Rakkautta ja maan antimia: kotiteurastus

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiteurastus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. marraskuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2023, osa 11; Säästyykö sähköä, sekä kiertotaloutta ja vastuullista kuluttamista omavaraistelussa

Näkymä työpaikan pihalta 1.11.2023

Hups heijakkaa, mihin se lokakuu vilahti! Yleensä syksyn ja alkutalven kuukaudet tuntuvat pitkiltä, mutta nyt ainakin lokakuu meni niin, että ei ehtinyt oikein mukaan ollenkaan. Ehkä osasyynä oli minulla viikon sairausloma ja siihen perään viikon syysloma. Sitkeässä oli flunssa ja osan syyslomastakin sitä podin. Beibekin sai osansa taudista ja kuumeili pari päivää. Toivottavasti oli tämän talven ensimmäinen ja viimeinen flunssa.

Lokakuussa lampaat pääsi villoistaan.
Lähetin Voiton villat kehräämölle.

Marraskuu on alkanut ja se tarkoittaa, että on aika tehdä yhteenveto lokakuusta omavaraistelun suhteen. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina omavaraisemmasta elämäntavasta kiinnostuneet bloggaajat julkaisevat Suuntana omavaraisuus -postaussarjan kirjoituksensa yhtä aikaisesti kello 9 aamulla. Ihailtavan paljon on taas jaksettu kirjoittaa, vaikka omavaraisteleva elämäntapa on kiireistä. Monella on kuitenkin ihan ansiotyö muualla, kuin näissä omissa "puuhissa".

Suuntana omavaraisuus-sarjan ovat kehittäneet Tsajut- blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . Heitä saamme kiittää, niin kirjoittajat kuin lukijatkin.

Lokakuun alussa keittelin
'Beta'-viinirypäleet mehuksi.

Rakkautta ja maan antimia-blogin aikaisempien vuosien kirjoitukset löydät tunnisteilla: suuntana omavaraisuus, omavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö.

Vuoden 2023 postauksia voit käydä lukemassa alla olevista linkeistä.

Syyslomalla murut olivat
mummulassa pari yötä.

Lokakuu tosiaan mennä hujahti jotenkin ihan vilauksessa! Siihen kuului sairastelua, lomailua, syystöitä tontilla, säilöntää ja teurastuksetkin aloitettiin. Ehdittiin käymään myös upeassa lasitaidenäyttelyssä .

Pidin myös yritykseni, Umpeloisen, ensimmäiset kurssit. Olin suunnitellut kaksi kynttiläkurssia. Toinen valmiita parfiinikynttilöitä kierrekynttilöiksi tuunaten ja toinen mehiläisvahalevyjä kynttilöiksi rullaten. Ensimmäiselle kurssille sain pari ilmoittautumista, jotka kuitenkin peruuntuivat kurssilaisten sairastuttua. Mehiläisvahakynttilöitä tuli 5 kurssilaista rullailemaan ja meillä olikin tosi kiva kurssipäivä.

Oli todella mukava ilta
kurssilaisten kanssa!

Tein myös ensimmäisen "rahakeikan" perinnesaunottajana. Kävin tekemässä 4 ryhmäsaunotusta Sel ry:n ammattiosaston hyvinvointipäivään. Todella kiva työkeikka! Hieman raskas tosin, koska olin vielä aika flunssainen. Mutta jaksoin kuitenkin hyvin, koska saunotukset olivat seremoniatyyppisiä, enkä tehnyt niissä vihdontoja.

Kuva: Sirpa Anttonen

Viimeisiä säilöntöjä olen saanut päätökseen. Purkkeihin ja pulloihin meni ainakin appelsiini-kurpitsahilloa ja sweet chili kastiketta .

Pitihän se pumpkin piekin
tehdä!

Ruusukaalit keräsin ja sain loput porkkanat, sekä palsternakat nostettua. Porkkanoita viipaloin ja höyrytin pakastimeen. Palsternakat kokevat saman "kohtalon", mutta kuutioituna. Ruusukaaleja ollaan syöty uunissa paahdettuina ja ihan keitettyinä. Eivät ole yhtään karvaita. Johtuu joko lajikkeesta, tai sitten siitä, että saivat pakkasen puraisua. Oli miten oli, niin hyviä ovat!

Pari perunaakin löytyi kaalipenkistä!

Valkosipulitkin sain maahan, vaikka pahalta jo ehti näyttämään. Syyskylvöt on tekemättä, mutta ensi viikolle on luvattu jo kymmentäkin astetta lämpöä, joten en ole vielä vaipunut epätoivoon!

Siellä lepää 150 kynttä!

Kurpitsaa meillä tulikin runsaasti tänä vuonna. Minulla oli kolmea lajiketta, yhteensä 6-7 tainta. Jättikurpitsaa oli 3 taimea ja saimme niistä 20 kurpitsaa. Kanat niitä söivät ja minäkin niistä olen tehnyt ruokaa, kuten sosekeittoa ja lasagnea. Mutta rajansa kaikella! Meillä on kuitenkin vielä kypsymässä sisällä neljä pienemmän lajikkeen kurppaa ja pari myskikurpitsaakin on jäljellä.

Laitoinkin facen paikallisryhmiin, että meiltä saa tulla hakemaan kurpitsan ja tuoda lapsenlapsille pientä namia vaihdoksi, jos haluaa. Kaikki jäljellä olleet kurpitsat varattiin parissa tunnissa ja lisääkin olisi mennyt. Kuukuna ja Omppu saivat mukavasti namia varastoon mummulan herkkukaappiin!

Lintuinfluenssa pisti täällä meillä päin linnut sisätiloihin jo loppukesästä. Ankkojen kanssa tämä järjestely osoittautui todella hankalaksi. Meillähän on ollut aiemminkin kesäankkoja ja ne ovat pääsääntöisesti olleet ulkona. Tietty yöt sisällä ja silloinkin, kun emme ole olleet kotosalla.

