Ystävän tyttären 1v. synttärikakku
Minähän en ole ikinä tehnyt näitä massalla kuorrutettuja kakkuja,
vaikka paljon olen leipomista harrastanutkin.
No, nyt tuli tilaisuus kokeilla, kun ystävä pyysi tekemään lapselleen kakun.
Yhteen pienempään kakkuun harjoittelin ensin päällystämistä
ja sehän sujui oikein hienosti.
Se oli ensikertalaisen tuuria se.
Tämän itse synttärikakun kanssa tuli tietysti ongelmia.
Massa mennyt ollenkaan niin siististi mitä ekassa kakussa vaan repeili ja meni ryttyyn.
No, suht hyvin sai pahimmat rytyt piiloon muilla koristeilla ja lopputulos oli ihan ok.
Massan väri myös hieman harmitti, olisi saanut olla hempeämmän punaista.
Tässä vielä tämä ensimmäinen kakku,
jossa hieman onnistuneempi kuorrutus:
Askartelin 1-vuotiaalle myös kortin,
johon sain idean pinterestistä.
Viikonloppuna käytiin myös juhlimassa yhden
metsästäjämiehen 50-vuotissyntymäpäiviä.
Sinne tein tuliaisiksi asiaankuuluvat hirvipiparit. :)
metsästäjämiehen 50-vuotissyntymäpäiviä.
Sinne tein tuliaisiksi asiaankuuluvat hirvipiparit. :)
Ja isänpäiväksi tehtiin siskon kanssa tällainen kortti meidän iskälle.
Tähänkin idean sain pinterestistä. ;)