Kukkaro kantoliinakankaasta

Vuosi sitten kutomastani kantoliinasta jäi pienet palat kangasta, kun liinan päät viistotettiin. Kangaspalat pyörivät kaapissa ja ideoita niiden käyttämiseen oli jo aiemmin muutamia, mutta kun aikoinaan törmäsin Unikuun terapiahuoneen kukkarokuviin, tiesin mitä näistä paloista tekisin. Itse tekeminen saikin sitten odottaa vielä aika kauan, kunnes ystävän luokse ompelemaan lähtiessäni päätin tarttua toimeen. Edellinen Marimekon nipsukukkaroni alkoi jo saumojen vierestä revetä, joten sekin vähän aktivoitti suunnitelmiani.

Kukkaron koon arvioin bussikortin koon perusteella, leikkasin kappaleista n. senttiä-puoltatoista isommat joka suuntaan kuin kortti. Entiseen kukkaroon bussikorttia sai ärsyttävästi tunkea enkä sitä siellä ikinä sen takia säilyttänytkään, mutta tämä koko on osoittautunut käytössä tosi toimivaksi. Vuoriksi valitsin Vimman lettitrikoota, jonka tuin tukikankaalla. Vetoketjun purin vanhasta hupparistani, sopii täydellistä kukkarokäyttöön! 

Ompelu osoittautuikin haastavammaksi kuin olin ikinä kuvitellut. Ehkä vaikein ja eniten aivotyötä vaatinut työ pitkään aikaan eikä tämä ihan niin onnistunut kuin suunnittelin. Halusin, että saumanvarat jäävät piiloon, mikä aiheutti haasteita. Väliseinä ja vetoketjun sisäpuolelle jäävä kangaskaistale hankaloittivat ompelua entisestään. Moneen kertaan purin ja ompelin ja purin ja ompelin. Ompeluiltana ystävän luona en saanut tätä edes valmiiksi ja kotiin tullessa heitin kukkaron vain kaapin pohjalle odottamaan uutta innostusta. Pari viikkoa ompeluillan jälkeen kaivoin epäonnisen tekeleen ja päätin tehdä sen loppuun virheistä huolimatta. Huolittelin lopulta toisen päätysauman ja pohjasauman vinonauhalla ja ihan käytettävä tästä kuitenkin tuli. Vieläkään en ihan tiedä, miten tähän ompelin tai miten seuraava kannattaisi ommella. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tai ehkä juuri niiden takia tykkään tästä kokoajan enemmän ja enemmän. Ja onhan tämä nyt käytännöllisempi kuin ne nipsukukkarot, joista ei löydä ikinä sitä korttia mitä on etsimässä tai ainakaan niitä kolikoita, mitkä on hautautuneet kaiken sälän alle kukkaron pohjalle. 

Kantoliina testissä

En osannut valita kuvista muutamaa, joten seuraa ihan liian pitkä kuvasarja tsi-liinasta. Käytiin tänään lähes tunnin mittaisella metsälenkillä kokeilemassa, miltä tämä käsinkutomani tuntuu harteilla. Aluksi oli hiukan haasteita taas pitkästä aikaa saada lapsi toppavaatteissa edes kohtalaiseen sidontaan oman toppatakin päälle, joten päädyin vaihtamaan itselleni ohuemman takin ja lapselle toppahaalareista ohuemman. Näin saatiin paketti edes jotenkin kasaan. Hiki valui niskassa, kun astuttiin ovesta ulos, mutta ihanan kirpakka pakkanen ja auringonpaiste piristivät heti.  

Jonkin aikaa tyttö pysyi hereillä, mutta pysähtyessäni ottamaan kuvia, oli jo nukahtanut liinan kätköihin. Ihana unituhina vaan kuului selästä. Tähän mennessä jokaisella liinalenkillä uni on tullut! Tuntuma käsinkudotussa liinassa on näin pikaisesti koettuna hyvä, ei painanut hartioita, vaikka sidonta oli mitä oli ja kyydissä kuitenkin arviolta kasikiloinen kannettava. Sattumalta meillä on aika samanväriset vaatteet kuin liina! 

