Varhaisperunaa ekat rivit uuteen kasvimaahan

Kesäpaikkamme pihapiirissä on kolme peltolohkoa, joilla oli aiemmin kymmenisen vuotta hevosten laitumet. Nyt ne ovat olleet seitsemän vuotta kesannolla. Isäntä on leikannut niistä heinän pari kertaa kesässä. Kasvimaan perustaminen vanhaan peltomaahan on hidas prosessi, jos ei halua käyttää rikkakasvien hävittämiseen myrkkyjä. Haluamme kasvattaa ruokamme mahdollisimman luonnonmukaisesti, joten myrkyt eivät kuulu keinovalikoimaamme rikkakasvien ja tuholaisten torjunnassa. Meille sopiva keino on estää rikkakasvien valonsaanti peittämällä maa jollain katteella riittävän pitkäksi aikaa, että sitkeimpienkin rikkakasvien juuret näivettyvät.  Aikaahan siihen menee. Kuvassa näkyvä lohko on ollut peitettynä mansikkamaan katemuovilla kolme kesää. 

Käytin viikonlopusta suuren osan uuden kasvimaan kunnostamiseen. Peitetyn alueen reunoilla oli vahvaa juuristoa, minkä kitkemisessä oli vielä melkoinen homma. Juolavehnän ja vuohenputken juuret on syytä noukkia tarkasti, jo pienestäkin juurenpalasta ne aloittavat uuden kasvun. Vuohenputki ei sinänsä ole pelkkä rikkaruoho. Itse asiassa se kuuluu putkikasveihin kuten porkkana, palsternakka ja tilli. Vuohenputki sisältää paljon valkuaisainetta ja on hyvin ruokaisa kasvi, kypsennettynä se on maultaan mieto, porkkanaa muistuttava. Meillä sitä kasvaa riittävästi muuallakin, joten kasvimaalta se saa häädön. 

 Lauantaipäivän ahkeroituani lohko alkoi jo näyttää kelpo kasvimaalta:))

Laitoin uudet peitteet kasvimaan ympärille, koska muuten hyvin nopeasti kestorikkaruohot levittäytyisivät uudelleen puhdistetulle alueelle.

Koska peitettävät reunat ovat kapeita kaistoja, voi niiden peittämiseen käyttää vettäläpäisemättömiä muovipusseja. Muotoilin reunan loivaksi, jotta vesi ei jää muovien päälle seisomaan. Kivet pitävät hyvin pussit paikoillaan.

 Reunoja pidän peitettynä ainakin kaksi kesää. 

Muovit peitin vaahteranlehdillä. Niitä riittää, koska pellon reunalla kasvaa useampia isoja vaahteroita. Haravoin lehdet vanhan autopeitteen päälle, sillä saa kuljetettua kerralla melkoisen määrän lehtiä

Ilokseni minua tulivat tervehtimään läheisellä Isosuolla asustavat kurjet. 

Kuvan alareunassa näkyy koivun latvus. Päivän aikana koivikko vihertyi silmissä hiirenkorville!

 Heti sunnuntaiaamusta hain lisää koivunoksia toisen risuaidanteen tekemiseen. Vanha autonpeite on tosi kätevä niin haravoitujen lehtien kuin keveiden risujenkin kuljettamiseen.

Iltapäivällä oli aika istuttaa varhaisperunaa pari lyhyttä riviä juuri kunnostettuun kasvimaahan. Aiemmin olemme vallan kasvattaneet varhaisperunaksi Timoa. Halusimme kokeilla nyt jotain toista varhaisperunalajiketta ja valinta osui paljon kehuttuun Annabelleen. 

Ilta-aurinko oli jo laskenut, kun levitimme isännän kanssa harson kasvimaalle. Perunan lisäksi laiton jo hieman keltasipulia, porkkanaa ja persiljaa mullan alle. Kasvimaan takana näkyy uusi mansikkamuovilla peitetty lohko, minkä ympärille tein aamupäivällä risuaitakaaren.

Sillä aikaa kun puuhastelin kasvimaalla, isäntä laittoi viel yhden linnunpöntön sarkojen päässä kasvavaan raitaan. Pöntön kiinnitykseen hän käytti vanhoja lehmänketjuja. Nyt pönttö on tosi näppärä ottaa keväisin puhdistettavaksi. Tästä minä tykkään!

