Ensi viikolla tempaisemme työporukan kesken. Perustamme toimiston edustalle luonnonkukkaniityn ja istutamme samalla kevään sipulikukkia. Niitty ei kertaheitolla kehity, mutta nyt annetaan ainakin mahdollisuus pienen palan maata kehittyä monimuotoisemmaksi kuin perinteinen nurmikko.
Keräsin eilen luonnonkukkien siemeniä päivänkakkaraa, puna-ailakkia ja ketoneilikkaa tuota niittyä varten, kun niitä vielä löysin omasta pihasta. Laitoin niistä siemenistä kuvankin Instan puolelle.
Ihana ketoneilikka taustalla |
Omassa puutarhassa on syksy edennyt. Pari pakkasyötäkin on jo koettu. Minulla tuli yhtenä aurinkoisena päivänä olo, että nyt haluan kuvata vielä kukkivat kasvit, ennen kuin halla ja kylmyys lopulta vie kaikki. Osa pelakuista ja verenpisarat ovat edelleen ulkona vietettyään muutaman yön vilpolassa.
Kelloköynnös |
Laitoin talvivalkosipuleja maahan. Maahan pääsi sekä isoja kynsiä, pienempiä kynsiä, isoja itusilmuja ja pienempiä itusilmuja. Keräsin kesällä isoista ja tummista eteläpihan kukkaruukuista valtavia yksikyntisiä! En tiedä miten ne olivat kasvaneet niin isoiksi!!! Siitä innostuneena kylvin itusilmuja myös muutamaan isoon saviruukkuun.
Kuvailin verenpisaraa ja etsin sopivaa kuvakulmaa. Vilina kiinnostui toimistani ja oli kohta päivystämässä kyseisen verenpisaran vieressä. Mun ihana puutarhakissa!
Vilina toivottelee mukavaa syysviikonloppua! |