Keväinen kuvapläjäys

"Määki haluun kuvaan!"

"Mitä siinä tongitte?"

Taimitarha makkarin nurkassa. Ne ei oikeesti oo ihan noin surkeita kuin kuvassa näyttää. 

"Tänä keväänä minä en sitten haudo." Kuinkas sitten kävikään... 

Lapsen askartelussa yläpuolella lukee "Pyhä Henki Puolustajamme". Kyllä tuollaset orvot munaparat puolustusta tarvitsevatkin. Ja hätäpuhelin on ihan vieressä :D

Tällanen käytetty koppero ostettiin kaniperheelle. Viime kesänä jossain kuvastossa näin samanlaisen. Onneks en tilannut. Melkonen rimpula. Muuten malli on kiva. Pienehkö. En suosittele kanoille.

Lahossa pihapökkelössä on pohjantikka. Kovasti toivomme, että jää pesimään. On ihan keskeisillä paikoilla seurata tilannetta. On se nätti!

Että sellasta tiivistettynä tämä elo tällähetkellä.

Vaatteita nuukaillen

Meillä on vaatteita ihan liikaa. Jokaisella perheenjäsenellä. Siitäkin huolimatta, että emme ihan hirveästi harrasta shoppailua. Kirppisostoksiakin teen nykyisin vähemmän kuin ennen juurikin siksi, että tiedostan rättejä olevan jo kaapit pullollaan. Kotona emme kovin välitä miltä vaatteemme näyttävät. Kunhan pysyvät päällä, ovat mukavan tuntuisia ja sen verran puhtaita, että ne ovat vielä mukavan tuntuisia. Vaatteemme eivät tuoksu pesuaineilta, eikä huuhteluaineilta, koska emme käytä sellaisia. Tai no kyllä jotain pesuainetta on pakko käyttää, mutta se ei saa tuoksua eikä aiheuttaa ihottuaa. Olen tässä viimeaikoina törmännyt sellaiseen ilmiöön, että ihmisten kodit haisevat pesuaineilta ja luulen hajun tulevan pääsääntöisesti pyykinpesusta. Anteeksi, että käytän sanaa haju, mutta minusta tuoksut ovat miellyttäviä, mutta monissa lapsiperheissä ei tuoksu miellyttävälle vaan haisee ja jopa maistuu pesuaineet. Usein kotiin lähtiessä todella maistuu suussakin se. Tästä älköön kukaan pahastuko, en vaan voi sille mitään, että olen tullut todella tuoksuyliherkäksi. Luultavasti näiden perheiden mielestä meillä haisee, mutta olkoon ihan oikein sanoa niinkin päin. Ihmiset vouhkaavat tosi paljon siitä, mitä syövät ja lapsilleen syöttävät. Minusta olisi aika alkaa vouhkaamaan siitä millä me itseämme, vaatteitamme ja kotiamme pesemme ja tuoksutamme. En usko, että siinäkään ollaan ihan terveillä jäljillä. Ja se kaikki kemikaali päätyy lopulta vesiin.

Mutta siis vaatteista oli aikomukseni kirjoittaa. Minusta olisi mukava välillä ommella tai muuten tehdä vaatteita itselle ja lapsille, mutta eipä siinäkään ole järkeä, jos vaatteita on ennestään paljon. Me saamme paljon toisten entisiä vaatteita ja niitä myös käytämme. Joskus ne eivät käy ihan sellaisenaan, joten muokkaan niitä. Minä myös korjaan rikkinäiset vaatteet, vaikka sekin on aika järjetöntä puuhaa kun hyviäkin olisi kaapissa. Mutta silti. Korjaaminen ja loppuun käyttäminen on minusta kunniakasta. Ei saa heittää hukkaan. Jos joku hyvä vaate jää sillä aikaa pieneksi, sen voi sitten antaa kiertoon ja antaa hyvän mielen jollekin.

Tässä joitain kuvia viimeaikojen vaateprojekteistani:

Tytölle "villahousut" (ei ole villaa), vanhasta neuletakistani. Lapsen housut on maailman helpoimmat tehdä aikuisen paidan hihoista. Näihin piti ottaa vähän yläosaan myös neuletakin alahelmaa. Oli itselle, jotenkin jo päällekäymätön ja kamalan nyppyyntynyt. Näihin ei tarvinnut edes kuminauhaa vyötäröön. Itselle haaveilen samantapaisia, mutta sopivan iso villapaita edelleen hakusessa.

Poikien vanha huppari, josta oli vetskari rikki. Vaihdoin vetoketjun ja muutin tyttöjen takiksi. Kukkanen on vanhoista farkuista, jotka olivat yhdessä vaatekassissa, jonka sain. Harmi, että farkuissa oli joku vika. Leikkasin siitä kukkaset kuitenkin talteen. 

Minulla on ollut ainakin 6 vuotta Gudrun Sjödenin tunika, jota olen käyttänyt aina vaan. Sitä ei kuitenkaan enää ilkeä käyttää julkisesti, vaikka se onkin maailman mukavin vaate päällä ja istuu täydellisesti. Tein sen mallilla kaksi tunikaa. Materiaalina retromekko ja -hame, jotka olivat väärän kokoiset minulle. 

Ostin nettikirppikseltä hiukan liian pienen mekkopaidan. Levensin sitä laittamalla takasaumoihin kiilat. Kiilojen kangas ihanasta pitkästä hameesta, jonka olen ostanut 17-vuotiaana luokkaretkeltä Saksasta. En ole muistosyistä saanut heitettyä hametta pois. Nyt sille tuli käyttöä. Loppukangas vielä jemmassa. Rusetit on sellaista nauhaa, jota on paitojen sisällä uutuuttaan. Helpottaako ne ripustusta tai jotain?

Nämä on vanhempaa tuotantoa, mutta käytössä. Olen neulonut villasukat kotona asuessani eli olen ollut yläasteelainen/lukiolainen. Sukat olivat varreltaan hieman eriparia kuten kynsikkäiden raidoista huomaat. Langat oli viimeiset villoilla vaihdetut Pirtin kehräämön villalangat, joita kotoa vaihdettiin kun lampaat laitettiin pois. Sukat olivat ihan huopuneet ja lopulta paikkauksista huolimatta aivan rikki. Otin varret talteen ja tein kynsikkäät. Sisällä olevat sormikkaat eriparia, muttei haittaa. 