 Kuten myös näistä pikkuruisista scilloista syyshortensian juurella ja

 pihakaivon takana kukkivista valkovuokoista:))

Hups, kello vierähti jo maanantain puolelle. Laitoin leivinuuniin tulet vasta liki puolen yön, kun alkoi tuntumaan kovin viileältä tuvassa. Nyt pellit on turvallista sulkea.

Oikein mukavaa alkavaa Vappuviikkoa Sinulle!

Suunnitelmia lauantaipäivälle

Ensimmäinen viikko vierähti töissä nopeasti. Viikolla illat kuluivat marjojen mehustamisessa, hillotessa ja tietysti sen valtavan pyykkivuoren pesussa, mikä ehti kertyä kolmen viikon loman aikana. Vasta nyt aamulla ehdin tekemään kunnon kierroksen pihamaalla. Monet perennat lopettelevat jo kukintaansa, toiset toki vasta aloittelevat. Lapinnauhus on kukintansa loppusuoralla, sen takana oleva suomentatar kukkii vielä kotvasen ilokseni.

Kasvilavat tarjoavat satoa pitkälle syksyyn. Osa keltasipuleista oli alkanut kukkimaan. No, se ei haittaa, koska kuivatut kukat ovat näyttäviä kukka-asetelmissa ja voihan niitä myös syödä.

Tänään on tarkoitus nostaa sipulit maasta kuivumaan. 

Punasipuleista näyttää tulevan hyvä sato.

 Hajuherneet vasta aloittelevat kukintaansa, kylvin ne melko myöhään toukokuulla. Jos on leuto syksy, niin hyvinkin saan vielä nauttia niiden tuoksusta pihamaalla puuhastellessani. 

 Monet yrtit ovat ehtineet jo kukkaan. Tänään pitääkin leikata niitä kuivumaan talvenvaraksi.

Lehtikaalit ovat vielä pieniä, mutta ehtivät kasvaa ennen pakkasten tuloa. Ja parhaimmillaan lehtikaali onkin vasta pakkasen puremana.

 Punahatut ilahduttavat aina! 

Ilon aihetta antaa myös se, että keväällä istuttamani kultapallot ovat lähteneet hyvin kasvuun ja kukkivat jo runsaasti. Siirsin taimet toukokuussa lapsuudenkodistani Viinasillasta, missä on kaksi isoa kultapallokasvustoa. Taustalla näkyvä linnunpelätin on tehtävänsä hoitanut ja pääsee ansaitulle lepotauolle varastoon. Myös puissa roikkuvat erilaiset hilavitkuttimet aion kerätä pois. Kovin tehokkaita ne eivät olleet, koska kaikki kirsikatkin päätyivät linnutujen ruuaksi;)

 Toinen isännän kanssa yhdessä rakentamamme linnunpelätin, Lady Linnunpelätin, saa vielä jatkaa vartiointia, koska osa herukoista on poimimatta.

 Tänä syksynä saadaan kohtuullinen luumusato.

Ennen lomalle lähtöä kylvin kasvilavaan hieman tilliä, retiisiä ja naurista. Ovat hyvin itäneet, toivottavasti harsonalla jaksavat tuottaa satoakin.

Tähtikukat, asterit, lukeutuvat ehdottomasti syyskesän kauneimpien kukkijoiden joukkoon.

Sarkolassa ensimmäisenä kukkaan ehtii tämä vaatimaton, jo usein heinäkuun lopulla kukintansa aloittava asteri. Se kasvoi puutarhassa jo ostaessamme Sarkolan - 80-luvun alussa. En tiedä sen nimeä, olisikin mukavaa, jos joku teistä sen tunnistaisi:))

Ja nyt pihamaalle hommiin, että ehdin tekemään kaiken suunnittelemani.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille, niin uusille kuin vanhoille Värjärin Padan lukijoille!

Ruohon leikkuuta ja kitkemistä- kuulostaako lomalta?

Pääsimme vihdoinkin Viinasiltaan eilen. Edellisestä käynnistä on kulunut reilu kuukausi, joten pari eka päivää kuluu rattoisasti pihatöissä. 

 Helmi päätti ottaa rennosti, onhan loma!

Pitkän ajomatkan jälkeen venyttely tekee kyllä hyvää itsekullekin, joten ensimmäiseksi kiersimme pihamaan ja teimme pikatarkastuksen onko kaikki kunnossa.