Ulkona meillä on ollut niille kylpypaljuja tilaa rätätä vedellä. Nyt kun ankat ovat olleet sisällä, meidän tiloissa niiden pito on ollut suoraan sanottuna yhtä vettä ja sontaa.

Joten, ankat aloittivat syysteurastukset. Olikin taas aika kullannut muistot tämänkin suhteen. Ankoista ei sulat ja höyhenet lähde todellakaan yhtä siististi, kuin kanoista. Aika homma niissä oli ja mietittiinkin, että mahdetaanko ensi kesänä ankkoja haudottaa. No, kuten sanottu, ajan on tapana lieventää asioita!

Teurastuksia jatketaan kanien ja lampaiden osalta ihan näinä päivinä.

Pirkanmaan sai nauttia oikein kunnon talvestakin heti marraskuun alkuun. Lunta tuli sitten heti useita kymmeniä senttejä. Täällä maaseudulla ei mitään hätää ollut, vaikka Ilmatieteen laitos antoikin historian toisen punaisen varoituksen. Vaikka minullakin on työmatkaa noin 35 kilometriä per sivu, mielestäni oli ihan normi talvikeli. Tiet oli aurattu hyvin maanteillä. Kaupunkialueella olikin sitten toinen juttu, mutta siitäkin selvittiin.

Kuva otettu Kangasalan Kirkkoharjulta,
missä käyn kerholaisten kanssa seikkailemassa.

Jännä ilmiö, mistä mediakin on kirjoitellut, on ollut se, että suuressa osassa puista ja pensaista on vielä lehdet. Meilläkin on koristeomenapuussa, purppuraheisiangervossa, joissakin koivuissa, pihasyreenissä, ruusuissa ja tammissa ihan kunnon lehdet. Kaipa pitkään lämpimänä pysynyt syksy sai kasvit jatkamaan ikuista kesää.

Itse olin innoissani lumesta ja pakkasista. Nyt ne ovat muisto vain ja vesikelit ovat tulleet tilalle. En tykkää!

Minulla oli asiakkaita kotisaunassa
ja kodassa. Lyhdyillä saa luotua
kivaa tunnelmaa syksyiseen maisemaan.

Mutta mennäänpä kuulumisista ja mietteistä kuukauden aiheisiin. Sähkönkulutus on ollut sanana kaikkien huulilla viime aikoina. Pörssisähkön hintaa seurataan tarkkaan ja sitä siunaillaan. Melkein jokainen osaa sanoa nykyään päivän pörssisähkön hinnan sitä kysyttäessä. Mikä on hyvä asia! Eipä vielä reilu vuosi sitten tätä kysyttäessä, kovin monikaan tiennyt sähkön tai siirron hintaa. Saati paljonko sähköä kuluu omassa taloudessa vuosittain. Nyt tietää!

Sähköä säästyy, kun käy kodassa
keittelemässä nokipannukahvit.

Meillähän loppui kiinteän hinnan sähkösoppari viime vuoden lopulla juuri siihen pahimpaan aikaan. Meidän kiinteä hinta oli 11 c/ kWh. Jouduttiin ottamaan pörssisähkö, joka oli just silloin ihan sikakallista. Muistan kun istuin yksin pimeässä kynttilän valossa kirjaa lukien, kun sähkön hinta oli yli 70 c/kWh. Jotenkin tuntui ihan karmealta, että meitä jotka olimme säästeliäästi sähköä kuluttaneet aikaisemminkin, jouduimme kärsimään korkeista hinnoista.

Mutta alun järkytyksen jälkeen palasimme suht normaaliin elämään. Koska ei ole pakko kärsiä, ei edes omavaraisempaa ja ekologisempaa elämää elävänä, lopetin kynttilän valossa lukemisen. Jotain tästä kuitenkin jäi tavaksi säästää sähköä, koska meidän kulutus on laskenut. Meillä on vuosittainen sähkönkulutus ollut viime vuosina noin 10 000 kWh:n luokkaa. Tässä siis on meidän 120 neliön talon, tallin, puimalan, kanalan ja ulkosaunan sähkön kulutus. Nyt vuoden arvio on laskenut noin 8 000:een kWh:n.

En osaa antaa mitään maailmaa mullistavia vinkkejä. Meillä on kaikki lamput valaisimissa energiaa säästäviä. Pesemme pyykkiä ja laitamme tiskikoneen päälle edullisen sähkön aikaan. Sammutamme valot niistä huoneista, joissa ei oleskella. Mutta emme halua pimeässäkään vaeltaa!

Talo lämpiää pääasissa puilla ja sähkölämmitystä ei ole kuin pesuhuoneessa lattialämmityksen muodossa. Irtopattereita käytetään vessassa, ulkoeteisessä ja yläkerrassa tarvittaessa. Eläinten tiloja lämmitetään lämpölampuilla ja pattereilla vain kovimmilla pakkasilla.

Vaihdettiin pihasaunaan uusi kiuas.
Samanlainen Stoveman, kuin mikä
oli edellinenkin.

Kiertotaloudella tarkoitetaan sellaista tuotanto- ja kulutusmallia, jossa olemassa olevat materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle lainaamalla, vuokraamalla, uudelleen käyttämällä, kierrättämällä ja kunnostamalla. Näin tuotteen elinkaari piteneen. (Suora lainaus täältä .)

Tällainen tapa kuluttaa vähentää jätteen määrää. Kun tuote tulee elinkaarensa päähän, materiaalit tai tuotteesta syntyvä jäte pystytään hyödyntämään uudelleen.