Ihan uudesta (tarjous)langasta tehty selänlämmitin. On sellainen leveä vyö. Auttaa kylmillä ilmoilla ristiselkäjumia vastaan. 

Eilen ja tänään huovutin ja muotoilin angorakaninvillapohjalliset. Ovat rumat. Toivottavasti toimivat kumppareissani. Joudun ehkä liimaamaan kiinni.

Kahdesta kanin taljasta vapaasti ommetu luolamiesliivi lapselle. Voiko tätä laittaa lapsen päälle, saamatta paheksuntaa? Ei olla kokeiltu vielä.

Uuvahtaneen omavaraistelijan kuvasaastepläjäys

Muokattu 23.8. Lisätty kuvatekstejä

Mä aina keväisin ihmettelen, miksei meillä ole tulppaaneja, narsisseja tai muita sen kaltaisia sipulikukkia. Nyt taas muistan vastauksen. Koska olen syksyisin niin poikki ja kyllästynyt pihahommiin, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa kukkasipulien istuttaminen.

Myönnän. Olen kovin uupunut ja väsynyt aikalailla kaikkeen. Hetkittäin, mietin elämäntapani mielekkyyttä. onneksi tiedän tunteen olevan ohimenevää sorttia ja heti kohta joulun jälkeen alkaa sormet syyhyämään multaan. Alan selailla puutarhakirjoja, siemen myymälöiden sivustoja ja eläinten myynti-ilmoituksia yms.

Olisi niin kovin mukavaa kertoa täällä blogissa kaikesta, mitä teen. Mutta en jaksa.

Tässä 20 kuvaa elokuulta. Iso osa kasvimaa kuvista on parin viikon takaa, joten kasvimaalla näyttää nyt jo aivan erilaiselta. Laittelen kuvatekstejä joku toinen kerta. Nyt mua niin kovin laiskottaa :)

Yksi kolmesta kasvimaapalstastani. Takana maa-artisokat, sivulla viljaa (rajaavat nurmikon kavimaasta) Riveissä salaattia, punajuurta, palkoretiisiä, papuja, herneitä, härkäpapuja, salaattipunajuurta ja mangoldia. Seassa kasvaa hillittömän hallitusti itsekylväytynyttä porkkanaa, mansikkapinaattia ja perunaa. Vesiheinät on syötetty sioille ja saviheinät ja nokkoset on syöty ite. Viime vuonna kasvatin porkkanan siemeniä ja tänä vuonna niistä kasvoi ihan hyvänmakuisia porkkanoita. Kannattava kokeilu. 

Tässä näkyy kukkivia palkoretiisejä. Lajike ei siis tee syötävää juurta vaan paljon isohkoja palkomaisia siemenkotia, jotka syödään. Raakana olivat tosi pahoja. Oikein pippurisen retiisin kirpeitä. Kypsensin niitä siten, että keräsin palkoja mukiin, johon kaadoin vedenkeittimestä kuumaa vettä päälle. Annoin hetken lillua palkojen kuumassa vedessä ja maku oli muuttunut miellyttävän miedoksi. Prosessissa syntyi kuitenkin tosi epämiellyttävä haju keittiöön, josta isäntä ei oikein tykännyt. Eikä sitten maistaut koko palkoja.

Palkoretiisejä, kuten kaikkia muitakin pihan ristikukkaiskasveja kiusasi kovasti ötökät tänä kesänä. Lähinnä niitä mustia kiiltäviä koppiksia, joiden nimi ei ole kirppa vaan jotain muuta, en vaan muista nyt... Osasta retiisejä ne palotkin oli syöty kokonaan. Ötökäthän söivät kaikki mun kaalin taimet alkukesästä. Kolme tai neljä lehtikaalia ilmestyi loppukesällä kuin tyhjästä. Selvisivät sitten hengissä jotenkuten, vaikka vain rangat jäi taimista jäljelle. Noista retiiseistä olen varmaan muutaman desin varisuttanut ötököitä vatiin. Vadin olen kipannut viiriäishäkkiin ja voin sanoa, ettei nekään öttiäiset menneet hukkaan. Yksi hieno lause, jonka opin keväällä permakulttuurikurssilla oli: "Ongelma on ratkaisu." Ja ongelmaötökät olivat ratkaisu viirujen nälkään.

 Tässä on vaan lähikuva yhdestä villistä perunasta. Meillä kasvaa ihan missä sattuu pitkin kasvimaata perunaa. Ne on viime vuonna maahan unohtuneitten mukuloiden mukuloita. Osa kasvustoista on varmaan jo lähemmäs kymmenen vuotta aina vaan unohtunut. Osan kitken alkukesästä pois, jos on pahassa paikkaa, mutta esim käytävillä ja väleissä saavat olla. Näitä villejä me aina ensin kesällä syömme. Aina varoitellaan, että perunaa ei saa kasvattaa samassa paikassa, ettei tule pahoja tauteja. Toistaiseksi meillä ei ole ollut mitään ongelmaa. Nämä villit potut on oikeasti kaikkein kauneimpia puhataimpia ja terveimeipiä yksilöitä. Varsinaisella pottumaalla on monena kesänä ollut huonompia.

Tässä toinen ongelma on ratkaisu- tyyppinen konsti. Kun kaikki kaalit kuoli, maalle jäi tosi paljon tyhjää. Viime talvena jäi paljon sipuleita syömättä jostain syystä. Niinpä laitoin edellisvuoden sipulit kasvamaan tyhjälle maalle. Jostakin luin, että edellisvuotisia sipuleita voi halkaista keväällä melkein halki ja istuttaa sitten maahan. Eli sipuliin tehdään viiltoja ja sipuliin kasvaa niin monta uutta sipulia, miten moneen osaan sen halkaisi. Ehkä max. 4:n kannattaa laittaa. Sipuli voi alkaa kukkia ja silloin se ei kasvata juurta, mutta kukka saattaa tulla ehkä vain yhteen lohkoon, joten silti syötävääkin vielä jää varastoon. Huomasin, että sipulin kukissa kävi mehiläisiä ja muita pörriäisiä. Eli hyödyllisiä nekin.

