Päivät ja vallankin illat kiitävät! Mullan alta tupsahtaneet pienet piipot ovat kasvattaneet vartta, kasvattaneet lehtiä ja kukkivat ihanasti! Lehtopuutarhassa leijuu ilmassa narsissin tuoksu, nyt on alkanut siis tuoksujen kesäkausi, ensin narsissit, sitten ruusut, pionit, kaikki ihanuudet, niin ja tietenkin naapurin isännän pellolle levittämä lanta ennen maankääntöä, se rikkoo kyllä harmoniaa ikävästi, onneksi lanta nykyään tulee kääntää maan sisään aika pian!
Mutta torstain kukkakavalkadi, Nöpö oli kuvausassistenttina, yritin pitää kameraa vakaana, mutta innokas poika on kova puskemaan!
Pikarililjojen kellojen helinä on ihanaa, nyt ne ovat täydessä kukassa!
Metsätulppaaneita (tulipa sylvetris) rohkenin istuttaa kukkamaahan ja toivon niiden lisääntyvän. Se o aito luonnontulppaani ja leviää maanalaisten rönsyjen avulla. Kukka on herkkä ja ujo kuin ranskalaisella tulppaanilla.
Valkoisesta sinikämmenestä on kasvanut muutamassa vuodessa lähes pensas, sen puhtaan valkoisia kukkia jaksan ihailla! Sininen sinikämmen pääsee pian sen viereen kasvamaan!
Viime syksynä kummityttö kävi lomaretkellä Irlannissa ja eksyi ihanaan kauppaan ja tätikin sai mieleisiä tuliaisia, sipulipussit talletin hyvin, toivon joskus löytäväni ne! Tässä osa tuliaisista, ne ovat kaikki pikkunarskuja, joista erityisesti pidän!
Tämä näyttää syklaaminarsissilta 'Mother Duck'. |
Verrokkina tästä pikkuisesta oli pakko ottaa kaksi kuvaa, vieressä isoja narskuja ja tuliaiset tuollaisia mätästäviä pikkuruisia ja innokkaita kukkijoita, ihania!
Tämän kaunottaren kukkavarteen avautuu useampi kukka, tarkasti katsottuna muistuttaa 'Avalon'-narsissia. |
Vielä kukkii vuokkoja. Ostin ne viime toukokuussa Vakka-Taimesta.
Kerrottu valkovuokko |
Kerrottu keltavuokko |
Ternivuokko |
Vaikka ulkona ei ole kovin kirkas aurinko, valkoiset ja keltaiset kukat heijastavat valoa kovin ja taidoilani kuvaaminen on jotensakin hankalaa, yritän ainakin!
Torstaissa mennään, pian on tiedossa iloinen viikonloppu!