Alunperin suunnittelin tärkkääväni vanhan pitsiliinan kelloksi. Mitään en saanut aikaiseksi, mutta sitten huomasin, että jokuhan oli tehnyt oikein ohjeenkin tällaista kelloa varten. Interweave Crochet Accessories 2011 -lehden ohjeella virkkasin seinäkellon jämälangasta. Yksinkertaistin mallia jättämällä uloimmat kerrokset pois eikä se edelleenkään ole mikään maailman kaunein yksilö, mutta itse tehty kuitenkin. Hauskaa ohjeessa oli se, että jokaiselle tunnille on oma kuvionsa.
Kellon virkkasi hetkessä, mutta ongelmaksi muodostui sen kovettaminen. Yritin sitä neljä kertaa vesi-liima seoksella ja ripustin sen jo seinällekin. Tänään huomasin, että pystyasennossa kello ei pidä muotoaan vaan löpsähtää ja kupruilee sen verran, että viisarit jää kelloon kiinni. Ohjeessa neuvottiin käyttämään kankaankovetinta. Auttaisikohan se tähän ongelmaan?
Perinteisellä Tampereen reissulla tein pikavisiitin Kerässä. Ihana, tunnelmallinen lankakauppa täynnä sellaisia lankoja, jotka voisi ostaa samantien. Olin maltillinen ja ostin vain muutaman kerän jo valmiiksi suunniteltuihin neulomuksiin.