Yksi kesän uusista kokeellisista kasveista salaattisikuri. En ole osannut hyödyntää.

Tämän kesän siemenpenkki. Palsternakka ja kaurajuuri tekevät ihan hirveän paljon siemeniä. Kaurajuuren juuriakin on tulossa mukavasti.

Isä ja poika menossa niittämään heinää. Isäntä kunnostutti kotipaikkansa vanhan ajettavan ruohon leikkurin Murrayn. Siitä on irrotettu se leikkuri osa ja toimii meillä nyt heinätraktorina. Pojilla on Värhi-traktorikin, mutta Murrikassa on isompi kärri. Tosin taas ajetaan Värhillä kun Murrikassa on taas joku vika. Hyvä kun on tuota kalustoa :D

Kaikki omasta maasta- annoksia. Kesän suurin makurakkauteni; öljyssä paitetut salvian lehdet. Pannulle loraus hyvää oliiviöljyä, vajaan minuutin paisto kuumassa öljyssä, rapeat lehdet pois pannulta ja suolaa päälle. Nam! Lopussa öljyssä voi paistaa vaikka mangoldin lehtiä.

Toinen hyvä maku. mangoldisipsit. Kokeilin myös friteerattuja kurpitsan kukkia. Ihanan hunajaisen makuisia.

Olen kerännyt ratamon siemeniä. Tuskastuttavaa näpertelyä.

Satoa.

Uusin kasvimaani, joka ei ole kovin multavaa vielä. Ja rastaat tonkivat isoja aukkoja kasvustoon alkukesällä

Mansikkapinaatti eli marjasavikka. Kylvää itsensä joka vuosi joka paikkaan kuten kunnon "saviheinän" pitääkin. Kaunis ja syötävä. Lehdet pinaatin tavoin. Marjat salaatissa. Marjat maistuvat lähinnä pinaatilta.

Hirssi. Tullut viiriäisten häkkipurujen mukana kasvimaalle. Tuskin ehtii joutua. Näitä on aika monta

Pihlajanmarjoja on ihan hirveän paljon! Tein yhtenä iltana hyytelöä. Ihan ok makuista, mutta ei tullut hyytelöä, tuli siirappia :)

Tuossa näkyy palkoretiisejä yläkulmassa.

Kanat, ankat ja kanit.

Olen kuivannut noin litran nokkosen siemeniä. Luulin tuskalliseksi näpräilyksi. Ei ollutkaan.

Lapset löysivät syreenikiitäjän toukan. Sitä kuvattiin joka kulmasta ja vietiin sitten turvaan.

Mehuja.

Mitäpä sitä on puuhailtu viimeiset 2 viikkoa...

No tänään tein tupposia. Isäntä haki leppiä, pihlajia, koivuja ja haapoja sähkölinjan alta ja minä vähän leikkelin niitä oksasaksilla ja sidoin kimpuiksi paalinarun pätkillä. Kuivumassa 23 tupposta talven varaksi. Huom. Jos aiot mennä sähkölinjan tai muun joutomaan lepikkoa katkomaan, siihen pitää pyytää maanomistajan lupa. Sähkölinjan alusenkin omistaa joku ja sinnekään ei ole mitään asiaa ilman lupaa. Eikä lupaa siihen siis myönnä sähköyhtiö vaan se jonka maiden halki linja menee. Heinän niittokaan ei ole jokamiehen oikeus, vaikka joku heinikko näyttäisi aivan joutomaalta. Me ollaa useampana kesänän niitetty lampaille naapurien marjapuskien aluset ja pihan reunat. Nyt saatiin puhelu yhdeltä toiseltakin naapurilta, joka tarjosi lampaille heinää pihan reunoilta. Kätevää :) Mutta noita kerppuja pitää vielä tehdä paljon lisää. Se on ihan mukavaa puuhaa, mutta illalla löysin yhden punkin ryömimässä ihollani, joten omat vaaransa tuossa hommassa...

Uusin kukkomme Petteri-Tanu. Lasten nimeämä. Tämä teinipoika tuli vihaisten kukkojen jälkeen ja on kanojen käytöskoulussa. Hyvä kukko tästä tulee. Kiekuu jo jonkun verran ja ihan on kukon elkeet muutenkin, mutta ei ole osoittanut vihaisuuden merkkejä.

Eläinmäärä on vähän veihdellut viime päivinä. Pari viikkoa sitten 3 tipuistamme lähti maailmalle. Saivat kodin naapurista. Kolme on siis vielä jäljellä, niissä on 2 kukkoa ja yksi kana. Kanan jätän itselle, koska olin haaveillut vielä yhdestä kanasta. Toinen kukoista aika varmasti saa kodin ja toinen päätynee pataan. Patakukkoja sain toissapäivänä yhdeltä tutulta 5 kappaletta. Tänään paistoimme jo yhden ja hyvää oli, "onnellista broileria". Aikamoinen homma niissä kyllä oli, säilöä yhdellä kertaa viisi. Mutta tämän päivän lounaan perusteella vaiva kannatti.  

Tänään saimme yhden paluumuutajan kotiin. Yksi viiriäinen, jonka olin antanut ystävälle palautui meille. Siksi, että se jäi yksin kaverin kuoltua. Oli muuttunut ihan vauhkoksi yksin jäätyään. Nyt tämä parivuotias eläkeläismummeli tuli meille. Sillä on nyt kaksi kaveria, mutta kaikkien turvallisuuden ja näkökyvyn puolesta ne elelevät eri häkeissä. Tänään illalla se ei enää vauhkoillut mitään, eikä yrittänyt tunkea päätänsä häkin reikiin niinkuin päivällä teki koko ajan.

