Meillä on vaihdettu huoneita useampaan kertaan vuoden mittaan, kun sopivinta asukasjärjestystä on haettu. Nykyisellään ruusuhuoneessa asustaa kaksi nuorimmaista eli ekaluokkalainen ja kolmivuotias. Yllättäen ruusuhuone on yläkerran valoisin huone, ja taitaa olla myös nätein -oikea söpöyden tyyssija :D
Ruusuhuone on ainoa yläkerran huoneista, jota on remontoitu laminaattien poistamisen lisäksi -katto, lattia, ikkunanpielet, listat(no melkein kaikki!) ja seinät on maalattu sekä yhdelle seinälle laitettu vehnäjauholiisterillä ruusutapettia Tapettitalon valikoimista. Lattiamaali on Sateenkaari Perinnetaidon vanhanajan lakkaöljymaalia. Pinnasta tuli himmeähkö sen tähden, että jouduin viimeisellä kierroksella hiukan jatkamaan maalia tärpätillä. Mutta kyllä se vanhan lattian voittaa himmeämpänäkin! Seinät, katto, listat ja ikkunanpielet on taas Uulan Into-sisustusmaalilla sudittu. Kelpo tuote ihmis-, talo- ja ympäristöystävällisyytensä vuoksi! Katon maalauksessa on ollut välillä usko loppua, kun kolmenkaan kerroksen jälkeen katto ei ole kaikista kohdista täysin moitteettoman valkoinen, vaan tummemmat kohdat kuultelevat läpi, jos tarkkaan katselee. Joten hiukan ahdistaa ajatus tulevasta kattojenmaalausurakasta ja olen jo ollut kallistumassa tavalliseen, kenties peittävämpään paneelimaaliin, mutta toisaalta halu remontoida ilman muoveja on pidätellyt.
Jotta ei liian valmiilta näyttäisi, on huoneen "eteinen" (joka on ollut joskus vaatehuone) vielä vanhassa asussaan: muovitapettia ja laminaattia löytyy. Laminaatin alla ei ollutkaan lautalattiaa, vaan ainoastaan lastulevyä. Siksi laminaatti sai jäädä toistaiseksi paikoilleen, odottamaan, että joku joskus ehtisi laittaa siihen uuden lattian...Ja muovitapetti taas, se lähtee irti sentin palasina, huokaus!
"Eteiseen" ollaan kaavailtu paikkaa ekaluokkalaisen koulupöydälle, jos koululainen itse alkaa sitä kysellä. Tähän asti on sujunut hienosti ilmankin, sillä meillä kaikki tekevät läksynsä -oli huoneessa koulupöytä tahi ei- joko keittiön pöydän ääressä tai olohuoneen lattialla.
Kaivelin tiedostojen kätköistä muutaman kuvan huoneesta remonttivaiheesta. Ainoa kuva huoneesta täysin ennen remonttia on otettu, kun edelliset asukkaat vielä asuivat täällä, joten ei liene sopivaa julkaista sellaista. Mutta noista nyt vähän näkee sävyjä. Joissa ei tavallaan mitään vikaa ollut, ei vain olleet se mun juttu ;), ja huone oli niin supersynkkä ja pimeä!
Yläkerran muut huoneet ovat siis vielä pintaremonttia vailla. Suunnitelmat muhivat kyllä, ja ovat suht valmiitkin, mutta se toteutus...!
Voisko joku ilmoittaa meidät johonkin tv-ohjelmaan, sellaiseen, että nää lähtis johonkin lomalle ja kun nää palais olis koko talo rempattu valmiiks. Pliis.