Heti tulee mieleen kompostoiminen, jota varmaan jokainen omavaraisempaa elämäntapaa harjoittava tekee. Jos ei nyt suoranaisesti kompostoreissa, niin jättämällä esimerkiksi kasvien naatit kasvimaalle ja kääntämällä ne takaisin maahan tekeytymään mullaksi. Meillä suurin osa vihanneksien naateista kierräteteään ensin eläinten ravinnoksi ja kakkana pehkun kanssa mullaksi. Ja sitten osa eläimistä syödään lihana. Eläimistä käytetään taljat ja osa luista sisustus- ja käsitöiden materiaaleiksi.

Kiertotaloudesta puhutaan niin kuin se olisi jotenkin uusi keksintö. Näin on kuitenkin toimittu aikojen alusta. Nyt vaan maailman ja maapallon tilanne on kärjistynyt sellaiseksi, että vanhat konstit on ollut pakko ottaa uudelleen käyttöön. Olemme eläneet "kulutushysteriaa" jo niin kauan, että maapallon varannot alkavat joidenkin hyödykkeiden ja raaka-aineiden osalta olemaan loppuun kaluttu.

Tässä harjoitetaan kiertotaloutta.
Kanit syövät omalla tontilla kasvaneiden
palsternakkojen naatit. Tuottaen
lantaa ja lihaa. Lanta kompostoidaan
ja se kiertää kasvimaalle ja näin taas
ihmisten ja eläinten ruuaksi.

Meille esimerkiksi hieman naureskellaankin siitä, että me ajetaan vanhoilla autoilla. Ajatelkaas, seitsemän vuotta vielä, niin Beibe saisi autonsa museorekisteriin.

Me kuitenkin olemme sitä mieltä, että ei voi olla ekologista vaihtaa autoa tyyliin joka kolmas vuosi. Ei vaikka kuinka se "vanha" auto kierrätettäisiin. Sitä paitsi, meidän autot läpäisevät joka katsastuskerta päästöjensä osalta. Jotenkin silti kyllä huomaa katsastuksissa sen, että ihan kuin vanhoista autoista haluttaisiin päästä eroon. Viimeksikin katsastaja teki ihan kiiltävään peltiin reiän väkisin hakkaamalla. Ja uusinta katsastusta pukkasi!

Mutta niin kauan kuin meidän autoja pystyy korjaamaan, Beibe niitä korjaa. Onneksi hän osaa, koska en todellakaan halua omalta osaltani hankkia yhtään uutta autoa tähän maailmaan. Olisin mieluusti ilman, mutta kun ei pysty. Ei jos haluaa käydä töissä ja joskus liikkua johonkin. Ja asua maaseudulla.

Kun on käytävä töissä kodin
ulkopuolella ja asuu maaseudulla,
auto on välttämätön.

Omavaraisempaa elämää elävät ovat mielestäni yleisesti vastuullisia kuluttamisen suhteen. Paitsi ehkä me, jotka pidämme eläimiä. Vähemmällä kuluttamisella pääsisi, jos ei pitäisi eläimiä lemmikkinä tai oman lihan tuottamiseen.

Toki eläimet syövät osittain oman tontin antimia tai lähellä tuotettua ruokaa. Mutta eläimet kuluttavat silti ostorehuja, kuivikkeita ym.

Omavaraistelijat eivät ehkä matkustele niin paljon, kuin valtaväestö. Omavaraistelu sitoo pysymään kotinurkissa!

Ei tartte meikkejä, uusia vaatteita ja sen sellaisia, kun ryynää vain kotona. Jos nyt hieman kärjistetysti asiaa ilmaisee. Kun käyttövaatteita ostetetaan, ostetaan ehkä hieman kalliimpaa, mutta kestävämpää. Ja kaikkee korjataan, mitä vaan korjata pystytään ja osataan.

Korjaaminen ja tuunaaminen kuuluu omavaraistelijan elämään. Joka nurkka on täynnä kaikkea, mitä voidaan joskus johonkin tarvita. Auta armias, jos meet yhdenkin laudanpätkän polttamaan, niin heti sitä olis tarvinnut. Ja aina on tilaa yhdelle lasipurkille kansineen!

Omavaraistelijat harvemmin valittavat säätiloista, koska heidän elämänsä linkittyy niin voimakkaasti luonnon- ja vuoden kiertoon. Ymmärretään neljän vuodenajan tärkeys elonkierrossa.

Ruuan arvostus on korkealla. Harva sitä hukkaan heittää, kun on itse sen kasvattanut. Kyllä vaan on joku palsternakkakin arvostettu, kun olet sitä vuoden päivät vaalinut. Etkä hakenut jostain marketin hevihyllystä kutistemuoviin pakattuna.

Tässä on pyttipannua, johon on
riivitty lihat keitetyistä ankanrangoista.
Perunat ja sipuli itse kasvatettuja.

Vaikka marras tarkoittaakin maahan painunutta ja kuollutta, Leppämäessä ainakin elämä jatkuu ihan eloisana. Elämässä on omat kiireensä ansiotöiden ja vapaa-ajan yhteen sovittamisen kanssa taituroidessa. Ensi kuu on joulukuu ja siihen ei ole pitkä aika. Tätähän tämä elämä on; etapista toiseen elellessä!

Pyhäinpäivänä muisteltiin
pois nukkuneita.

Käykäähän tutustumassa muiden yhteispostaukseen osallistuneiden postauksiin. Varmasti on taas monta hyvää kirjoitusta luettavaksi kuukauden aiheista!

Marraskuu

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/rakentaminen-kulutustekona

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/marraskuu2023/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/11/suuntanaomavaraisuus-marraskuu-2023.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/11/paljonko-lamminta.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/11/suuntana-omavaraisuus-marraskuu-2023.html

My CO2 Quota https://myco2quota.wordpress.com/2023/11/06/sahkon-saastoa-mokilla/

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 4; Leppämäen kasvimaan top 5 ja mietteitä eläinten ruuaksi kasvattamisesta ja teurastamisesta

Tyyne (oikealla) muutti meille maaliskuussa.
Samalla Veikeä muutti pois. Lammasluku
pysyi siis edelleen kolmessa.