Kudoin liinakangasta yhteensä noin 5 metriä. Puilta ottamisen, viistotuksen, päärmäämisen ja pesun jälkeen liinan pituus on 4,15 cm. Käytössä venyy varmasti jonkin verran lisää pituutta. Tosi hyvänmittainen meidän käyttöön, riittää kaikkiin käyttämiini perussidontoihin. 

Liinan reunaa mutustellen <3 väsy iski uudemman kerran kun sisällä kokeiltiin liinaa vielä toistamiseen tälle päivälle. 

Liina letitettynä tai ehkä kertovampaa olisi sanoa että virkattuna ketjusilmukoille. Kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa liinan näin ja sehän menikin mukavan pieneen tilaan. Tässä kuvassa näkyy myös hyvin tuo värinvaihtelu. 

Sidontana käytän yleensä perusreppua vahvistuksilla, eli olkaimet sidottuina edestä lukkoon, niin etteivät tipahda. Kapeaharteisena reppuolkaimet tipahtavat muuten tosi helposti pois olalta ja olkia alkaa herkästi jännittää, jos liina valuu huonoon asentoon. Tämä käsinkudottu liina on leveydeltään n 73 cm, mikä on paljon enemmän kuin mikään aiempi meillä ollut. Sen huomaa hyvin suuremmasta solmusta kuin aiemmin on tottunut. Myös peppupussi on helpompi saada hyväksi leveämmällä liinalla ainakin oman kokemukseni mukaan. 

Likaiset hiukset, kotihuppari päällä ja kaikkea. Vaan se ilo liinasta. <3 Parasta koko liinailussa on se, kun huomaan tuon lapsen innostuvan liinan nähdessään, nauttivan lähellä olosta ja nukahtavan tyytyväisenä. 

Semmoinen siitä liinasta lopulta tuli! Ihastun kuvioon ja väriin kokoajan enemmän ja enemmän. Ja tätä tehdessä innostuin tosi paljon kutomisesta! Nyt suunnitelmissa matto huovutetusta villakuteesta, jota aikanaan ostin 3 kiloa. Virkkasin siitä jo kertaalleen maton, mutta ei se vaan pysy lattialla suorana ja on tosi liukaskin. Jospa kutomalla saisin tehtyä siitä paremman. Suosittelen kokeilemaan kudontaa! 

Kangaspuiden kolinaa

Reilu kuukausi sitten ystäväni alkoi selvittää, olisiko kotipaikallamme mahdollista kutoa kantoliinaa. Kansalaisopiston kautta löytyikin kätevä tapa kutoa, ei tarvinnut osallistua kurssille, sai opastusta ja pääsi kutomaan valmiille loimelle, mutta kuitenkin niin että loimen väriin ja tyyliin oli mahdollisuus itse vaikuttaa. Pohdimme moneen otteeseen, minkälaista väritystä haluamme ja lopulta päädyimme neutraaliin mustaharmaavalkoiseen, sillä halusimme kutoa eri värisellä kuteella ja meidän jälkeen samaan loimeen on tulossa myös muita kantoliinan kutojia. Halusin mahdollisimman tyylikkään liinan, joka ei huutaisi suoraan olevansa kantoliina. Harmaa kude olikin nappivalinta tätä ajatellen. Loimessa oli lopulta aika vähän harmaata, joten senkin takia valitsin sen väriksi. Toisaalta väri toimii myös hyvin kevään kurakelejä ajatellen. Aion nimittäin kantaa lapsen päiväkotiin liinalla niinä päivinä, kun emme ehdi ilmaisaikaan rattailla kotiin. 

