1931
Wikipedia
[muokkaa] Tapahtumia
- 1. tammikuuta – Seinäjoen kauppala perustettiin.
- 22. tammikuuta – Sir Isaac Isaacsista tuli ensimmäinen Australiassa syntynyt Australian kuvernööri.
- 27. tammikuuta – Pierre Laval muodosti Ranskan hallituksen.
- 3. helmikuuta − Valtiovarainministeri Juho Vennola sanoi eduskunnassa, että kaikkia ylivelkaantuneita maanviljelijöitä ei voida pelastaa valtiovallan toimenpitein.
- 6. helmikuuta – Eduskunta muutti rikoslakia laajentamalla valtiopetoksen valmistelun määritelmää. Tämän nojalla tuli rankaistavaksi muun muassa liittyminen sellaiseen yhdistykseen, jonka toiminnan voitiin epäillä tähtäävän Suomen valtio- tai yhteiskuntajärjestelmän väkivaltaiseen kumoamiseen.
- 10. helmikuuta – New Delhista tuli Intian pääkaupunki.
- 13. helmikuuta – Kemin vanha kaupungintalo tuhoutui tulipalossa.
- 16. helmikuuta – Presidentinvaalit, joissa Pehr Evind Svinhufvud valittiin Suomen presidentiksi.
- 16. helmikuuta – Neuvostoliitossa aloitettiin inkeriläisten pakkosiirrot Leningradin alueelta.
- 1. maaliskuuta – Pu Yi, entinen Kiinan keisari, asetettiin Japanin muodostaman Mantšukuon nukkevaltion kuninkaaksi.
- 3. maaliskuuta – The Star-Spangled Banner valittiin Yhdysvaltain kansallislauluksi.
- 7. maaliskuuta – Eduskuntatalo vihittiin käyttöön Helsingissä.
- 8. maaliskuuta – Hotelli Torni valmistui Helsingin keskustassa.
- 17. maaliskuuta – Nevada laillisti uhkapelin.
- 30. maaliskuuta – Ensimmäinen suomenkielinen äänielokuva Sano se suomeksi sai ensi-iltansa.
- 6. huhtikuuta – Portugali julisti sotatilalain Madeiralla ja Azoreilla Funchalin sotilasvallankaappausyrityksen vuoksi.
- 14. huhtikuuta – Espanjan toinen tasavalta julistettiin perustetuksi. Kuningas Alfonso XIII luopui kruunusta ja lähti maasta.
- 1. toukokuuta – Empire State Building valmistui New Yorkissa.
- 4. toukokuuta – Mustafa Kemal (myöhemmin Atatürk) valittiin uudelleen Turkin presidentiksi.
- 12. toukokuuta – Akateeminen Karjala-Seura järjesti inkeriläisten pakkosiirtojen vuoksi mielenosoituksen Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla Helsingissä. Neuvostoliitto lähetti myöhemmin mielenosoituksen vuoksi Suomelle nootin neuvostovastaisesta liikehdinnästä Suomessa.
- 13. toukokuuta – Paul Doumer valittiin Ranskan presidentiksi.
- 17. toukokuuta − Suomen Reserviupseeriliitto perustettiin.
- 14. kesäkuuta – Jahti St Philiebert upposi Loire-jokeen, yli 500 hukkunutta.
- 9. heinäkuuta – Panssarilaiva Ilmarinen laskettiin vesille.
- 15. elokuuta – Suomen Urheiluliitto perustettiin.
- 24. elokuuta – Ramsay MacDonald erosi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin tehtävästä ja muodosti uuden kansallisen hallituksen kaikkien puolueiden edustajista.
- 27. elokuuta – Dornier Do X -lentovene saapui New Yorkiin lennettyään Amsterdamin, Lissabonin, Rio de Janeiron ja Miamin kautta.
- 31. elokuuta – Jangtse tulvi, 23 miljoonaa ihmistä jäi kodittomiksi.
- 10. syyskuuta – Belizen hurrikaani surmasi arviolta 2500 ihmistä.
- 18. syyskuuta – Mukdenin räjähdys Etelä-Mantšurian rautatiellä. Japani käytti sitä tekosyynä valloittaakseen Mantšurian.
- 18. syyskuuta – 23-vuotias Geli Raubal löydettiin kuolleena Münchenistä natsipuolueen johtajan Adolf Hitlerin asunnosta. Tapaus nimettiin itsemurhaksi.
- 21. syyskuuta – Lapuan liikkeen kannattajat estivät Lapuan työväentalon avaamisen sisäministeri Ernst von Bornin määräyksestä huolimatta.