Kuten otsikko kertookin, postauksen loppupuolella käsittelen ajatuksiani eläinten kasvattamisesta ruuaksi. Mukana on joitakin kuvia vuosien varrelta. Lähinnä lihasta ja eläinten ruhoista. Ei kuitenkaan kuvia itse teurastustapahtumasta. Mutta jos aihe tuntuu herkältä, voi itse päättää lukeeko postauksen loppuosuutta.

Hehku-rakas, jonka jouduimme hätäteurastamaan
sen sairastuttua äkillisesti.

Vaikka maaliskuu tuntuikin pitkältä, niin vaan ollaan jo huhtikuussa! Joten, jälleen kerran on aika Suuntana omavaraisuus yhteispostausten. Joka uukauden ensimmäisenä maanantaina, klo 9 aamulla joukko bloggaajia julkaisee kukin tahollaan oman postauksensa osana yhteispostaussarjaa. Kuukauden aihe on yhdessä päätetty etukäteen. Huhtikuun aiheina ovat eläinten teurastus, myös hätäteurastus, sekä mietitään mitkä olisi 5 kasvista, joista pitäisi valita, jos ei muuta saisi kasvattaa.

Tässä viedään Veikeä uuteen kotiin!

Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki ovat aikanaan luoneet nämä omavaraistelijoiden yhteispostaussarjat ja kokoavat meidän kirjoitukset yhteen, jotta voimme sitten julkaista linkit toistemme postauksiin. Nämä löydät tuttuun tapaan tämän postauksen lopusta.

Omiin tämän vuoden Suuntana omavaraisuus -sarjan postauksiini pääset alla olevista linkeistä.

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Aikaisempien vuosien yhteispostaussarjojen julkaisut löydät tunnistepalkin tunnisteilla: omavaraisuus, suuntanaomavaraisuus, blogiyhteisö, yhteispostaussarja, omavaraisuus.

Olimme maaliskuun täydenkuun aikaan
eväsretkelle!

Mitäs kaikkea maaliskuussa oikein tapahtui? Minulla oli aikas hiljaista työrintamalla. Muutamia harrastekerho-ohjauksia ja pari keittiökeikkaa. Muutamiin webinaareihin osallistuin ihan itseni kouluttamisen kannalta, mutta niistä ei nyt muuten mitään hyötyä ollut, ainakaan rahallista.

Beibe oli talvilomalla, kuten tyttärenkin perhe. Heillä vieraili iso K ja osa perheestä sen sairasti. Minä ja Beibe siltä taaskin vältyttiin, vaikka läheisissä tekemisissä oltiinkin juuri ennen tartuntaa. Jännästi se osaan tarttuu ja osaan ei. Syntymäpäiviä kahviteltiin, niin vävyn, Kuukunan, kuin Beibenkin.

Mehiläistarhauskausikin on aloitettu!

Pilkillä ollaan käyty ahkerasti ja yritetty täyttää kalavarastoja pakkaseen rospuuttoajaksi. Ollaankin saatu ihan kivasti ahvenfilettä varastoon ja syödäksemme. Beibe sai kaikkien aikojen ennätysahvenensa ja minä elämäni ensimmäiset siiat.

Muutaman gramman yli kilon ahven!

Isompi siika painoi hieman yli 500 g.

Esikasvatuksia en ole tomaattia kummempia laittanut. Nekin ovat vielä koulimatta, mutta se homma onkin nyt "listoilla" ihan ensimmäisinä.

Nämä siemenet ovat Lidlistä ilmaiseksi
saatuja. Saas nähdä, onnistuinko
kylvämään molempia lajikkeita.

Kasvihuonekauden aloitin kylvämällä retiisejä. Näin tein myös viime keväänä, tosin muutamaa päivää aiemmin silloin. Toukokuussa me saimme jo kummasti tuoretta retiisiä syödäksemme! Nähtäväksi jää, miten käy tänä keväänä.

Olemme myös poltelleet biohiiltä Beiben kaatamien puiden oksista ja risuista. Emme mitenkään oikeaoppisesti, hapettomassa tilassa, mutta vanhassa valurautapadassa olemme saaneet poltettua useita kymmeniä litroja hiiltä. Yleensä poltamme risut, jotka ovat liian ohuita polttopuiksi, ihan vain kasalla ennen lumien sulamista. Näin saimme edes osasta risuista jotain jatkohyötyäkin. Olen jo ladannut osan hiilistä ja kunnostellut ison kasvihuoneen kasvatuspenkkejä.

Joskus teemme oksahaketta risuista. Mutta meidän silppuri on niin pieni ja tehoton, että ei sillä oikein saa sormea paksumpaa haketettua. Olemme katselleet traktorikäyttöistä haketinta. Tuntuu vain tosi tyhmältä sijoittaa tonni hakettimeen, kun sillä saisi haketta jo aikas kasan ostettuakin. No, tiedossa on yksi haketin, minkä voisi lainata. Katsotaan...

Pikkuhiljaa kevät etenee, vaikkei se kyllä ulkona siltä näytäkkään. Kovia yöpakkasia on ollut täällä itä-Pirkanmaalla ja luntakin on vielä kymmeniä senttejä. Ja lisää on luvattu! Eipä sillä, meikäläisillä ei ole mikään hoppu kesäntulon suhteen. Vuosikymmenten kokemuksesta tiedetään, että kyllä tässä ihan taas tarpeeksi hommia saa painaa niska limassa!

Lunta on vielä niin paljon, että pitää
laittaa lumikengät jalkaan ja ahkiolla
roudata multasäkkejä kasvarille.