Sidontana loimessamme oli murtotoimikas johon kantoliinaan sopivia kuviovaihtoehtoja oli kaksi, suoralla poljennalla toteutuva sulka ja tämä ns. timanttikuvio, jota itse lähdin kutomaan. Sulkakuvio on helpompaa ja nopeampaa kutoa, mutta olin päättänyt että jos joskus liinan kudon, teen sen timantilla. Ostoliinatkin meillä on olleet timanttityylisiä kuvioiltaan ja olen tykännyt niistä. Yllä olevassa kuvassa näkyy pingotin, sen tarkoituksena on pitää työ tasalevyisenä niin ettei reunaa ala kutoessa kiristää liikaa. Aluksi pingottimen siirtäminen tuntui olevan haastavinta koko kutomisessa. Olen aiemmin kutonut monen monta vuotta sitten yhden villahuivin, joten ihan aloittelija vielä olen tässä käsityön lajissa, mutta ihmeen nopeasti ja kaikenlisäksi siististi sain tämän työn tehtyä. 

Tässä näkyy loimen väritys, toinen reuna kokonaan musta ja toinen valkoinen. Näin on helppo liinaa sitoessa erottaa, kumpaa reunaa pitää kiristellä. Kiva myös siltä kannalta, että välillä voi käyttää vaaleaa reunaa ylhäällä, välillä tummaa. Ei kyllästy kenties niin nopeasti. 

Kuteena minulla oli Bockensin 8/2 puuvillaa, väriltään siniharmaa. Lanka piti puolata pienille kerille, jotka mahtuvat sukkulaan. Puolaaminen oli aika haastavaa, etenkin saada aikaan sellaisia keriä, jotka kestävät kokonaisia loppuun saakka. Usein kävikin näin, että kerä purkaantui toisesta reunasta ja hidasti kutomista. Silloin lopetin kerän käyttämisen ja selvittelin näitä kotona muutamana iltana. Hitain osuus kaikesta tekemisestä. Tätä en kuitenkaan laskenut kokonaistyöaikaan, kun tein nämä kotona esimerkiksi lapsen leikkiessä itsekseen lattialla. 

Tässä samat kerät uudelleen kerittyinä. Yhden näistä selvittämiseen ja kerimiseen meni yli tunti aikaa! 

Tässä on poljentakaavio, jonka mukaan painelin jaloilla polkusia. En tosin tiedä teinkö lopulta ihan näin, mutta lopputulos on kuitenkin timanttikuviota. Tarkkana sai olla polkiessa, ettei tullut virheitä. Ja toki niitä tulikin, mutta kaikki jaksoin purkaa pois, niin että valmis kangas on siisti. 

Kokonaisuudessaan kudoin vähän vajaa viisimetrisen kankaan. Ensimmäistä metriä kudoin noin 5 tuntia ja viimeisessä 5 tunnissa sain aikaan lähes 2,5 metriä. Huimasti siis nopeutui kudontatahti. Kutomisaikataulua sotki koko viikon kestänyt sairastelu, suunnitelmana oli kutoa aamuisin tytön ollessa totuttelemassa päiväkotiin. Lopulta kudoin kuitenkin iltaisin tunnin kerrallaan lukuunottamatta toisiksi viimeistä kudontapäivää, jolloin ehdin kutoa tuon viimeiset viisi tuntia. Viimeiset tunnit teinkin hurjaa tahtia, takana mattoa kutova mummo kyseli jo minulta, olenko ennen kutonut kun tahti on niin hyvä. Tuumasin etten oikeastaan, minkä jälkeen ihmetys oli entistä suurempi. Aikaa kantoliinan kutomiseen kului lopulta vain noin 12 tuntia, mikä tuntuu itsestäni ainakin vähältä. Projektina ihana, niin täyttä keskittymistä vaativaa, että unohtaa kaiken muun. Ja jos huomaa ajattelevansa muuta, on jo kerennyt tehdä virheitä. Aika hyvin pysyi siis ajatukset kudonta-aikana laskien 123412432143... näin pysyi kärryillä mitä polkusta seuraavaksi tulee painaa.

Ihanaa se on valmis! Ja ihanaa että päätin kokeilla tätä(kin)! Jospa huomenna ehdittäisiin jo kokeilemaan kantoliinaa ja ottamaan kuviakin.