Tässäpä isännän ja minun tärkeimmät "matkatavarat".

 

Tästä minä pidän, puna-ailakit aitan harmaata seinää vasten. Näitä isäntä ei saa ajaa.

Potagerin saksankirveli on jo ehtinyt kukkia. Leikkaan siitä joku päivä siemenkodat pakkaseen ja koko kasvin alas, jotta saan vielä syyskesästä nuoria lehtiä kuivattavaksi talven varaksi.

Poistin myös harson potagerin porkkanapenkistä. Porkkanan taimet ovat vähän hakusessa, koska pihatähtimö eli tutummin vesiheinä (Stellaria media) on riehaantunut harson alla kasvuun. Hyvä niin, koska saan kerättyä puhdasta vesiheinää helpolla. Pihatähtimöä keräsin lapsena paljon sioille, silloin meillä sitä ei ihmisruoaksi kelpuutettu, sianruokaa kun oli. Nyt on asiat toisin, vesiheinä on arvostettu villivihannes. Kuivatan sitä viherjauheeksi. Haudutan siitä myös yrttiteetä. Tuoreeltaan se käy erittäin hyvin salaatteihin  ja vihersmoothieen.

Tänään olen päässyt jo kasvimaita kitkemään nurmen haravoimiselta. Kaaripenkkejä en peittänyt toukokuussa harsolla, niinpä niissä vesiheinää ei niin kovin kasvanut kuten potagerissa. 

Tuossa kuvan keskellä pienen tuomipuun edessä on kasa leikattua nurmea, minkä levitän huomenna kitkemiini penkkeihin katteeksi. Puun takan viime vuonna alasleikattu aronia-aidanne. Yritämme pitää leikkaamisella aronian mahdollisimman matalana. Onko sinulla kokemusta siitä, kestääkö aronia jatkuvaa leikkaamista? Me emme halua siitä marjoja, vaan matalan suoja-aidanteen kaaripenkeille, missä kasvatan myös erilaisia yrttejä.

Ihanaa saada jo nauttia puutarhan sadostakin. 

Helmi on selvästi sitä mieltä, että toinen leivistä kuuluu hänelle:)

Oman kasvimaan värimorsingolla värjääminen

 

Moni vuotinen haaveeni toteutui vihdoin tänä vuonna, kun sain osan laidunmaasta lohkaistua värikasvien kasvatukseen. Oppia morsingon kasvattamiseen hain  MTT:n Jokioisten yksikön erikoistutkijana toimivan Marjo Keskitalon innoittamana. Tässä huhtikuisessa postauksessa kerroin siemenien multiin panosta ja ensimmäisessä kuvassa kaksi kuukautta vanhat värimorsingon (Isatis tinctoria) taimet juuri istutettuina 16. kesäkuuta Itä-Hämäläiselle pellolle. Hiukan ovat reissussa rähjääntyneet, nopeasti kuitenkin virkistyivät. Istutin taimia neljään erilaiseen kasvupaikkaan kokeilumielessä, joista kahdessa pidin niiden päällä myös kasvuharsoa heinäkuun alkuun asti. Mitään suurta eroa en ole havainnut Varsinais-Suomessa tai Itä-Hämeessä kasvavien taimien kehityksessä, kasvien lehtiruusukkeet ovat jotakuin saman kokoisia ja lehdistöltään saman värisiä tällä hetkellä. Mielenkiinnolla odotan onko kasvupaikalla ja/tai maalajilla vaikutusta indigon esiasteiden kehittymiseen ja siten saatavan värin määrään. Alapuolella oleva kuva on otettu samasta paikasta elokuun alussa, taustalla näkyy upeasti kasvaneet tiikerikaunosilmät (Coreopsis tinctoria), joka päivä olen jo voinut kerätä niistä kukkia hiukan kuivumaan tulevia värjäyksiä varten. Oikealla hernepenkit, joista mukavasti riittää jo pulleita palkoja syötäväksi.

