Hullua hommaa

Näin se vain on, ettei vuorokaudesta meinaa millään löytyä tarpeeksi aikaa ihan kaikkeen mitä sen aikana haluaisi tehdä. Ja sen vuoksi tämä blogi on joutunut olemaan hunningolla koko kevään ja pitkän kesän. Päivät täyttyvät aamusta iltaan hyvin tehokkaasti töistä, meidän projekteista ja harrastuksista eikä sellaista aikaa juurikaan ole, että istuisin alas, antaisin ajatusten virrata ja laskisin sormet näppiksen vietäviksi. Ja se kyllä harmittaa, ihan todella. Mutta en ole jaksanut ottaa siitä paineita. Kyllä se blogi täällä pysyy ja odottaa. Ja niinhän se tosiaan tekeekin, onneksi. Mitään syytä blogin lopettamiselle en näe, joten sitä en aio tehdä. Täytyy vain hyväksyä se, että se päivittyy silloin, kun sille on sopiva hetki. Toivon mukaan vielä joskus myöhemmin niitä sopivia hetkiä on tiuhempaan, sillä olen todella kaivannut kirjoittamista.

Meidän kesä on täyttynyt noista kaikista yllä mainituista, töistä, projekteista ja harrastuksista. Saimme heti alkukesästä meille perheenlisäystä kanojen muodossa ja tuolla pihalla niiden on ollut mukava kuopsuttaa. Ja meidän on ollut mukava seurailla niiden puuhia. Olemme käyneet runsaasti paperisotaa erilaisia lupia varten, muun muassa siihen liittyen, että ihan tosissaan saamme asua tässä omistamassamme vanhassa koulussa. Olemme myös hakeneet rakennuslupaa kyseisen asian vuoksi, vaikka rakennuksen käyttötarkoituksen muutos ei meidän kohdallamme tarkoita ainuttakaan vasaran lyöntiä.

Remonttia emme ole tänä kesänä tehneet lainkaan, sillä maalaaminen on meidän mielestä sisustamista eikä remonttia. Sen sijaan sitä sisustamista ollaan tehty ihan ajan kanssa isossa luokkahuoneessa, jota ollaan valmisteltu aika kivaan projektiin. Meillä nimittäin aukeaa tänne loppuviikosta kahvila! Se on ollut suunnitteilla jo siitä asti, kun tänne muuttaminen alkoi näyttää varmalta, sillä ihan naapurissa oleva kuuluisa Paavolan Tammi tuo tänne ihmisiä joka tapauksessa runsaat määrät kesäkuukausina. Ihanaa, että vihdoin voimme myös valmistaa herkulliset kahvit tuolle ihmisvirralle, jota joka tapauksessa seuraamme kotimme ikkunoista. Kahvila on nyt ainakin alkuun Pop Up- kahvila ja avoinna harvakseltaan ja tapahtumaluontoisesti. Kannattaa kurkata meidän sivuja @ocafe.fi facebookissa ja @oecafe instagramissa. Sivuille päivitämme kahvilan tapahtumat ja aukioloajat.

Joten kiirettä on pitänyt mukavissa merkeissä. Normiduunien lisäksi syksyn aikana puuhataan kanoille vielä talvikanala vanhan piharakennuksen päätyyn ja olisihan se aita mahtavaa saada tuohon tontin reunaan alkuun, kuten keväällä suunnittelin. Ei siis tarvitse stressata mihin sitä vuorokautensa käyttäisi.

Kuvina muutama maistiainen tuolta meidän kahvilasta!

Juustokakkua ja muita herkkuja on tarjolla 18-19.8 klo 11-15. Tapahtumasivuilta löytyy lisää tietoa: 

Pop Up Café .

Tervetuloa!

En vaatinut itseltäni mitään

Se on kyllä hassu juttu miten keho ja mieli toimii. Päätin jo viime vuoden puolella, että tämän vuoden on oltava erilainen. Parempi, onnellisempi ja kevyempi. Ei sillä, että viime vuodessa olisi ollut mitään erityistä huonoa, halusin vain, että perus fiilis olisi positiivisempi. Päätin, että olisi oltava enemmän aikaa. Ei välttämättä aikaa itselle vaan aikaa mille tahansa.

Kun maanantaina sain yhdet kiireelliset duunikuvat eteen päin, päätin, etten loppuviikosta vaatisi itseltäni mitään. Päätin, että voisin käydä takaisin nukkumaan, kun lapset ovat päässeet kouluun ja hoitoon. Päätin, että saisin tarttua juuri sillä hetkellä haluamaani askareeseen tai sitten olla tarttumatta. Päätin, että halutessani ruuan suhteen voisin mennä sieltä mistä aita on matalin. En vaatinut itseltäni mitään.