Mitkäs sitten on sellaiset Top 5 kasvista täällä Leppämäessä, jota joka vuosi kasvatetaan ja joita ilman ei osata olla? Meillä on joka vuosi kasvamassa sipulia. Ihan tavallista keltasipulia, koska se on mielestäni melkein kaiken ruuanlaiton perusta. Välillä laitan puna-, salotti- ja ryvässipuliakin, mutta jotenkin vain tuosta ihan tuiki tavallisesta sipulista saadaan ne parhaimmat sadot.

Ensimmäiset sipulit laitan jo isoon kasvihuoneeseen, oikeastaan heti kun kaupoista istukkaita löydän. Näin saamme oman sadon sipulia syödäksemme varhain alkukesästä. Taas siihen aikaan, kun varhaisvihannekset ovat kalliita ostaa kaupasta.

Muuten sipulisatomme ei ole yleensä niin suurta, että se piisaisi koko vuoden. Olen hieman muuttanut ajattelutapaani niin, että saisimme ainakin kesän ajan syödä itse kasvatettuja kasviksia. Alkukesästä ne ovat hinnakkaita, kun taas talvella kotimaisia sipuleita saa edullisesti ostettua kaupoista. Viljelyalaa lisäämällä, omavaraisuus sipuleissa riittäisi myös talveksi. Mutta en jaksa ansiotyössä käynnin lisäksi enään repiä itseäni tuolla kasvimailla. Pitäisi yrittää keikauttaa tämä työtekorytmi kesäpainoitteisesta talvipainotteiseksi. Tätä asiaa työstän edelleen!

Vanha klassikkokuva onnistuneesta
sipulisadosta.

Peruna... se on yksi pakollinen kasvis meidän ekosysteemissä. Sen kasvatuksen kanssa ollaan painiskeltu koko tämä reilu 20 vuotta Leppämäessä. Maa on sinistä savea ja peruna ei täällä kasva. Ollaan muokattu, lannoitettu, katettu, oltu muokkaamatta, yritetty lisätä humuksen määrää jne. Mutta keinotovat pääosin epäonnistuneet.

Jossain vaiheessa Beibe heitti hanskat tiskiin ja sanoi lopettavansa perunan viljelyn ikuisiksi ajoiksi. Olimme ostaneet 50 eurolla siemenperunaa ja taisimme saada satoa ämprillisen. Perunat mätänevät kylmään ja märkään saveen. Ja ne mitkä kasvavat, menevät vesimyyrien suihin!

Tehtiin kasvilavoja ja hups, niistä saatiinkin hyvät perunasadot! Mutta niitä kasvilavoja pitäisi olla hurjat määrät, jotta saataisiin edes kahden ihmisen koko vuoden perunat. Me syömme kyllä pastaa ja riisiäkin, mutta peruna se on meidän ruokavalion yksi vankkoja kulmakiviä.

Beibe on tehnyt perunamaata yhteen meidän pienten peltojen viljavimmista kohdista. Sieltä ollaan saatu koko kesän perunat. Kun vain ollaan maltettu istuttaa ne hieman myöhempään, kuin muut. Savipitoisen maan pitää malttaa antaa lämmetä kunnolla. Tietysti harsolla kattaminen auttaisi asiaa jonkin verran. Alan ehkä tekemään sitä, sitten joskus eläkkeellä. Kun on sitä kuuluisaa aikaa...

Perunasatoa muutaman vuoden takaa.
Taitaa siinä olla punajuuria ja porkanoitakin.

Valkosipuli kuuluu meidän top 5-listalle ehdottomasti! Se on ehkä maailman helpoin kasvatettava, no maa-artisokan lisäksi. Jota muuten meillä kasvaa myös runsaasti, mutta emme ole perin ihastuneita sen "hienostuneeseen" makuun. Meistä se maistuu lähinnä saippuamaiselle, mutta paistoksissa se menee kivasti muiden juuresten seassa. Ja maa-artisokkasipsit ovat herkkua!

Mutta valkosipulistahan minun piti kertoa! Meillä ei ole ollut paluuta valkosipulittomaan kasvimaahan sen jälkeen, kun sain käsiini 'Aleksandra' valkosipuleita. Se on ihana, mieto ja järkyttävän iso valkosipulilajike. Se säilyykin talven kohtuullisen hyvin huoneenlämmössä.

'Aleksandra' on talvivalkosipuli. Eli tarkoittaa sitä, että kynnet tai pienet itusilmut istutetaan maahan jo syksyllä.

'Aleksandra' on oikeastaan kaksivuotinen, jos sen kasvattaa pienestä itusilmusta. Itusilmu laitetaan multiin ensimmäisenä syksynä. Kesän aikana siitä kasvaa ns. yksikyntinen valkosipuli, jonka voi kyllä käyttää ihan hyvin ruuanlaittoon. Mutta jos malttaa sen antaa kasvaa vielä seuraavan kesän, saa korjata maasta lapsen nyrkin kokoisen, monikyntisen upean valkosipulin.

En tässä nyt ala sen syvemmin avaamaan valkosipulin kasvattamisen saloja. Mutta jos omat valkkarit kasvimaalta kiinnostavat, kasvatuskikkoihin kannattaa perehtyä. Se ei ole mitään ydinfysiikkaa!

Yksi kynsi voi olla näin iso!

'Aleksanda' tekee kesällä kukinnon eli skeipin. Näistä kukinnoista voi ja kannattaakin korjata satoa. Ne maistuvat miedolle valkosipulille. Niistä voi tehdä pestoa, niitä voi säilöä etikkaliemeen ja hapattaakin. Tietysi käyttää ihan tuoreeltaan silppuamalla salaatteihin tai kypsennettäviin ruokiin. Olen kirjoittanut postauksen skeippien käytöstä ja se onkin ollut yksi blogihistoriani luetuimmista postauksista. Käy tutustumassa siihen tästä .