Ystävälle lähti paluukyydissä kaksi kanin poikasta kesäkaneiksi. Ne palaavat sitten syksyllä takaisin. Vähän kyllä varoittelin, että näinköhän raaskivat enää niitä takaisin palauttaa :D Meillä on nyt siis isäpupu, äitipupu, kaksi vähän vanhempaa pentua ja viisi vähän nuorempaa pentua. Luulen, että joudun piakkoin hankkimaan uuden isäpupun. Isäpupu on muuttunut tosi tosi rauhalliseksi. Se ei pidä itseään niin puhtaana kuin aiemmin piti ja jotenkin se on kovin vanhettunut. Ikää sillä on noin 6-7- vuotta. Vaikka hankkisin uuden isukin, jäisi tämä kaikkein ensimmäinen pupumme viettämään leppoisia eläkepäiviä meille. Se saa vanheta arvokkaasti ja kuolla luonnollisen kuoleman, ellei tule jotain pakottavaa tarvetta lopettaa.

Ankoille tuli aika täyteen, 12.6. kalenterissa luki "ankat pataan". Olen useammasta englanninkielisestä omavaraiskirjasta lukenut, että ankat on paras laittaa lihoiksi 10 viikon ikäisinä. Sen jälkeen ne eivät enää merkittävästi kasva ja siinä vaiheessa höyhenet ovat sellaiset, että kyniminen on helppoa. No kuinkas sitten kävikään. En minä niistä raaski vielä luopua. Eikä viiden kukon jälkeen nuo kynintä hommat oikein innosta. Ankat saavat syödä pihalta etanoita syksyyn saakka. Se olkoon niiden kesätyö. Ja sitä paitsi niiden vaappumista on hirveän mukavaa seurata.

Lammas- ja vuohirintamalla ei mitään uutta. Ja perunan keitto possun ruuaksi jatkuu.

Kasvimaata on tehty kuin iisakinkirkkoa, pitkään ja hartaasti. Taisi olla ihan toukokuun alku kun siellä on aloitettu hommat ja tällä viikolla se on saatu "valmiiksi". Voi olla, että paikkauskylvöjä jollain myöhäisvihanneksilla vielä tarvitaan. Sen tiedän jo satonäkymistä, että ei kaalia tänä vuonna. Ei niin yhtä ainutta. Ötökät söi kaikki. Myös ne, mitkä olivat vielä astioissa istuttamatta, ikäänkuin varataimina odottamassa. Kuvassa on itsestään kylväytyneitä porkkanoita. Muistatko vielä tämän viime vuotisen postauksen siemenpenkistä? Sen alueella kasvaa nyt villiä porkkanaa. Olen siirrellyt taimia riviin ja paremmille paikoille. Kylvin myös porkkanapenkin omista siemenistä. Toivon, että saan myös satoa, koska porkkanoita meillä syödään paljon. Omista punajuuren siemenistä sain myös muutaman taimen. Itävyys ei ollut niillä kovin häävi. Omista tarpeista on myös kaurajuurta ja palsternakkaa kasvamassa. Ja taas on istutettu myös siementä tekeviä juureksia maahan. Niin ja unohdin, että myös osa pavuista ja herneistä on omaa. Ei kaikki kylläkään.

Mutta merkittävintä mitä olen viimeisten viikkojen aikana saavuttanut on se, että minä olen opiskellut ja "valmistunut" kauppayrttineuvojaksi. Siksi nuo kaalit kuoli kun olin melkein viikon poissa kotoa. Ei ne kaalit haittaa pääasia, että eläimet oli hengissä ja lapset :) Iso kiitos mummolle ja isännälle kun päästivät mammukan kurssille!

P.s. Kirjoitusvirheitä on taas miljoona, mutta kun mä en vaan jaksa korjata. Enkä mä aina ees nää niitä :(

Trukkilavahäkki kaneille ja muuta höpinää :)

Niin ne vaan helteet lopuuivat. Ja jos Kustaa Vilkunan Vuotuiseen ajan tietoon on uskominen niin, siinäpä ne kesän helteet taisivat sitten ollakin. Helteet alkoivat Erkin päivästä, ainakin meillä, ja Erkin päivästä vanha kansa on sanonut, että sitä mitä on Erkkinä, ei ole koko loppu kesänä. " Kylmä Erkki, hyvä merkki. Lämmin Erkki, paha merkki." Ja helteiden viimeinen päivä oli Urpon päivä ja aikalailla samat säännöt sään suhteen liittyvät Urpoon kuin Erkkiinkin. Eli kylmää kesää odotellessa sitten, ellei ilmaston muutos sitten ole sotkenut Erkkiä, Urpoa ja muita merkkihenkilöitä... Sunnuntaina eli Urpon päivänä meillä satoi kahden tunnin aikana yli 50 mm/m2. Ja kyllä sitä vettä tulikin! En ole tässä meillä sellaista sateen määrää vielä nähnyt. Pihamme takana on pieni metsikkö, jonka läpi virtaa oja. Suurimman osan vuotta se on kuiva, mutta nyt siitä oli tullut kohiseva vesiputous. Tiellä virtasi vettä todella runsaasti ja tiemme alkupäässä on isoja syviä uria, joista kaikki hiekka on karannut jonnekin. Pelkään, että kasvimaalla siemenet ovat karanneet liestyneen mullan mukana ihan vääriin paikkohin. Onneksi vielä ehtii tehdä uusinta kylvöjä, jos niin on tapahtunut. Ukkonenkin jyrähteli, mutta meillä se ei tehnyt tuhojaan. Ukkosen jälkeen ilma sitten kylmenikin alle 10 asteeseen. Helteiden jälkeen tuntuu kamlan kylmältä. Ankeuden tunnetta lisää vielä sekin, että minulla on flunssa. Kurkku kipeä ja räkätauti. Eilen ja tänään en ole oikein jaksanut muuta kuin makoilla sohvalla. Sipulilla on kuumetta ja kaikilla muillakin perheessä on tämä sama köhä. Onneksi lievimmin on selvinnyt esikoinen, joka oli viime yön leirikoulussa koulun kanssa.

