31.3.2023
Ensimmäinen talvireissu retkeilyautolla
22.1.2023
Turistin silmin osa 3, Ylivieska
Vieläkö joku muistaa edelliset turistin silmin-postaukset joissa ideana on katsoa tuttuja paikkakuntia turistin näkökulmasta. Olen tehnyt postaukset joskus Kannuksesta ja Oulaisista ja nyt tuli luonnostaan tilaisuus leikkiä turistia Ylivieskassa, kun perjantaina täytyi tuulilasin vaihdon ajan kuluttaa siellä aikaa. En etukäteen tätä suunnitellut, vaan sain idean vasta silloin aamulla eikä minulla siis ollut edes kameraa mukana. Kokonaan puhelimella otetuilla kuvilla siis tämä postaus ja laatu sen mukainen. Koska olin kävelemällä liikkeellä, kului kuusi tuntia yllättävän nopeasti ja askeleita kertyi aika hurja määrä. Kun iltapäivällä menin hakemaan autoa, lähdin siitä suoraan kotiin. En siis enää lähtenyt mihinkään kahville, vaikka tämän postaussarjan alkuperäiseen ajatukseen sisältyi aamupala, lounas ja iltapäiväkahvit. Mutta loppuun teen taas listauksen niin nähtävyyksistä kuin ruoka- ja kahvipaikoistakin :)
Ihan ensimmäiseksi suuntasin aamupalalle Pirjon pakariin, josta löytyy monenlaisia suolaisia ja makeita
syötäviä. Siellä tuli syksyllä käytyä usein myös lounaalla, kun työhommat olivat siellä suunnalla.
Matkalla keskustaan ohitin Elämystalo Artterin, jossa järjestetään kansalaisopiston kursseja
ja jossa toimii myös Ylivieskan teatteriyhdistyksen YTY-teatteri.
Listaan tähän hyödyllisiä linkkejä, mutta Ylivieskan kaupungin sivuilla on myös kattavasti tietoa.
En siis listaa tähän esimerkiksi ihan kaikkia ruokapaikkoja.
Majoitus
Hotelli Käenpesä
Lounatuuli
Kivirannan tupa
Raudaskylän opisto
Ängeslevän ranta
Airbnb-kohteita
Aamiainen
En tiedä saisikon esimerkiksi hotellista etukäteen tilaamalla aamiaista ilman majoitusta mutta
erikseen siitä ei ole mainintaa. Jonkinlaisen aamiaisen saa kuitenkin koottua ainakin
Pirjon Pakari
Häggman Kärkkäinen
Häggman keskusta
Lounas
Lounasravintola Pikkuveli (Lintutiellä a la carte)
PizzaBuffa
Pirjon Pakari
LocosCocos
Myllyranta
Lounatuuli
Tekemistä ja näkemistä
Kulttuuritalo Akustiikka
Museot
Liikennepuisto (kesäisin)
Uimahalli
Ulkoliikuntapaikat
Keilahalli
Varmasti jäi monta kivaa paikkaa mainitsemassa mutta eiköhän näillä alkuun pääse :D
~Hannele~