Yhtenäkään aamuna en käynytkään takaisin nukkumaan, kun tytöt olivat kotiovesta ulkona. Tartuin lukuisiin askareisiin ja olin tarttumatta. Tein itseasiassa myös kaikki ne työt, joita olin tälle viikolle aikaisemmin suunnitellut, sillä siinä hetkessä niiden tekeminen tuntui hyvältä. Annoin tilaa inspiraatiolle ja tartuin siihen halutessani. Tein hyvää ja ravitsevaa ruokaa monta kertaa useammin, kuin edeltävinä viikkoina. Halasin, pussasin, kuuntelin, olin kiitollinen. Ajattelin, paljon.

Tein kaiken sen, mitä olisin vaatimuslistani kanssa tehnyt ja vielä paljon enemmän. Erona vain se, että tein asiat sillä hetkellä, kuin halusin ja nautin kaiken tekemisestä. Sen sijaan, että vaatimuslistani kanssa olisin ollut aivan loppu päivän päätteeksi, olo oli hyvä ja rauhallinen.

Monta opettavaista päivää jälleen takana ja pakko sanoa, että tunnen itseni todella onnekkaaksi, kun voin ylipäänsä tehdä sellaisen päätöksen, etten vaadi itseltäni mitään. Yksin työskentelyn parhaita puolia ehdottomasti. Tunnen itseni onnekkaaksi myös sen vuoksi, että olen jo ainakin jossain määrin oppinut kuuntelemaan itseäni ja luottamaan siihen, mitä tämä ainutlaatuinen ihminen tuntee ja haluaa minulle kertoa.

Näiden ajatusten myötä toivotan teille onnellista ja tasapainoista loppuviikkoa.

Viime vuoden kukat uuden vuoden äärellä

Riisuin viime vuoden puolella tehdyn kukka-asetelman vaasistaan ja mietin hetken päättynyttä vuotta. Vain hetken siksi, että halusin keskittyä enemmän tulevaan, kuluvaan vuoteen.

Viime vuosi oli raskas. Raskas jatko sitä edeltäneelle raskaalle vuodelle. Monta asiaa vei minua kauemmas itsestäni, kuin huomaamatta ja jossain vaiheessa tajusin, etten enää näe tai tunne asioita, kuten ennen ja kammottava negatiivisuuden aalto ravisutti ravisuttamistaan, eikä millään tahtonut päästää irti, vaikka kovin rimpuilinkin. Jossain vaiheessa tajusin jättää hankalan ja uuvuttavan ihmissuhteen taakseni, ihmisen joka oli onnistunut nujertamaan hyvät ajatukseni ja kääntämään kaiken tekemäni paskaksi. Vaikka olo helpottikin heti, negatiivisuus oli pureutunut ajatuksiini niin syvälle, ettei se suostunut irrottamaan otettaan, vaan pyöri pääni sisällä, kuin sillä ei olisi ollut aikomustakaan poistua.

Tarvitsin aikaa ja tarvitsen sitä edelleen. Haluan löytää itseni uudelleen, tapani nähdä kauneutta, kykyni kirjoittaa ajatukset sanoiksi ja herkkyyden aistia taian ihan jokaisessa tavallisessakin hetkessä.

Olen päässyt jo etenemään oikeaan suuntaan. Minulta kysyttiin tänään "Mitä teille kuuluu?" ja vastasin "Tosi hyvää." Mietin sekunnin olisiko minulla vastaukseen jotain lisättävää, enkä keksinyt muuta. Sanoin vielä toistamiseen "Tosi hyvää" ja tunnustelin vastausta mielessäni.

Vuoden tärkeimmät tavoitteet ovat siis itseni kuunteleminen ja hyviin asioihin keskittyminen. Ja vaikka tavoitteita olisi muitakin, ne seuraavat sitten ajan kanssa itsestään perässä.

Kuten jo tuli kerrottua, meille kuuluu tosi hyvää! Mitä teille kuuluu?

Pää pyörällä

Olen vähän hämmentynyt, menikö se joulu tosiaan jo!? Meidän pienempi tyttö sairastui aaton vastaisena yönä ja joulu on vierähtänyt pääasiassa pikkuisen potilaan vierellä sohvalla tai vuoteella. Tyttö on kyllä erinomaisen tehokas sairastaja, kun näin lomalla sairastaa ihan ajan kanssa, niin ei tarvitse sitten olla hoidosta pois. Ja varsinainen konkari jouluna sairastelulle, ikää on neljä vuotta ja tämä on kolmas joulu peräkkäin, kun hän sairastaa. Tällä kertaa saatiin vierailulle vanha kunnon vesirokko ja onneksi viimein alkaa tyttö olla jo oma iloinen itsensä.