Tässä vielä muistoja hellepäivistä. Olemme saaneet aiemmin keväällä yhden peräkärryllisen ja pakettiautollisen trukkilavoja possuaiatusta varten. Toinen kuorma oli isoja lavoja toinen vähän pienempiä. Lähestulkoon kaikki lavat meni possuaitaan, mutta näitä pienempiä lavoja jäi yli enemmän. Mies on innostunut rakentelemaan juttuja sen jälkeen kun ostin hänelle lahjaksi akkuporakoneen. Lauantaina teimme lavoista tällaisen pienen kopperon kahdelle kanin poikaselle. Ei ehkä maailman kaunein vinoine kattoineen, mutta taas mentiin melkein 0 budjetilla. Katto on tietysti vino, ettei sade vesi jäisi katolle seisomaan. Häkissä on pohjana kaksi lavaa, seininä 4 lavaa ja kattona valokatetta. Meillä oli aiemmin valokatekatto kasvihuoneessa, mutta se ei ollut hyvä. Lumi rikkoi sitä ja palasimme takaisin kasvihuonemuovikattoon, joka tuntuu olevan jopa kestävämpi kuin tuo kate. Nyt puretut valokatteet on uusinta käytössä poikien majassa ja tässä häkissä. Vähän ehkä pitää seurata onko tuo läpinäkyvä kate paras kattomateriaali. Kuumeneeko häkki kasvihuoneen lailla? En tiedä vielä. Toisaalta seinät ovat ilmavat ja harvat. Sisällä häkissä on vesivanerista tehty koppi varjoksi ja tuulen suojaksi. Ajattelin maalata katon, jos tulee ongelmia. Tai ehkä sen saisi sammaloitumaan... Etuseinan lavaan on moottrisahalla sahattu oviaukko ja ikkuna. Ikkunassa ja muissa isoissa raoissa on myyrverkkoa, jota on tullut hankittua joskus vuosia sitten. Häkin ovi on joku luukku, joka on purettu jostakin. Saranat on säästetty jostain puretusta kaapin ovesta(?). Kaikki kannattaa näköjään jemmata myöhempää käyttöä varten.

Tarkoituksena on siirtää myös pari vanhaa häkkiä tähän läheisyyteen ja tehdä myös ulkoilu tarha häkkien väliin. Ehkä seuraavana lämpimänä isännän vapaapäivänä. Jos saan ukon innostumaan. Ei se aina jaksa näitä mun rojekteja ja ideoita.

Possuista juttua ehkä joku toinen kerta. En ole saanut aikaiseksi kuvailla niitä. Eikä niissä nyt sen kummemmin ole mitään kertomista. Tavallisia possuikoita. Possujen kanssa vaan jotenkin pelkään, että ne sairastuu. Ensimmäinen possumme nimittäin sai jonkin kuumeen vuosia sitten. Selvisi kyllä siitä, mutta siksi jännitän nyt.

Mutta ehkä minä lähden nyt itse parantelemaan tätä omaa flunssaista oloa täkin alle.

Uusi kukko ja viirutiput

Eilisen postauksen jälkeen kaivattiin lisää kuvia/tietoa eläinsuojasta. Talvikanala ja pikkulampola on liiterissä saunan päässä. Siellä on yksi ikkuna ja sähkövalo. Seinissa ja katossa on lasivillaan ja sisäseinät on kierrätyslevyistä ja takaseinä on sellaista voimapaperia, jolla peitetään energiapuukasoja. Loppui nimittäin ne levyt vähän kesken... Tämän talven toimi näin ja varsinkin kun oli niin lauhaa. Ensi talveksi, jos eläinten pitoa jakamme, täytyy ilman vaihtoa parantaa. Ajattelin, että pieni ilmanvaihtoputki katolle tai johonkin seinään. Kovilla pakkasilla siihen joku tuke.  Toivottavasti kesän aikana löytyy jostain lisää levyjä seiniin. Ja seinien tilkkutäkkimäisyys häviää, kun vaan saisi aikaiseksi kalkita kopperon kauniin valkeaksi. Pöpöjen poisto tietysti kuitenkin se pääasia siinä.

Tila ei ole suuren suuri. Kymmenisen neliötä, joista noin kolmannes kanoilla. Mutta koska tila on pieni, se pysyy paremmin lämpimänä. Ja lauhoilla ilmoilla suuremmat eläimet olivatkin ulkona ja kanat saivat vallata päiväsajaksi koko tilan.

 

Eilen kanaset saivat uuden ukkokullan, kauniin kiuruvetisen kukon. Kanat ovat sekarotuisia. Yksi on tehokanan jälkeläinen ja kaksi on sinisiä munia munivia sekuleita. Mahtaa tulevista tipuista tulla varsinainen sekametelisoppa. Kunhan ankat (toivottavasti) kuoriutuvat, ajattelin hautoa kanatipuja. Näiden kanojen haudonta ominaisuuksista kun ei ole mitään tietoa vielä.

Kuvassa vielä kuva lampaiden ja vuohen heinähäkkyrästä. Ulkona oleva puinen heinähäkki on vähän levahtanut talven aikana ja liian matalakin se on vuohelle, joka yleensä nukkuu siinä heinien päällä. Ajattelimme ruuvata samanlaisen metallisen ulkoskin kuin sisällä on. Alunperin tuo sisällä oleva oli korkeammalla, mutta lattian pehkukerros on noussut talven aikana. Ensitalveksi heinähäkinkin voisi siirtää ylemmäs. Koko ajan huomaa, minkäkaiken voisi laittaa paremmin. Meillä kaikki on melkein nolla budjetilla toteutettua ja laitamme uutta aina kekseliäisyyden ja tilanteen mukaan toimiviksi. Voi aloittaa pienesti ja suurentaa kun taidot ja rahat karttuvat. Jälkimmäinen ei kyllä tunnu karttuvan :D

