Yli äyräidensä

 

Kasvimaa pursuilee yli äyräidensä. On pottua, papua, lehtikaalia, salaattia, yrttiä, sipulia, marjoja, omenoita ja kukkasia. 

Salvian ja muut yrtit kuivaan. Pavut pakastan. Aroniat syödään suoraan puskista tai heitellään salaattien koristukseksi.

Meri antaa nyt yli äyräidensä siikaa. Hieman myöhemmin, kun vedet kylmenevät, alkaa nousta taimenta ja maivaa. Pakastamme, savustamme, paistamme ja annamme ystäville.

Metsä pursuilee yli äyräidensä marjaa, sientä, jäkälää, varpua, oksaa ja sammalta. Keitän hilloja ja mehua, kuivaan ja pakastan sieniä. Kaikki muu muuntautuu syyskransseiksi ja somistuksiksi.

Keittiö pursuilee yli äyräidensä salatteja. Aateloin keitetyn punajuuren yrteillä, fetalla ja saksanpähkinöillä. Päälle hieman sitruunaöljyä, mustapippuria ja puolukoita.

Etikalla ja suolalla pehmeäksi puristeltu lehtikaali saa seurakseen tomaattia, yrttejä, aroniamarjoja ja puolukkaa. Päälle pursottelen oliiviöljyä ja hunajaa. 

Kaiken tämän luonnon lahjoittaman ihanuuden saan säilöä talteen ja jatkojalostaa. Voiko ihminen enempää pyytää?

Vanha rouva

Inspistä hakemassa

Wanhassa Raahessa sijaitseva "Suomen pisin seinä" sai tittelinsä 2000-luvun alussa, kun raahelainen kaveriporukka etsi sopivia skeittailupaikkoja. Seinä on syntynyt, kun takana olevia rakennuksia on paikkailtu vuosien saatossa. Päärakennus on museoviraston suojelema ja piharakennukset maakuntakaavalla suojeltuja. Niitä ei saa purkaa eikä muuttaa ulkopuolelta. Miksi pitäisikään?

Seinän värisävyä toistaa elämäni parhaimpiin kuuluva valkosuklaabebe. Se on käsin tehty Langin kauppahuoneen paakarituvassa. Langilla on niin palon katseltavaa, että toinenkin leivos, kakku taikka baakelsi menee kuin huomaamatta:

 

Katso vaikka verhoastelmia. Yltiöromanttista, sanon minä. Ihania katsella sisältä ja ulkoa. Ehkä kuitenkin seuraava verhoasetelma on enemmän minua:

Puusepän nikkaroima ikkunanpäällishylly / verhotanko löytyi idealaariini Luohualta Pökkylän Punasesta Tuvasta. Nyt pitää löytää nikkari!

 

Punasen Tuvan pihamaa antoi niin paljon virikettä rauniopuutarhani tuunaamiseksi, että Vanha herra taitaa olla kohta helisemässä!

Äkkiäkös mies minulle noutaa kivenmurikoita, piikkilankakieppejä, maatalouskoneita yms muuta ruosteista härpäkettä. Eikä tarvitse edes mennä kauas, kun vaan kysyy aarteenmetsästysluvan sukulaisiltaan.

Raahelaisella kukkakaupalla oli tämmöinen kukkateline. Puusepän poika tekaiseen tämmöisen ihan suit sait. Tuo seinä ritelikkökin on jo melkein tehty ;)

Vanha herra kielsi minua hakemasta tälle syksyä enempää lähialueinspistä. Sanoi pikkumatkojen rasittavan hänen rauhaansa. Höh. Minun rauhaani tämmöiset pikkuretket sopivat oikein mainiosti. Varsinkin kun toteuttaa matkat ystävän kanssa, joka ei huokaile paljonpuhuvasti ja muljauttele silmiään nurinniskoin joka ihastuksen kohdalla. 

Vanha rouva

Musta maistuu

Tässä on pullean täydellinen munakoiso. Tein siitä pihvejä, mutta jostain syystä niistä tuli täysin näkymättömiä, mutta ilmeisen maistuvaisia. 