Ilmeisimmin Etelä-Venäjältä lähtöisin oleva värimorsinko (Isatis tinctoria) on kaksivuotinen ristikukkaisten heimoon kuuluva kasvi, joka kasvattaa ensimmäisenä vuotena lehtiruusukkeen ja toisena vuotena kasvi kukkii ja muodostaa siemenet. Luonnonvaraisena morsinkoa kasvaa Itämeren rannoilla, itse olen sitä tavannut veneretkillämme Turun saaristossa. Oheisen linkin kautta pääset ihastelemaan Sakari Kauppisen ottamia upeita kuvia Helsingin seudulla luonnonvaraisesti kasvavista morsingoista. Sakarin digikuvablogista löydät myös hauskan kuvan morsingonsiemenistä, Kuin kalat kuivumassa, kuten hän on postauksensa otsikoinut.

 Luonnon kasveissa on vain vähän pysyvän sinisen värin lähteitä. Värimorsinkoa on viljelty sinisen väriaineen takia vuosisatoja Euroopassa. Mitä ilmeisemmin nämä luonnosta nykyisin tavattavat morsingot ovat viljelykarkulaisia. Varhaisimmat merkinnät Suomessa kasvavista morsingoista löytyy 1600-luvun lopulla Elias Til-Landzin kirjoittamasta Turun seudun kasveja koskevasta julkaisusta. Nykyisin käytettävä nimitys, morsinko, on lyhenne kasvin aiemmasta suomenkielisestä nimestä, morsiamen kruunusta. Nimi on erittäin kuvaannollinen, koska kukinnan jälkeen kukinto leviää perinteistä morsiamen kruunua muistuttavaksi kynttelikkömäiseksi haarakimpuksi.  

Viimevuosina kiinnostus luonnonindigoa kohtaan on jälleen lisääntynyt. Pienimuotoisesti sitä kasvaa jo useimpien värjäreiden kasvimailla ja viime vuosikymmenen aikana MTT on ollut mukana useiden eri yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä tehdyissä tutkimus- ja kehityshankkeissa liittyen värimorsingon kasvatukseen ja käyttömahdollisuuksiin.  Tällä hetkellä kaupallisesti morsinkoa viljellään indigon tuotantoon ainakin Englannissa, Ranskassa ja Italiassa. Omalta osaltanikin haluan liittyä morsingon viljelyn ja käytön pitkään kulttuuriperinteeseen. Siis eipä muuta kuin vesipata lämpiämään ja morsinkopellolle keräämään ämpärillinen lehtiä!

 

Olen yrittänyt kesän aikana  värjärin Aapiskukoista ja blogistanian ihmeellisestä maailmasta  perehtyä tarkemmin morsingolla värjäämiseen ja suunnitella työtilani ja -välineeni sen pohjalta mahdollisimman toimiviksi. Mielenkiinnolla olen lukenut Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa v. 2010 tarkastettua Jaakko Siitosen diplomityötä "Uutto-olosuhteiden vaikutus kasviperäisen indigon saantoon". Siitosen tutkimustyön ja Riihelän Leenan kokemusten perusteella päädyin kokeilemaan korkeassa lämpötilassa nopeasti tapahtuvaa uuttoa  indigon esiasteiden irrottamiseksi lehdistä pidemmän aikaa matalassa lämpötilassa kestävän uuton sijaan. Parhaaksi tavaksi uuttolämpötilan hallintaa varten ajattelin vesihauteen, jonka toteutin asettamalla 10 litraa vettä sisältävän teräksisen uuttoastian isoon muuripataan, jonka pohjalle laskin noin 5 l vettä. Muuripadassa vesi lämpiää kiehuvaksi todella nopeasti ja toisaalta taas lämpötilaa on tarvittaessa helppoa nopeasti laskea lisäämällä pataan kylmää vettä. 

Yritin kerätä lehdet mahdollisimman ehjinä, koska  morsingossa pääosa indigon esiasteista Siitosen tutkimustyöstä lukemani kirjallisuuskatsauksen perusteella on juuri helposti tuhoutuvissa isatin-yhdisteissä. Lehtien rikkouduttua ne hapettuvat helposti  indigon valmistamiseen epäsopiviksi yhdisteiksi. Toisaalta lehtirikosta näkee myös sen, onko lehdissä jo indigon esiasteita ylipäätään. Jos lehti repeytyy tai niitä murskaa sormissa ja vahingoittunut kohta muuttuu tumman siniseksi, lehdissä on indigon esiasteita runsaasti. Pellolla kasvaneissa lehdissä en havainnut mustumista, joten keräsin loput lehdet ämpäriin aurinkoisemmasta ja lämpimämmästä kasvupaikasta. Niiden lehtirikkojen ympäristö sinistyi jo selvästi, kuten alapuolella olevasta kuvasta on nähtävissä. Lehtien väri on luonnossa yhtä vihreä, mut valokuvassa pellolla kasvavat näyttäisivät olevan vaaleampia, se johtuu vain siitä, etten osaa säätää kameraani oikein saadakseni kirkkaassa päivänvalossa hyviä kuvia.