Kanit ja viiriäiset meillä on kopperossa, joka on talon alakerrassa ja sinne mennään omasta ovesta ulkokautta. Viiriäistarinan voisin kertoa joku päivä, mitä niille on viimeaikoina kuulunut. Kanikopista olenkin laittanut juttua ja kuvaa joskus. Olen kyllä mielestäni kertonut jotain tästä kana/lammas/vuohisuojasta. Vai enkö ole. Itselle oma koti ja arki on niin itsestään selvää, ettei siitä osaa kirjoittaa erityisen kuvailevasti ja kiinnostavasti. Muutenkin tuntuu, ettei minulla ole mitään viisasta sanottavaa kun olen itsekin pelkkä oppilas omassa elämässäni näiden eläinten kanssa. Toki olen maatilalta kotoisin ja pienen ikäni ollut eläinten kanssa tekemisissä, mutta ehdottomasti olen ihan vaan oppilas. Kokemukseni on vielä oikeasti tosi vähäistä. Ei näistä ehkä oppia kannata ottaa vaan tarkistaa asioita ihmisiltä, jotka oikeasti osaa ja tietää. Ja aina kun on tekemisissä elävien olentojen kanssa, mitä vaan voi sattua ja tapahtua.

Miksi meillä on näin pienimuotoista kaikki. Siksi, että resurssit ei kertakaikkiaan anna periksi suurempaan. Pitää ottaa vaan sen verran eläimiä ja työtä kuin pystyy hoitamaan. Meillä ei ole tilaa, ei maata, ei rahaa, ei taitoa, ei tietoa, eikä aikaa yhtään tämän suurempaan omavaraisuuteen. Haaveilen maatilasta. Yritän opetella tyytymään nyt tähän. Rajat on tulleet nyt vastaan. Pidämme huolta ja hoidamme tämän. Kesällä toki eläimiä voi olla vähän enemmän kuin talvella. Talveksi voimme jättää 2-4 pupua, muutaman viiriäisen max. 5, muutaman kanan, ehkä 4 kanaa ja kukko (kolme oli kyllä aika hyvä määrä), 3 pientä märehtijää. Ja luulempa, että noissa lampaissa on pidettävä välivuosia, että lammashaka saa levähtää, tai sitten on vaihdettava niiden paikkaa pihalla. 

Viimeiseksi vielä kuva viiriäistipuista. Uskallan jo laittaa kuvan. Ovat sen verran eläväisen oloisia, että taitavat jäädä elon omiksi.

Mutta nyt unta yrittämään, vaikka sisäinen kello sanookin, ettei kello vielä niin paljon ole. Pitääkin sekoittaa ihmisten unirytmit :(

Juurileipää ja muuta höpinää

Olen kauan suunnitellut kokeilevani, voiko ruisleivän juurella tehdä vaaleaa leipää. Olen saanut monelta vastauksen, että voi, miksei voisi. Mutta jotenkin olen sitä muka epäillyt. Talvisin säilytän leivän juurta puisessa taikina tiinussani, joka on toisessa kylmässä eteisessä. Mutta kylmä eteinen ei enää olekaan kylmä vaan päivin lähinnä huonosti lämmitetty sauna ja minun oli pakko ottaa juuri tiinusta pois. Laitoin sen nyt jääkappiin rasiassa. Samalla tein tätä kokeellista leipää. Laitoin ehkä parisen desiä juurta, ehkä oli enemmänkin(?), vettä ehkä litran(?). Kuten huomaatte, en ole turhan tarkka missään, vaan huiskin menemän vähän sinne päin... Sitten liottelin juurta lämpimään veteen ja lisäsin rikottuja jyviä (jotain urtekramin 4-viljan sekoitusta) ja vehnäjauhoja. Lisäilin jauhoja silloin tällöin ehkä noin tunnin ajan ja sekoittelin muodotunutta velliä. Taikina kupli ja happani hienosti. Alustin taikinan muutaman tunnin päästä, lisäsin vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita sekä suolaa. Jätin taikinan melko löysäksi. Taikina kohosi ehkä reilun tunnin ja sitten muotoilin kaksi leipää uunipellille kohoamaan. Leivät kohosi suurinpiirtein sen ajan kun uuni lämpesi. Olisivat saaneet kohota kauemminkin, mutta koska keksin aloittaa leivän teon vasta niin myöhään päivällä, minun oli pakko laittaa leivät paistumaan, ettei olisi mennyt koko yö. Paistoin n. 200 asteessa vajaan tunnin. Nämä ohjeet on kyllä niin epämääräiset, että näitä ei ehkä kannata kirjaimellisesti noudattaa. Mutta leivän teko ei toisaalta ole mitään rakettitiedettä ja sen voi kyllä saada onnistumaan ihan näin vain kokeilemalla. Leipä on hyvänmakuista, hieman happaman tuoksuista, eikä turvota vatsaa niinkuin hiivalla kohotettu. Teen tätä ehdottomasti uudelleen. Paitsi, että laitan taikinan tekeytymään illalla ja leivon sitten seuraavana aamuna, ettei mene yötöiksi :D



Meillä on kaksi kaninpoikasta. Taitaa olla noin puolitoista kuukautta ikää. Meillä on vain yksi emo ja yksi isä ja niiden jälkeläisiä laitamme pataan. Kanimme eivät ole mitään varsinaista liharotua. Isukki on tavallinen sekarotuinen ja emo on angora. Koska angorat on kookkaita, ovat kanimme olleet mielestäni ihan riittävän suuria pataan. Olen kyllä miettinyt, että etsisin paremmin lihan tuottamiseen soveltuvan pariskunnan, mutta mennään nyt näin kun sopivia ei ole sattunut tulemaan vastaan. En oikein käy juuri missään, enkä oikeastaan ole valmis ajelemaan kymmenien tai satojen kilometrien päähän hakemaan eläimiä. Tämä angoraemo sattui olemaan pari kesää sitten saatavilla tässä melkein omilla kulmilla. Ja saahan siitä myös villaa. Jos siitä vain ikinä oppisi mitään tekemään.