Skeippi eli valkosipulin kukinto

Tomaattia en voi ohittaa ja se kuuluu ehdottomasti listalle. Tomaattia kohtaan minulla on hieman sellainen viha-rakkaussuhde. Se on jotenkin sellainen, että sitä pitää höösätä ja hoitaa ja sitten se tuottaa satoa tosi myöhään. Minun periaatteeni on, että meillä ei sähköllä kasvihuoneita lämmitetä ja turhaa energiaa kuluteta tomaattien kasvatukseen. Sen verran olen poikennut periaatteistani, että ostin kirppikseltä edullisesti lämmittimen mikä toimii lamppuöljyllä. Viime keväänä muutamina öinä sillä lämmitettiin isoa kasvihuonetta.

Alla kuvissa tämän vuoden tomaattivalikoimaa.

Olen alkuinnostuksien jälkeen lopettanut myös kalliiden uutuustomaattien siementen oston. Jos pussissa on 6 siementä ja hinta jotain lähemmäs 10 euroa, en katso tarpeelliseksi kokeilla. Sitä paitsi, jos lajike todetaan kasvattajien parissa hyväksi, seuraavina kasvukausina kyseisiä siemeniä saakin jo edullisemmin, uusien uutuuksien tullessa markkinoille.

Minun kasvihuoneeseen valikoituu yleensä pari ns. kirsikkatomaattilajiketta, joista on kiva napsia pikkutomaatteja suoraan kasvustoista. Sitten haluan kasvattaa isoja, paksulihaisia pihvitomaatteja, jotka ovat mehukkaita ja täynnä makua. Niistä saa keiteltyä myös ihania tomaattikastikkeita muiden kasvisten, sekä yrttien kanssa talven varalle. Viime syksynä umpioin tomaattikastikkeita, ja voi luoja, kuinka hyviä niistä tulikaan. Nyt huhtikuun alussa käytimme viimeiset purkit ja joudumme alentumaan kauppaan tomaattimurskaostoksille.

'White beefsteak'

Mitään vakkarilajikkeita minulla ei ole. Ostan yleensä siemenet alennusmyynneistä ja niitä laittelen kasvamaan. Mutta pari lempparia mainitsen:

'Red pear shaped', pieni pisaran muotoinen luumutomaatti on ollut satoisa, kivan kokoinen ja maukas napostelutomaatti. Niitä on ollut meillä nyt monena vuonna.

'White beefsteak' pihvitomaatti on kalpeasta, kellertävän valkoisesta ulkonäöstään huolimatta ihan huikean maukas.

Hojoja ja kalpeita ovat! Mutta kokemus sanoo,
että hyvät taimet niistä vielä tulee.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä meidän listalla tulevat chilit. Beibehän aina vitsailee, että chilithän ovatkin ne olennaisimmat kasvatettavat vaikeisiin aikoihin varautumisen suhteen. No, ehkä olisi järkevämpää kasvattaa jotain enemmän "massaa" tuottavia lajeja, mutta minä en voi elää ilman näitä jo tutuksi tulleita paria chililajiketta.

'Corno de Toro' on suippopaprikan kokoinen, keltainen, tosi mieto chililajike. Ostin joskus muutaman sellaisen Tampereella aikanaan järjestetyilta Chilifesteiltä ja maksoin niistä itseni kipeäksi. Kilohinnalla kun myivät.

Vuosia olen siemenet kerännyt aina uuden sadon chileistä ja ehkäpä nämä "härän sarvet" ovat jo hintansa takaisin maksaneet.

Käytämme niitä oikeastaan vain tuoreeltaan. Kesäisin teen niistä täytettyjä chilejä erilaisilla täytteillä. Mitä nyt kaapeissa sattuu olemaan -periaatteella. Pilkon niitä myös vihannessäilykkeisiin ja tietysti käytän ihan kaikessa ruuanlaitossa, mihin laittaisin muutenkin paprikaa tai chiliä.

Toinen chililajike, mikä on lähellä sydäntäni, on 'Jalapeno'. Sen raaoista, vielä vihreistä hedelmistä teen säilöttyjä jalapenoviipaleita, mitä meillä syödään paljon texmex-ruokien kanssa. Niitä käytän myös maustamaan liha- ja kasvispatoja.

Viime kesänä chilikasvustoihin oli
kömpinyt sudenkorennon toukka
kuoriutumaan.

Kasvihuone on muutaman metrin päässä
meidän lammesta ja sieltä se oli tullut.

Viime kesän lämpö kypsytti jalapenosadon.

Olisihan näitä "lempparikasviksia" muitakin, kuten pavut, lehtikaali, porkkana, palsternakka, mukulaselleri, herneet ym. Mutta jos nyt listalleen valita täytyy, niin ne ovat noi edellä mainitut.

Lopuksi päästään toiseen tämän kuukauden pääaiheista; eläinten kasvattaminen ruuaksi ja niiden teurastaminen. Tämä tuntuu olevan arka aihe, osittain jopa omavaraisuuspiireissä. Yleinen kuva omavaraisemmasta elämästä on se kasvimaa ja ehkä kotikanala. Jos jotain kuvia näytetään lehtijutuissa ym. ei niissä koskaan näytetä kuolleita eläimiä tai niiden osia.

Minultakin on pyydetty kerran haastattelu erääseen sanomalehteen. Kun sain jutun luettavakseni, siinä ei mainittu lainkaan sitä, että kasvatamme myös eläimiä erittäin pienimuotoisesti omaksi ruuaksemme ja teurastamme ne itse. Kun mainitsin tästä, asia luvattiin korjata. Lopullisessa jutussa näin ei kuitenkaan ollut ja koko asiaa ei edes sivuutettu missään lauseessa. En saanut mitään hyötyä tästä lehtijutusta, niin en sitten viitsinyt asiasta sen kummempaa "närää" nostaa.

Kuvassa nyljen Beiben metsästämää jänistä.

