Onnellista joulunaikaa kaikille❤
keskiviikko 23. joulukuuta 2020
lauantai 28. marraskuuta 2020
Kuulumisia
Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa blogia uudella puhelimella, saas nähdä miltä koko homma näyttää. Jouduin ostamaan uuden kännykän, kun entinen putosi rahkapurkkiin ja sai kosteutta niin, ettei sitä voinut ladata vaikka kuinka yritin kuivatella sitä ohjeiden mukaan. Tykkään Samsungin puhelimista niinpä tämä uusikin on Samsung. Toimintoja on vaikka sun mitä, menee hiukan aikaa opetellessa, että saa kaiken hyödyn irti esimerkiksi valokuvaamisesta.
Muuten arki sujuu mukavasti. Viihdyn uudessa työpaikassani ja enkä ole yhtään niin väsynyt kuin aikaisempina vuosina tähän aikaan. Joululomaakin on tiedossa ihanat 2 viikkoa. Kaikkein parasta on kuitenkin, että olemme olleet terveitä tässä Koronan myllerryksessä.
Tänään keitin myös kattilallisen riisipuuroa eikä edes palanut pohjaan.
Toivottelen tässä sinulle oikein mukavaa joulunodotusta ja terveyttä🎄❤
P.s Kauniimpaa kuin koskaan instagramia päivitän ahkerasti ja löytyypä Kauniimpaa kuin koskaan myös Tiktokista. Facebookista päivitän ahkerasti Kristiina Mehto Oriflame sivua ja tämän sivun VIP - ryhmää Kauniimpana kuin koskaan TERVETULOA SEURAAMAAN💞
sunnuntai 1. marraskuuta 2020
Haastan sinut
Mietin tässä pääni puhki, mitä blogiini kirjoittelisin ja sitten keksin, olen joskus vuosia vuosia sitten lukenut jostakin blogista vähän tämän tapaisen haasteen eli haastan sinut kertomaan:
Jos sinun elämästäsi tehtäisiin musiikkielokuva...
1. Kuka esittäisi sinua?
2. Kuka esittäisi rakkauden kohdettasi?
3. Kuka esittäisi parasta ystävääsi?
4. Kuka esittäisi pahinta vihollistasi?
5. Kuka esittäisi flirttailun kohdettasi?
Tässäpä minun vastaukset :)
1. Bonnie Tyler
2. Ville Valo
3. Kikka
4. Jenni Vartiainen
5. Benjamin Enroth
Hohhoijaa ja hihii :) Otapa koppi haasteesta!
Laitoin youtube linkit mutta eivät näköjään näy mobiiliversiossa :(
Kivaa alkanutta marraskuuta sinulle, kyllä me tämä pimeys kestetään!
sunnuntai 18. lokakuuta 2020
Blogihaaste
Bongasin ihanasta Tuula's life blogista tämän kivan syksyisen haasteen. Oma syyslomani on nyt ohi ja huomenna taas sorvin ääreen. Loma oli kylläkin oikein mukava, viikko tosin meni kuin siivillä.
Sitten haasteeseen:
1. Syksyn lemppari tekeminen?
Takkatuleen tuijottelu, kirjojen lukeminen ja somekanavien päivittäminen
keskiviikko 7. lokakuuta 2020
Mä haluun viihdyttää
Yhteistyössä Docendo Oy
Raija Pelli: Kikka Mä haluun viihdyttää
Kirja saatu
Olen elänyt nuorta aikuisuuttani Kikan (Kirsi Siren o.s Viilonen) ollessa suosionsa huipulla. Kikka oli 1990-luvulla kirkkaimpia suomalaistähtiä. Häntä ihailtiin, mutta hän ei koskaan saanut sellaista arvostusta mitä hän olisi ansainnut. Kikalle luotiin imago, joka oli flirttaileva ja seksikäs. Pikkutuhmat laulujen sanoitukset antoivat hänestä rohkean esikuvan seksuaalisesta naisesta. Itse pidin häntä taitavana "liikenaisena" ja erittäin hyvänä laulajana sekä myös Marilynin kaltaisena kaunottarena. Kirjan kirjoittaja Raija Pelli (Raija Pelli juonsi aikoinaan suosittua Poliisi-tv:tä) oli Kikan hyvä ystävä vuosien ajan ja hänellä on kunnia olla myös Kikan tyttären Sannin kummitäti. Raija Pelli oli luvannut ystävälleen Kikalle, että se kumpi tänne jää, pitää huolen, että totuus tulee kerrottua. Ystävä piti lupauksensa nyt kun rakastetun Kikan kuolemasta tulee tänä vuonna 15 vuotta.
Kirja oli selkeä lukea ja kuvat antoivat elävyyttä tarinoihin. Tiesin, että Kikalla oli alkoholiongelmia mutta uutta itselleni oli se, että hän kärsi loppujen lopuksi imagostaan, johon hänet luotiin uran alussa ja hän olisi halunnut pois siitä, mutta yritykset imagon muuttamisesta seesteiseen* ladylike* tyyliin eivät onnistuneet.