Takaisin näihin poikasiin. Olen teetättänyt emolla kahdet poikaset vuodessa. Eli varsin kohtuullisesti. Ainakin omasta mielestäni. Jännä juttu on nyt toistunut. Keväällä syntyneiden poikueiden koko on jäänyt aina kahteen elävään poikaseen. Mutta viime kesänä kesäpoikueen koko oli kahdeksan. Ehkä siihen vaikuttaa ruoka tai valo tai lämpötila. En tiedä...

Kun kävin poikasia kuvaamassa, ne alkuun nakottivat niin nätisti tuon matalan penkin alla poseeraamassa. Mutta kuten tyypillistä, nehän juuri sopivalla hetkellä säntäsivät kumpikin eri suuntaan. En sitten saanut niitä enää samaan kuvaan. Mutta olkoon :D

Tässä vielä lopuksi areenasta linkki hiljattain tulleeseen Suoralinja- ohjelmaan . Omavaraisuus ja nuukailu on nyt trendi :)

Kanin nahkoja

Tässä viime kesän kanin kasvatuksen tulosta. Tiedän, että tämä on aihe, joka ei ihan kaikkia miellytä, mutta meillä kani nähdään enemmän ruokana kuin lemmikkinä nykyään. Emokani ja isikani on lemmikkejä viroistaan huolimatta. Niitä emme popsi. Ja kahdelle viime kesän poikaselle kävi niin, että jotenkin kiinnyin niihin... eli lemmikkej on nyt neljä. Nämä hyödynnetyt kanit ovat risteytyksiä. Emo on angora ja isä pieni sekaroituinen taviskani. Ja nahkojen koosta voi päätellä, että kovin erikokoisia oli tämä jälkikasvu. Suurimmilla oli angoramainen karva, joka ei oikein näköjään kestä muokkausta. Niihin on tullut karvattomia laikkuja. Villiväriset nahkat ovat ehkä karvaltaan parhaita, mutta kooltaan pienimpiä. Kaikki nämä ovat aivan erilaisia ja uniikkeja.

En tiedä mitä näistä tekisin. Olen vähän ajatellut somistaa mahdollisesti neuleita ja ulkovaatteita näillä. Kenties tehdä sellaisen vanhanaikaisen muhvin. Ihan oikealla käsityöläisellä voisi teetättää jotain. Kun vaan tietäisi jonkun tässä kohtuullisen lähellä. Nämä ovat lähituotantoa. Kasvaneet takapihalla ja käyneet muokattavana noin 50 km päässä. Viety muokkaamoon ja haettu sieltä samalla reissulla kun on hoidettu joitain muita asioita siellä päin. Ekologista väittäisin... Taljat on muokkautettu nahkajalostamolla Mikkelissä. Minusta siellä on hyvä palvelu ja työn jälki erinomainen. Kesäpässien taljoja teetimme siellä myös ja nyt siellä on valmistumassa yksi hiehon nahka, jonka pelastin viime keväänä teurasjätekasasta.

Aiemmin kokeilin muokata paria kanin nahkaa kotona, mutta totesin sen olevan tässä elämän vaiheessa liian aikaa ja hermoja vievää, joten ihan mielelläni maksan kunnon työstä niille, jotka tietävät mitä tehdä.

Äsken vähän haeskelin tietoa, mitä teksi nahkoista, mutta ei oikein hyviä linkkejä löytynyt. Paitsi kanssabloggaaja Kikkailijan blogista. Jos jollakulla on tiedossa vaikka jotain linkkejä turkiskäsityöohjeisiin, mielelläni niitä ottaisin vastaan. Tai jos tiedät jotain muuta aiheeseen liittyen, kerro ihmeessä :)

Liemessä, kaniliemessä

Aamulla minulla oli vielä 8 kania. Nyt niitä on enää neljä. Talvea vasten helpottaa kun syötettäviä ja hoidettavia on vähemmän. Nyt on ollut kanien hoidossakin helppo syksy. Herkkupaloja kuten mustikan varpuja, ei ole tarvinnut kaivaa lumen alta ja kaalimaalta on saanut otetuksi lehden, pari, päivässä tänne asti. Mitään kuvasarjoja en näistä kani operaatioista pysty ottamaan, koska minun pitää toimia nopeasti sillä aikaa kun nuorimmainen on päiväunilla. Esikoinen oli mummon luona ja keskmmäinen katsoi Paavo Pesusientä. Jos kaipaat kuvia kanin teurastuksesta niin esim. Harmaassa torpassa ainakin on tällainen postaus. Itse en ole käynyt kurssia, vaan opettelin itse. Lähtökohtaisesti katsoin mallia lampaan teurastuksesta ja samoin opein toimin kanin kanssa. Voin sanoa, että homma alkaa n. 10 kanin jälkeen olla jo pikkuisen hallussa. Minusta kaikkein vaikeinta on olla rikkomatta virtsarakkoa. Mutta ole kohtuullisesti selvinnyt siitäkin. Meillä on tällainen lopetusjousi. Jousi on niin jäykkä, että minun voimat eivät riitä sitä lataamaan. Tarvitsen mieheni apua tainnuttamiseen siitä syystä. Luulen kyllä, että jousi löystyy käytössä... en tiedä.

Myös lihan paloittelun olen itse opetellut. Olen pilkkonut siitä, mistä luotevimmin irtoaa. Vasta äsken löysin Kokki Kolmosen jäniksen paloittelukuvat ja täytyy todeta, että ihan hakoteillä en ole ollut. En ole kyllä ihan noin moneen osaan laittanut kuitenkaan. Ajattelin tänään tehdä kokeellisesti lihalientä kaikkein luisimmista kanin paloista, mutta niinpä näkyy Kolmonen tuon jänisjutun lopussa mainitsevankin. Ihan vahingossa tulee joskus oikeita ajatuksia :D

Ihan joka asiaa varten en jaksa netissä surffata, joten etsin lihaliemen ohjeita keittokirjoista. Oma talouskoulun oppikirja, jota viikottain melkein käytän ei lihalientä tuntenut. Mutta tänä syksynä osto- ja myyntiliikkeestä löydetyt 50-luvun kirjat tottakai tunsivat.