Olin laskenut pesualtaaseen valmiiksi kaivovettä, joka oli hieman lämmennyt letkussa. Osassa pesuohjeita kehotetaan lehdet pesemään kylmässä vedessä. Kylmän veden käyttöä perustellaan sillä, että näin vältytään indigon esiasteiden ennenaikaiselta liukenemiselta pesuveteen ja siten saatavan  indigon hävikiltä.  Huuhdoin silmämääräisesti puhtaat lehdet kertaalleen. Jos lehdissä on multaa tai muita epäpuhtauksia, ne pitää huuhtoa vähintään kaksi kertaa.  Huuhdotut lehdet laitoin isoon porkkanasäkkiin ja valutin niistä irto vedet pois varovasti lehtimassaa puristelemalla. Pesuvesi värjätyi heleän vihreäksi.

Upotin säkin välittömästi poreilevan kuumaan veteen. Kuuma vesi rikkoo lehtien pinnan ja indigon esiasteet vapautuvat soluista veteen. Käytettäessä korkeaa uuttolämpötilaa, on huomioitava, että se tuhoaa indigon esiasteita, erityisesti isatan-yhdisteitä, joten lämpötila pitää pystyä laskemaan nopeasti myös  alemmaksi, ad 50ºC, veden alkaessa uudelleen kiehumaan lehtien laiton jälkeen.  

Lämpötilan laskemiseksi lisäsin kylmää vettä lehtien päälle noin 10 litraa sekä muuripadan puolilleen. Haudeastian tulee olla riittävän ison, jotta siihen voi lisätä vettä vielä tarpeenmukaan värjäyksen aikana lämpötilan säilyttämiseksi 40- 50 asteessa. 

Taas kerran tuli huomattua se, miten monikäyttöistä hevosenjouhet ovat, isäntä tiivisti Liinaharjan jouhilla vuotavan vesiletkun! 

Noin 20 minuutin kuluttua otin säkin pois kellanruskeaksi muuttuneesta liemestä huolellisesti puristaen kaiken veden irti lehdistä. Liemen lämpötila oli edelleen 50ºC. Näyttääkö liemi hieman liian vaalealta?

Seuraavaksi kauhoin värilientä ämpäriin, mihin olin mitannut 50 g kidesoodaa valmiiksi.  Kidesoodan lisäyksen jälkeen liemen pH 11 ja väri muuttui hetkessä  vihreäksi. Olisin odottanut hieman sinisyyttä, mut vihreää oli. Syntynyt vaahtokaan ei mielestäni ollut yhtään sinistä. Nyt kaikki ei tainut sujua ihan oikein? 

Kaadoin liemen ämpäristä takaisin värjäyspataan ja jatkoin liemen sekoittamista tekemälläni varpuvispilällä eli hapetin lientä. Varpuvispilä tuntui tehokkaalta tavalta päätellen vaahdon muodostumisesta. Saivathan isoäiditkin varpuvispilällä vatkaten niin kuohkeita kakku- ja lettutaikinoita aikaiseksi! Sinnikkäästi jatkoin vispaamista 20 min, liemi ei ollut mielestäni sinivihreää. Alkuvaiheessa vaahto näytti hivenen siniseltä, kun en heti silloin ottanut kuvaa, niin jo jonkin ajan kuluttua vaahto pysyi vaaleana. Nyt alkoi tuntua siltä, et olin onnistunut tuhoamaan uuttovaiheessa kaikki indigon esiasteet tai oliko alunperinkin morsingon lehdissä viellä liian vähän niitä? Homman nimi ymmärtääkseni on kuitenkin se, että emäksisen uuttoliuoksen hapettamisen seurauksena tulisi olla enempi sinivihreä kuin vihreä ja liemen päällä alussa sinisenä näkyvä vaahto ei enää muuttuisi siniseksi vaan pysyisi vaaleana, kun liuoksessa olevat indigon esiasteet ovat hapettumisen seurauksena muuttuneet veteen liukenemattomaksi indigoksi.