  

Metsä on nyt täynnä mustarouskuja. Mustarouskusalaatti on hyvää hapanleivän päällä. Varsinkin kun siihen sekoittaa tujakan annoksen valkosipulimurskaa.

 

Tässä on mustia beluga-linssejä, joista tuli keitettyinä mustanpuhuvanruskeaa linssisalaattia. Mustat möntit salaatin seassa ovat tummia viinirypäleitä (jotka ovat mustia) ja vaaleammat möntit ovat mustia oliiveja (jotka ovat ruskeita).

Mustamakkara ja beluga-salaatti. Olen kasvanut mustamakkaran voimalla ja sangen voimakkkaaksi varttunut. Elämä ilman mustaamakkaraa  ei ole elämää.

Elämä ilman lakritsia ei ole tarpeeksi mustaa. Elämä ilman salmiakkia (joka on näkymätöntä) ei ole tarpeeksi mustaa. Kaksi ehdotonta herkkua lapsuudessa, aikuisuudessa ja vanhuudessa. Elämä ilman mustia herkkuja ei ole elämää.

Kaupan lakritsi/salmiakkisuklaalevyjä hiplatessani sain huikean ajatuksen. Päätin tehdä herkkujen herkkua. Leivoin tummasta suklaasta muffinseja. Niiden päälle liruttelin paksua lakritsikastiketta. Kastikkeen päälle laittelin lakritsikukkasia ja suklaalla päällystettyjä lakritsipalloja. Voi että...

Tämä MUSTA juttu on vastaukseni Repolaisen värihaasteeseen (KLIK). Aikaisemmin olen ollut keltainen, vihreä, sininen, punainen, ruskea, sateenkaarenvärinen, valkoinen ja violetti. Värini löytyvät Ihastus-kategoriasta. 

Vanha rouva

Humppaa ja huuppaa

Vähän on ollut kade moista kattia, joka makaa reporankana naapurissa. Ei eväänsä heilauta, vaikka kuinka kissittelisin vieressä.

 

 

Minä en ole pahemmin ollut reporankana eikä kukaan ole minulle kissitellytkään. Olen humpannut töitä. Töiden takia kävin kirjastossa Limingassa ja ihmettelin, että ihan minua varten on hankittu kaksi miljoonaan teosta. 

 

Tässä sinulle väri-ilottelua keskeltä Limingan kuntakeskusta. Ruukut ovat melkein ihmisen korkuisia ja täynnä niin elämänmyönteisiä värejä, ettei edes sadesäällä voi olla allapäin. 

Oma pihakin kukkii jos jonkinlaisissa väreissä. Auringonkukka on elämäni toinen ihan itse siemenestä kasvattamani kaunotar. Väri tuntuu sielun sopukoissa asti.

Yhtenä iltana olin työkeikalla meriristeilyllä. Oli kaunis, tyyni, kuulas ilta. Taivas oli sinisenlila, merenpinta laiskanlainehtiva ja ilma lämpimän hyväilevä. Mikäs siinä oli jutellessa hyväntuulisten risteilijöiden kanssa.

Tein syksyn ensimmäisen vispipuuron herukoista. Vaan olihan se hyvää. Muttei niin hyvää, kuin puolukoista keitetty lappapuuro - sanoo Vanha herra. No, minä vein miehen metsään hankkimaan niitä puuropuolukoita.

Löytyi suonreuna, joka oli punaisenaan puolukoita. Vartissa meillä oli kymmenen litran ämpäri täynnä. Sopivan kypsiä (tai sopivan raakoja) huuppamarjoiksi:

Mummulan vanha huuppakapula sai kyytiä, kun Vanha herra paineli puolukoita rikki. Saimme ison lasipurkin kukkuroilleen huuppaa. Sitä syödään pitkin talvea maksapihvien, verilättyjen ja mustanmakkaran kyytipoikana.

Siinä on hymyävä emäntä huuppiensa kanssa. Vielä jäi marjoja, joten lähden keittämään ruispuolukkapuuroa. Heippa!

Vanha rouva