Tein näin:

Kattilaan kylmää vettä X-määrä. Luiset kanin jämäpalat joukkoon ja suolaa. Kuumenna hissukseen kiehuvaksi. Keitä noin tunti ja kuori samalla muodostuva vaahto pois. Kun liemi on suhtkoht kirkasta lisää joukkoon vihanneksia ja mausteita. Minä laitoin: palsternakka (kaivoin tänään kasvimaalta!), porkkana, pieni maa-artisokka, sipuli kuorineen (multaiset kuoret pois). Juureksia paahdoin kuumalla pannulla ensin hiukan. Mausteita: kuivattua lipstikkaa, kuivattua purjoa, kokonaisia maustepippureita, pari laakerin lehteä. Kirjojen ohjeissa käskettiin keittämään 5 tuntia, mutta koska palaseni olivat aika pieniä, niin vähensin aikaa jonkin verran. Ja tämä kannattaisi oikeasti tehdä puuhellalla. Mitä en nyt sitten laiskuuttani jaksanut lämmittää...

Siivilöi lihat ja muut roippeet pois. Anna liemen jäähtyä kylmäksi. Kuori pintaan noussut rasva pois. Pakasta tai käytä.

Minä en ole oikeastaan ikinä käyttänyt lihaliemikuutioita, joskus harvoin luomulaatuisia. Lihalientä olen ottanut talteen mm. keitetyistä kielistä. Myös kasviliemiä otan talteen kun pakastan vihanneksia tai keitän enemmän lisäkkeeksi.

Maistoin tätä ja oli hyvää!

Tein tänään myös lihapaistia huomiseksi ja ensi viikoksi. Tässä on kaupasta ostettua possua ja tänään laitettua kania. Ensin paistoin lihoja hetken pannulla. Sitten laitoin lihat, porkkanaa, palsternakkaa, maa-artisokkaa, pienen oman omenan ja sipulin sekä mausteet (pippuri, laakerin lehti, suola) uuniastiaan ja paistoin muutaman tunnin. Paistoin mukana myös possun lihassa olleen luun ja rasvan, jotka otin kypsänä pois. Ne antavat makua. Tykkään paistaa aika kypsäksi niin, että vesikin haituu noin puoleen ja lihat ruskistuvat päältä. Lopuksi lisään kiehuvaa vettä, että lihat uudelleen peittyvät, eivätkä ihan kuivahda.

Nam! Huomista odotellessa :)

Remonttisiivousta ja sadonkorjuuta

 Tänään esikoisella oli koulupäivä vaikka olikin lauantai. Saatoin hänet taksille ja kävin samalla 15 minuutin sieniretkellä. Suppilovahverotkin ovat näköjään nousseet.

 Kesäkurpitsoista on tullut huomaamatta suuria. Niiden sato jäi aika myöhäiseksi. Nyt täytyy alkaa kaivella erilaisia reseptejä. Mitähän näistä tekisi? Meillä on sähköuuni rikki, joten en taida nyt kovin mitään leipoa, ellei viilene niin, että jaksaisin lämmittää puu-uunin.

 Yleisön pyynnöstä, kuvia kesällä remontoiduista tiloista. Tänään vasta sain aikaiseksi siivota kunnolla. Imuroitua perusteellisesti ja pestyä ikkunat ja raivailla muutenkin. Kesken tilat ovat vieläkin sikäli, että hyllyjä ja järkeviä säilytyshuonekaluja puuttuu, mutta niitä saattaa puuttua vielä vuosien päästä.... Asiolla on tapana jäädä roikkumaan. Varastokopperossa on yksi hylly ja lamppu. Siitä on hyvä aloittaa. Huomaa hieno ovenkahva. Se on isännän liiteristä löytämä puinen pahka tai joku vastaava.

Kopperon sisältä otettu kuva "lasitettuun" huoneeseen. Siitä on huomaamatta tullutkin pyykkihuone.

 Ja lasihuoneesta näkymä kopperoon päin.

 Ja ulkokuva samoista tiloista. Lasihuoneen sisälle jäi toisen alakerran kammarin ikkuna. Äärimmäisenä vasemmalla eläinhuoneen ovi. Ylhäällä vasemmalla kaksi ikkunaa ovat toisen kylmän eteisen ikkunat. Eteinen lähinnä varastotilana, koska emme kulje siitä juuri koskaan. Oikean puoleiset ikkunat ovat olohuoneen ikkunoita.

 Pyykkipojan kokoinen isäntä niittää eläimille heinää :D Vasemmalla retropaita arkeologisilta kaivauksilta huussikanalan takaa, jossa kävimme poikien kanssa metallinpaljastimen kanssa kaivelemassa. Ei tänään vaan jo viime viikolla. Tai saattoi se olla jo aiemmin. Ajan taju heittää kun kesä vain jatkuu ja jatkuu...Siellä huussin takana on ollut kai joskus tunkio, koska sieltä löytyi tämä paidan riekale ja pari tyhjää kosmetiikka tuubia jostain 60-70-luvuilta sekä nappi.

 Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen :D

 Eläinkomerosta. Tämä huone ei ole suuren suuri. Nyt siellä asuu isäpupu, kaksi viiriäistä sekä vasemmalla 4 kaninpoikaa, joille täytyy pian etsiä suuremmat ympyrät. Sain juuri häkit siivottua ja huoneen lattian, niin oli kiva ottaa kuva. Kantokopan takana on vielä pienen säilytyskomeron ovi. Tänne kaavailin kanoja, mutta tuntuu, että tämä on nyt niin uusi ja siisti, että hennooko sitä kanoilla sotkettaa... Pitää miettiä. Huomaa pikku kanien hieno matala maja, jonka katolla ne tällä kertaa nököttävät. Meillä meni rikki kissankantokoppa. Pohjaosa on kuitenkin ehjä, joten jätin sen jemmaan. Nyt huomasin, että sen kun kumoaa ylösalaisin, siitä saa kaneille kopin. Älä ikinä heitä mitään pois :D Toki sen rikkoontuneen yläosan hävitin.

Ja lopuksi söimme koko perhe ja mummo grillimakkaraa ulkona.

Mukava ja puuhakas päivä :)