Jouluna on siis toden totta levätty ja huilattu. Sen verran tylsistyin välillä, että pyöräytin makuuhuoneeseen uuden järjestyksen. Se on ihana tai siis se näyttää ihanalta! Nukkuminen sen sijaan on ollut aika haasteellista, vieläkin tuntuu, että pää osoittaa maatessa väärään suuntaan...kauankohan tuohon kestää tottua, vai kääntäisikö sitä vuoteen ihan suosiolla takaisin paikoilleen? Tällaisia ongelmia herkkä ihminen kehittelee, kun päivät huilaa ja yöt valvoo kutisevan ja itkevän lapsen kanssa. Ehkä siis odotan laadukkaampaa unta ja mietin sitten vuoteen kääntämistä, jos pää vielä menee pyörälle :D  

Sen verran alkaa jo tytön vointi parantua, että eilen päästiin happihyppelylle ja laitettiin multaan iso kasa tulppaaneita, narsisseja ja laukkoja. Enpä muista milloinkaan ennen istuttaneeni sipuleita joulun välipäivinä. Eikä tarvinnut kaivaa sipuleita pitkälti lumen alle, nimittäin meillä ei ole lunta lainkaan, vain ohut jäätynyt multakerros muhevan mullan yllä. Nyt vain odotellaan kevään saapumista (tai sitä lunta) ja toivon mukaan saamme ihastella kauniita kukkia heti keväällä!

Mieli alkaa jotenkin automaattisesti hiipiä uuteen vuoteen ja uuteen, joulun jälkeiseen aikaan. Tekisi mieli heittää jo kuusi pihalle ja tehdä kotiin kunnon raikastuskuuri. Ehkä maltan mieleni vielä hetken, sillä pienempi tyttö on sitä mieltä, että kuusi pysyy salissa aina seuraavaan  jouluun asti :D Saa nähdä kumpi taipuu, tyttö vai minä ;)

Oikein kaunista viikonloppua teille kaikille ja säkenöivää uutta vuotta! Kuullaan viimeistään ensi vuoden puolella :)

Ja täällä taas

Jestas mitä menoa tämä syksy! Aikamoista haipakkaa kuvausten kanssa, kuin myös remontin. Viikonloppuna saatiin studiosta yksi seinä pinkopahvitettua, kerrassaan loistava ajoitus, sillä tänään kuvasin siellä ihanan odottavan äidin. Odottavat äidit eivät ihan kaikkea voi odottaa, joten sain kuvata hänet keskeneräisessä tilassa, muun muassa ilman lämmitystä ja sähköjä. Huomenna jatkuu taas seuraavien kuvausten merkeissä, tällä kertaa tosin taivasalla! Toivottavasti sää suo pienen poutaisen hetken johonkin väliin. Ja sitten jatkuu taas remonttiin keskittyminen! Vähän poukkoilevaa menoa tällä hetkellä!

Poukkoilevaa tai ei niin mulla on tunne, että lähiviikkoina saadaan paljon aikaan. Loppuviikosta ehkä saan jo savimaalit sävytystestaukseen ja pinkopahvitus toivon mukaan etenee. Sellaista täällä, aika kivaa ja hyvää :)

Ja sitten kuvia reilun viikon ajalta!

<3

Ja instatyypit hei, avasin uuden tilin työkuville! Käykäähän kurkkaamassa @annawallendahr

Pus ja moi!

Mitä meille kuuluu?

Meille kuuluu ihan tavallista arkea.

Aamuja, joina on mahtavaa saada lapset kouluun ja hoitoon ja keskittyä töihin. Aamuja, jolloin on ihana herätä kaikessa rauhassa, istua sohvalle, ottaa vastaan kaikki mitä tulee...parhaimmillaan kaksi kissaa, kaksi tyttöä ja oma rakas. Aamuja, jolloin silmät ristissä kauhistelee kissojen viimeöistä hiirijahtia. Aamuja, jolloin ehtii juomaan puoli mukillista kahvia ennen, kuin sängystä kuuluu heleästi "äitiiii" ja hetken päästä pienet käsivarret kiertyvät ympärille.

Iltoja, jolloin istumme puoliunessa miehen kanssa sohvalla ja katsomme puutarhakeskiviikkoa samalla miettien, eikö ne lapset ikinä nukahda. Iltoja, jolloin syömme koko perheen voimin syksyn ensimmäistä uuniriisipuuroa ja mietimme mihin joulukuusi tässä uudessa kodissa sijoitetaan. Iltoja, jolloin mies täyttää lupahakemuksia ja minä pohdin yhteneväistä sävymaailmaa kotimme julkiselle puolelle.

Päiviä, jolloin huomaa että salissa on yht´äkkiä 19 viherkasvia! Päiviä, joihin kohdistuvat odotukset eivät kohtaa todellisuuden kanssa. Päiviä, jolloin saa kulkea ystävän kanssa metsässä ja keskustella syvällisesti samalla, kun lapset kulkevat edellä keräten värikkäitä lehtiä ja hienoja kiviä.

Mitä teille kuuluu?