- 1. lokakuuta – Naiset saivat äänioikeuden Espanjassa.
- 12. lokakuuta − Suomi luopui kultakannasta ja siirtyi vapaaseen rahajärjestelmään Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin aloitteesta.
- 24. lokakuuta – Gangsteripäällikkö Al Capone tuomittiin Chicagossa 11 vuoden vankeuteen ja 50 000 dollarin sakkoihin verorikoksista.
- 8. marraskuuta – Panaman kanava suljettiin muutamaksi viikoksi maanjäristysvaurioiden vuoksi.
- 10. joulukuuta – Alcala Zamora valittiin Espanjan toisen tasavallan presidentiksi.
- 29. joulukuuta – Suomessa alkoi neuvoa-antava kansanäänestys kieltolaista. Enemmistö äänestäneistä kannatti kieltolain kumoamista.
[muokkaa] Tuntematon päivämäärä
- Kurt Gödel todisti Gödelin epätäydellisyyslausen.
- Brittiläinen imperiumi muutettiin Brittiläiseksi kansainyhteisöksi (Commonwealth).
- Haddon Sundblom suunnitteli Coca-Colalle Joulupukin nykyään yleisimmin käytössä olevan ulkonäön.
[muokkaa] Syntyneitä
- 16. tammikuuta – Johannes Rau, Saksan liittopresidentti (k. 2006)
- 17. tammikuuta – Todd Jones (”James Earl Jones”), yhdysvaltalainen näyttelijä
- 22. tammikuuta – Sam Cooke, yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä (k. 1964)
- 25. tammikuuta – Stig Anderson (”Stikkan Anderson”), ruotsalainen manageri ("ABBA") (k. 1997)
- 25. tammikuuta – Paavo Haavikko, suomalainen akateemikko, kirjailija, runoilija ja kustantaja (Kansakunnan linja) (k. 2008)
- 1. helmikuuta – Boris Jeltsin, ensimmäinen Venäjän presidentti (1991–1999) (k. 2007)
- 8. helmikuuta – James Dean, yhdysvaltalainen näyttelijä (Nuori kapinallinen) (k. 1955)
- 18. helmikuuta – Chloe Anthony Wofford (”Toni Morrison”), vuoden 1993 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. maaliskuuta – Mihail Gorbatšov, vuoden 1990 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Neuvostoliiton johtaja
- 4. maaliskuuta – Erkki Pohjola, suomalainen kuoronjohtaja, musiikkipedagogi ja professori (Tapiolan kuoron perustaja) (k. 2009)
- 11. maaliskuuta – Rupert Murdoch, australialaissyntyinen yhdysvaltalainen kustantaja
- 17. maaliskuuta – Thorvald Strömberg, suomalainen meloja (olympiavoittaja)
- 20. maaliskuuta – Martti Innanen, suomalainen viihdemuusikko, kirjailija ja taidemaalari
- 22. maaliskuuta – William Shatner, kanadalainen näyttelijä, elokuvatuottaja, kirjailija ja laulaja (Star Trek)
- 26. maaliskuuta – Leonard Nimoy, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja näyttelijä (Star Trek)
- 6. huhtikuuta – Casimir Ehrnrooth, suomalainen teollisuusjohtaja ja vuorineuvos
- 22. huhtikuuta – Urpo Lahtinen, suomalainen liikemies ja lehtikustantaja (Hymy) (k. 1994)
- 18. toukokuuta – Don Martin, yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä (MAD-lehti) (k. 2000)
- 9. kesäkuuta – Maila Annikki Suomi (”Maila Pylkkönen”), suomalainen runoilija (k. 1986)
- 26. kesäkuuta – Mirkka Rekola, suomalainen runoilija
- 12. heinäkuuta – Aku-Kimmo Ripatti, suomalainen kirjailija (k. 1994)
- 15. heinäkuuta – Clive Cussler, yhdysvaltalainen kirjailija (Nostakaa Titanic!)