Kikan ystävät huolestuivat Kikasta ennen hänen kuolemaansa, kun hän käytti kaiken ylimääräisen energiansa liikuntaan ja teki sitä yltiöpäisesti. Siitä seurasikin sairauskierre ja lopulta hänet määrättiin lepoon. Kikka menehtyi nukkuessaan sydäninfarktiin. Nykypäivänä kun paljon puhutaan kehopositiivisuudesta " Olet kaunis sen kokoisena kuin olet" niin Kikkahan olisi aivan huikea vähän isompanakin kurvittarena. Ajat muuttuvat mutta liian hitaasti tässä tapauksessa.
Kikka on edelleen yksi Suomen eniten levyjä myynneistä artisteista.
Lainaan tähän muutaman itseäni sykähdyttävän otteen kirjasta:
"Kirsi Viilonen ja Hannu Siren vihittiin kirkkaana ja kuulaana alkusyksyn päivänä samassa somassa Nokian kirkossa, jossa Sanni oli saanut kasteensa. Morsian hehkua onnea *kauniimpana kuin koskaan*, ja sulhanen oli komea." :)
"Mitä jos kohtaloni on samanlainen kuin Marilynillä? Palan isolla liekillä, annan kaikkeni, sammun sitten ja kuolen pois"
Näin itse Kikan kerran esiintymässä eräillä maalaismarkkinoilla. Siinä riitti isännillä ihmettelemistä, hyvin suoraselkäisinä he siellä kuitenkin istuivat emäntiensä vieressä.
Kikka oli aivan ihana!
Mukavaa lokakuuta🍂🍁ja kiitos,kun jaksatte piipahdella täällä blogissani.
sunnuntai 20. syyskuuta 2020
Illallinen ystävien kesken
Yhteistyössä Helsingin kaupunginteatterin kanssa
Lippu saatu
Studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5) sai ensi-iltansa 16.9 Donald Marguliesin Illallinen ystävien kesken.
Näytelmä kertoo kahdesta ystäväpariskunnasta. Karinasta (Ursula Salo) ja Kaista (Risto Kaskilahti) sekä Piiasta (Pihla Penttinen) ja Tommista ( Carl-Kristian Rundman). Toinen pariskunnista on kuitenkin ajautunut eroon.
Pieni näytelmä, mutta näytelmä ei jää pinnalliseksi vaan menee loistokkaasti syvälle ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Päälimmäisenä ei itselleni noussut näytelmän esittelyissä esiin tuotu tarina, miten toisen pariskunnan ero vaikuttaa ystävyyteen, pitääkö ystävien valita puolensa vaan itseäni puhutteli enemminkin ihmisten valinnat parisuhteissa. Näytelmässä ketään ei syyllistetä valinnoistaan vaan kaikki valinnat tuntuivat oikeilta.
Koko näyttelijäkaarti teki hienoa työtä. Näytelmästä tuli isompi kuin osasin odottaa. Sari Siikanderin ohjaus oli loistava.
"Olen joskus ajatellut, että kaikki elämän tärkeimmät asiat mahtuvat yhteen parisänkyyn. Puoliso, lapset, koirat, kaikki samassa sängyssä - rakkaus, kosketus, läheisyys, rauha ja levollisuus. Mutta illallinen ystävien kesken - näytelmässä avioliitto ' al dente' kiehuu yli, palaa pohjaan ja chiliäkin lorahtaa liikaa. Seesteisyys on kaukana, kun avioliitot natisevat liitoksissaan. Siksi meillä onkin Pasilassa kaksi parisänkyä, loistavat näyttelijät, naurua ja itkua - ja ehkä myös onnellinen loppu, sillä meillä kaksi on edelleenkin parillinen luku"
Ohjaaja Sari Siikander
Esityksen kesto 2 tuntia 10 minuuttia
Helsingin kaupunginteatterin studio Pasilassa
lauantai 12. syyskuuta 2020
Toinen pullo cavaa
teatterin kanssa
Liput saatu
Olipa ihanaa päästä taas teatteriin pitkästä aikaa. Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä (Hämeentie 2) sai Ensi-illan Helena Anttosen Toinen pullo cavaa.
Monet näytelmän kohtaukset olivat hyvin riemastuttavia niin, että yleisö nauroi ääneen. Heidi Heralan hauskat tanssit sai minut nauramaan kyyneleet silmissä ja Eija Vilpas ei petä koskaan. Hän on aina loistava. Koko näyttelijäkaarti teki hienoa työtä ja toinen pullo cavaa oli maultaan täyteläistä. Kiitos!
"Vonne: Me ollaan kuulkaa semmonen...
semmonen ihmiskilpi, aika hauras kilpi kyllä, tai joku muurin tapanen, jonka yli meidän lapset ei näe omaa kuolemaansa.
Vielä."
Kiitos lipuista Helsingin kaupunginteatteri