Sitä, että kasvattaa itse jonkin eläimen itse omaksi ruuakseen, pidetään nykymaailmassa julmana. Meistä kahdesta varsinkin minä olen saanut kummastelua osakseni. Kuinka minä nainen, äiti ja mummu, voin tehdä sellaisia päätöksiä, että teetän eläimilläni pentuja/poikasia/tipuja ja sitten olen mukana ottamassa niiltä henkeä. Eikö minua itketä, ällötä ja kuinka minä voin? Mitä mieltä lapseni tai lapsenlapseni on siitä, että äiti/mummu tappaa eläimiä? Tälläisiä kysymyksiä esimerkiksi minulta kysellään.

Huomaan nykyään itsekkin, että en hirveästi mainosta yleisessä keskusteluissa näitä asioita. Vaikka olen ylpeä osaamisestani, tietämyksestäni ja kasvattamastani lihasta.

Viime vuoden teuraskukot, jotka kasvatin itse
munasta asti.

Minulta kyllä aika ajoin pyydellään tekemään postauksia eläinten teurastuksista ja niiden jatkokäsittelyistä. Yhden postauksen olen tehnytkin kukkojen teurastuksesta vuosia sitten ja se kyllä onkin yksi minun blogini suosikkipostauksistani. Olemme hieman muuttaneet "taktiikkaa" näistä ajoista ja nykyään nyljemme kukot kynimisen sijaan. Nämä orpingtonrotuiset kukot ovat niin runsashöyhenisiä, että on helpompaa nylkeä ne. Nahka on kuitenkin aikas paksua ja sitkeää, ettei sitä ole mukava syödä.

Pari kukkoa lihoiksi!

Olin yhdeksän vuotta töissä broilerteurastamolla. Minä tiedän, miten broilerit kasvatetaan; kuinka kauan ja miten ne jalostetaan siksi eläimeksi, minkä me ihmiset sitten lopulta ostamme suojakaasuun pakattuna ja syömme. Monelle on uutta, että tälläistä eläintä, kuin "broiler" ei olisi olemassakaan, ellei sellaista olisi vartavasten jalostettu ihmisten ruuaksi. Eläin, mitä ei ole kehitetty elämään kauempaa, kuin viitisen viikkoa. Tiedän, miten ne kuolee ja miten ne käsitellään kuoleman jälkeen. Tiedän myös, mitä sairauksia ja vaivoja niillä saattaa olla, jalostuksesta ja nopeasta kasvusta johtuen.

Mutta tälläistä toimintaa yleisesti hyväksytään ennemmin, kuin sitä, että joku kasvattaa muutaman eläimen vuodessa itselleen ruuaksi. "Poissa silmistä, poissa mielestä!"

Tässä on lampaanruho teurastuksen jälkeen talja
nyljettynä, sisälmykset poistettuna ja lavat
lavat aukaistuna, jätetty roikkumaan ja jäähtymään.

Ei meilläkään koko ajan mietitä, että mikä eläin astutetaan, otetaanko lisää "syötäviä" eläimiä ja mistä me nyt lihaa saadaan, kun ei ole karitsoita tulossa? Me ostetaan jonkin verran lihaa kaupasta, mutta oikeastaan vain sellaista lihaa, mikä on punalaputettua. Koska eläin ei saa koskaan elää niin turhaa elämää, että se heitettäisiin roskiin. Ja loppujen lopuksi, me syömme todella kasvispainotteisesti, sekä itse pyydettyä kalaa, silloin kun sitä satutaan saamaan.

Kyllähän se luontoa vaatii, että tälläisiä sitten
jossain vaiheessa laitetaan hengettömiksi ja
syödään.

Vaikka ei pitäisi ns. kotieläimiä lihan, munien tai maidon tuottamiseen, on varauduttava siihen, että ne saattavat sairastua todella äkkiarvaamatta ja silloin on toimittava. Näin kävi meille reilu pari vuotta sitten. Silloin eräänä aamuna meidän lemmikkikyyttömme Hehku sai eläinlääkäriltä kuolemantuomion ja jouduimme sen lopettamaan nopeasti.

Vaikka eläimemme ovat kaikki lähtöjään meille kuin lemmikkejä, silti järjestelmät eivät tälläistä käsitettä tunne, vaan kuollutta eläintä ja siitä tulevia sivutuotteita koskee erinäiset lainsäädännöt. Nämäkin asiat pitää ottaa huomioon, kun tälläisiä niin sanottuja tuotantoeläimiä pitää omaan lihantuotantoon tai lemmikkeinään.

On hyvä olla selvillä myös se, kuka sen lopetuksen tekee ja millä. Siinä vaiheessa kun eläin on hirvittävissä kivuissa ja niitä ei voida enään lievittää millään, ei ole se hetki, kun aletaan miettimään, kenellä olisi taitoa lopettaa kyseinen eläin ja kenellä olisi lopetukseen tarvittavat aseet.

Ja nyt en puhu pelkästään isoista eläimistä. Myös pienen eläimen voi joutua itse lopettamaan. Eläinlääkäri ei aina pääse paikalle, tai lääkäriin voi olla matkaa todella paljon.

Itse olen käynyt kurssin, missä opetettiin hengen ottaminen kanilta pulttipistoolilla ja sen ruhon käsittely syötävään kuntoon. Erittäin hyödyllinen kurssi, vaikka meillä oli silloin jo kaneja kotona teurastettukin. Kurssilla oli silloin mukana myös ihan lemmikkikanien kasvattajia, joilla oli kokemusta siitä, että eläinlääkäriin ei pääse ja eläin kärsiin ihan suunnattoman paljon.

Ruokaviraston sivuilta löytyy tietoa eläinten lopettamiseen, teurastukseen ja sivutuotteiden hävittämiseen liittyvistä asioista.

Leppämäki on lehmätön

Hehku-lehmä laitettiin lihoiksi ja syötiin oman
oman perheen ihmisten ja eläinten kesken.