- 22. elokuuta – Heikki Värtsi, suomalainen tanssija ja koreografi
- 26. elokuuta – Kálmán Markovits, unkarilainen vesipalloilija (olympiavoittaja) (k. 2009)
- 31. elokuuta – Brita Koivunen, suomalainen iskelmälaulaja
- 6. syyskuuta – Kari Lagerspetz, suomalainen eläintieteilijä
- 17. syyskuuta – Jermu Laine, suomalainen poliitikko
- 29. syyskuuta – Anita Ekberg, ruotsalainen näyttelijä ja malli
- 1. lokakuuta – John Vikström, Suomen arkkipiispa
- 7. lokakuuta – Desmond Tutu, vuoden 1984 Nobelin rauhanpalkinnon saanut eteläafrikkalainen arkkipiispa
- 8. lokakuuta – Jukka Nevakivi, suomalainen poliittisen historian tutkija
- 13. lokakuuta – Jorma Etto, suomalainen runoilija, kirjailija ja suomentaja
- 20. lokakuuta – Antti Hyry, suomalainen kirjailija (Uuni)
- 31. lokakuuta – Doris Laine, suomalainen balettitanssija ja baletinjohtaja
- 1. marraskuuta – Eino Makunen, suomalainen missikisojen järjestäjä
- 5. marraskuuta – Isaac Wister Turner (”Ike Turner”), yhdysvaltalainen muusikko ja tuottaja (k. 2007)
- 8. marraskuuta – Peter Collins, brittiläinen Formula 1 -kuljettaja (k. 1958)
- 15. marraskuuta – Esko Elstelä, suomalainen teatteri- ja elokuvaohjaaja (k. 2007)
- 26. marraskuuta – Eila Roine, suomalainen näyttelijä
- 2. joulukuuta – Jörgen Petersen, tanskalais-suomalainen trumpetisti ja viihdesäveltäjä (k. 2009)
- 2. joulukuuta – Tuomo Polvinen, suomalainen historiantutkija
- 11. joulukuuta – Jaakko Okker, suomalainen lehtimies
- 14. joulukuuta – Jalmari Torikka, suomalainen toimittaja ja poliitikko
- 15. joulukuuta – Reijo Tani, suomalainen viihdemuusikko
[muokkaa] Kuolleita
- 3. tammikuuta – Joseph Joffre, ranskalainen kenraali (s. 1852)
- 23. tammikuuta – Anna Pavlova, venäläinen ballerina (s. 1881)
- 23. helmikuuta – Nellie Melba, australialainen oopperalaulaja (s. 1861)
- 7. maaliskuuta – Axel Waldemar Gallén (”Akseli Gallen-Kallela”), suomalainen taidemaalari (Sammon puolustus) (s. 1865)
- 11. maaliskuuta – Friedrich Wilhelm Murnau, saksalainen elokuvaohjaaja (Nosferatu) (s. 1888)
- 8. huhtikuuta – Erik Axel Karlfeldt, vuoden 1931 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut ruotsalainen kirjailija (s. 1864)
- 9. toukokuuta – Hugo Standertskjöld, suomalainen eversti, teollisuusmies ja suurlahjoittaja (s. 1844)
- 25. toukokuuta – Ville Alanko, suomalainen iskelmälaulaja ("Rajamäen pojat") (s. 1907) (keuhkokuume)
- 12. heinäkuuta – Nathan Söderblom, vuoden 1930 Nobelin rauhanpalkinnon saanut ruotsalainen arkkipiispa (s. 1866)
- 16. heinäkuuta – Alice Pike Barney, yhdysvaltalainen taidemaalari (s. 1857)
- 21. elokuuta – Heidi Blåfield, suomalainen näyttelijä (s. 1900)
- 3. lokakuuta – Carl Nielsen, tanskalainen säveltäjä ja kapellimestari (s. 1865)
- 18. lokakuuta – Thomas Edison, yhdysvaltalainen keksijä ja liikemies (General Electricin perustaja) (s. 1847)
- 30. marraskuuta – Hjalmar Nortamo, suomalainen lääkäri ja kirjailija (Raumlaissi jaarituksi) (s. 1860)
- 2. joulukuuta – Vincent d'Indy, ranskalainen säveltäjä (s. 1851)
- 18. joulukuuta – Walter Ahlström, suomalainen vuorineuvos (A. Ahlström Oy:n pääjohtaja) (s. 1875)
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- Nobelin kemianpalkinto: Carl Bosch ja Friedrich Bergius
- Nobelin lääketieteen palkinto: Otto Warburg
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Erik Axel Karlfeldt
- Nobelin rauhanpalkinto: Jane Addams ja Nicholas Murray Butler
[muokkaa] Kirjoja
- Nuorena nukkunut – Frans Eemil Sillanpää
- Hauta rajan takana – Artturi Leinonen
- Maahantulo – Arvi Järventaus
- Nuori runoilijamaisteri: papin poika muistelee menneitä – Ilmari Kianto
- Ja sitten äitini antoi minulle tukkapöllyä – Sakari Pälsi