Päätin kuitenkin jatkaa ja valmistelin uuttoliemen värjäystä varten. Juuri suurella vaivalla hapettamani liemi tulisi saattaa uudelleen hapettomaksi, jotta saisin siinä mahdollisesti olevan veteen liukenemattoman indigon vesiliukoiseen muotoonsa ns leukoindigoksi (indigovalkoiseksi), missä muodossa se  voi tarttua värjättävään lankaan. Kun villalanka (tai ylipäätään värjättävä kuitu) kastetaan hapettomaan emäksiseen väriliemeen (kyyppiin), väriaine kiinnittyy sen pintaan (adsorboituu) värittömänä leukomuotona. Väriaine tulee näkyviin hapettumisen vaikutuksesta nostettaessa  lanka pois väriliemestä ja samalla se muuttuu jälleen veteen liukenemattomaksi siniseksi indigoksi. 

Lisäsin väriliemen pelkistämiseksi eli hapen poistamiseksi liuoksesta siihen natriumditioniittia (natriumhydrosulfiittia) sisältävää tahranpoistoainetta 40 g. Jätin liemen seisomaan tunnin ajaksi. Vähitellen liuoksen pinnalle muodostui metallinhohtoinen kalvo ja liemi muuttui kellanvihreäksi. Pinnalla oleva vaahto oli sinistynyt.  Väriliemen lämpötila oli pysynyt tasaisesti vesihauteessa noin 45ºC  eli lämmityssysteemini näyttää toimivan hyvin. Olin niin innoissani, et unohdin poistaa liemen pinnalle muodostuneen kalvon ja vaahdon! Se olisi ollut helppoa poistaa vaikka kangaspalalla.

Laskin valkoisen hyvin kostutetun ja kuivaksi puristetun lankavyyhdin väriliemeen varoen ilman joutumista liemeen. Hetkessä lanka värjäytyi keltaiseksi. Pidin lankaa väriliemessä eli kyypissä 10 minuuttia. Nostin vyyhden varovasti astianreunaa pitkin ylös, jotta kyyppiin ei sekoittuisi ilmaa. Ilman hapen vaikutuksesta langan väri muuttui keltaisesta vihertäväksi ja seuraavassa hetkessä se olikin jo vaalean sinistä. Tuntui ihmeelliseltä, oli onnistunut uuttamaan itse kasvattamistani morsingon lehdistä indigoa. Valitettavasti tästä vaiheesta minulla ei ole kuvaa, kun innokkain assistenttini, Helmi koiruli ei ole oppinut viel käyttämään kameraa;)

Annoin vyyhdin hapettua narulla 10 min ajan, minkä jälkeen laskin sen uudelleen kyyppiin 10 minuuutiksi. Tässä ihka ensimmäinen morsinkovärjäykseni kahden kasto kerran jälkeen. Väri jäi melko vaaleansiniseksi, mutta halusin säästää kyyppiä viel toisen vyyhdin värjäämiseksi. Annoin lankojen olla narulla pari tuntia, jonka jälkeen pesin ne. Lisäsin ensimmäiseen huuhteluveteen etikkaa lankojen neutraloimiseksi, koska värjäysliemi on emäksistä (pH 9). Sen jälkeen pesin langat neutraalilla pesuaineella normaaliin tapaan.

Aiemmin paatsamanlehdillä keltaiseksi värjäämäni lanka sai kauniin vihreän sävyn kyyppikylvystä kahdella kastolla. Kuvassa oikealla pietaryrtinkukilla värjäämäni lanka, joka pääsee morsinkoliemeen suunnitelmien mukaan viikonloppuna. Ensi kerralla aion kokeilla hidasta uuttoa matalassa lämpötilassa. Suunnitelmani mukaan laitan pilkotut lehdet kiehuvaan veteen hetkeksi ja lasken lämpötilaa lisäämällä kylmää vettä liemeen sekä happoa uuttoliemen pH.n laskemiseksi selvästi happamaksi sekä sekoitan aika ajoin lehtiä uuton aikana. Tuskin maltan odottaa tätä uutta kokeilua viikonloppuun!