Eläinten pito oman ruuan kasvattamiseksi on tehty vaikeaksi. Juurikin kaikkien säädosten ja lakien vuoksi. Toisaalta ymmärrän tämän erittäin hyvinkin, koska niillä edistetään eläinten hyvinvointia, mahdollisimman tuskatonta kuolemaa ja myöskin turvataan ihmisiä ja eläimiä mahdollisilta taudeilta. Joiltain osin kyllä katsoisin, että pienimuotoista toimintaa voitaisiin pikkuisen höllentää. Mutta nämä asiat tuntuvat kiristyvän vain vuosi vuodelta enemmän. Olenkin miettinyt, että helpompaa olisi suorittaa metsästyskortti ja käydä tyyliin "ampumassa hirvi", kuin kasvattaa kotipihassa pari lammasta vuodessa.

Kun on syönyt sellaista lihaa, joka on eläimestä, mikä ei ole kokenut ennen kuolemaansa stressiä, ei ole paluuta tehotuotettuun lihaan. Se, että eläin kuljetetaan korkeintaan rakennuksesta ulos, niin kuin se vietäisiin normaalistikin vaikkapa ulkoilemaan, ei stressaa sitä yhtään. Tutut toimet, tuttujen ihmisten toimesta. Nopea kuolema, tutussa paikassa.

Vaikka eläin olisi kuinka hyvin pidetty ja ruokittu ja sitten se tuupataan kuljetusautoon, jollaisessa se ei ole koskaan ollut, hyvä tarkoitus menee siinä hukkaan. Lisäksi se viedään vieraiden ihmisten toimesta, vieraaseen paikkaan. Ja tämä maistuu lopputuotteessa.

Tiedän kyllä, että on pienimuotoisia lihankasvattajia, jotka kuljettavat itse eläimensä pienteurastamoille. Taluttavat itse eläimensä ja ovat niitä käsitetelleet aikaisemmin niin, että toimenpiteet eivät ole ihan outoja eläimille. Mutta tälläinen liha maksaa.

Lisäksi jonkinlainen ongelma on sekin, että missään ei opeteta sitä, miten eläin lopetetaan ja miten sen ruho käsitellään ruuaksi. Jotkut metsästysseurat ovat joskus pitäneet lihanleikkuukursseja, joissa hirvenruho on paloiteltu. Jos yhden eläimen osaa joten kuten paloitella, niin osaa soveltaa oppimaansa muihinkin.

Taaskin lainsäädäntö rajoittaa tälläistäkin toimintaa. Olisi todella hankalaa järjestää esimerkiksi sellainen tapahtuma, jossa vaikkapa lampaalta otettaisiin henki ja se teurastettaisiin, käsiteltäisiin ruhoksi ja lopulta leikattaisiin lihoiksi. Uskon kuitenkin, että tälläiselle olisi kysyntää.

Eikä oikein enään löydy ketään, joka opettaisi esimerkiksi miten lampaan suolet puhdistetaan, jotta niitä voisi käyttää makkarantekoon. Sen verran minäkin olen ammattieni puolesta elintarvikehygieniaan ja -turvallisuuteen tutustunut, että tälläiset asiat pitää tehdä hyvin, huolellisesti ja puhtaasti.

Talasbuan-vlogia pitävät Tova ja Matias olivat joskus Strömsö- ohjelman haastateltavina. Linkin takaa löydät kyseisen ohjelman ja artikkelin heistä.

Tässä tulossa lihalientä kukkojen ja kanien luista.

Muistan, kun he puhuivat siitä, että kouluissa opetetaan kaiken maailman suurista sodista, mutta ei elämiseen tarvittavia taitoja. He olisivat kaivanneet esimerkiksi opetusta siitä, kuinka kukko teurastetaan.

Minäkään en ole osannut teurastaa yhtään eläintä. Olen kuitenkin käynyt aikanaan elintarviketeollisuuden alan koulutuksen, jossa olen päässyt leikkaamaan lihaa ja meille opetettiin teurastus teoriassa. Silti en olisi kyllä ihan kylmiltään alkanut yhtään elukkaa hengettömäksi päästämään.

Onneksi Beibellä on metsästystausta, joten hän on osannut linnut ja kanit lopettaa, sekä käsitellä. Ja niinpä hän on opettanut minut.

Mutta sitten märehtijät, kuten naudat ja lampaat ovatkin olleet meille ihan "vierasta maaperää". Lähipiiristä onkin sitten löytynyt ihania ystäviä ja tuttuja, jotka ovat auliisti jakaneet tietoutta näissä asioissa.

Ehkä monen pettymykseksi en nyt sitten tälläkään kertaa tehnyt postausta yhdenkään eläinlajin teurastamisesta ja käsittelystä lihoiksi. No, tähän on sellainenkin syy, että oikeasti pitäisi kuvata eri työvaiheet, jotta niistä pääsisi jonkinlaiseen käsitykseen. Ja sellaisia kuvia minulla ei ole, koska teurastustilanteessa käsillä on ollut jotain muutakin tekemistä, kuin kuvaaminen. Pelkkä kirjallinen selostus ei riitä, vaan kyllä pitää nähdä, mitä missäkin vaiheessa tehdään. Edes kuvasta.

Mutta mitä ajatuksia aihe herättää? Onko teistä aihe "tabu" vai kaipaatteko keskustelua siitä? Kommentoikaa ja herättäkää keskustelua. Minua ainakin kiinnostaa kovastikkin, mitä mieltä blogini lukijat ja omavaraisuudesta kanssabloggaajat ovat mieltä.

On todella mielenkiintoista päästä lukemaan muiden bloggaajien ajatuksia tästä aiheesta ja tietysti myös siitä, mitkä ovat heidän top 5-kasvistaan kasvatettavista!

Yhteispostaukseen osallistuvien postauslinkit löydät lopusta.