Synttärikemuja ja talven iloja

Tammikuu on lähtenyt iloisesti käyntiin.

On nautittu talvikeleistä ja vietelty synttäreitä.

Herra 5-v:lle pidettiin ihan perinteiset lastenkutsut.

Oli ongintaa, ilmapalloleikkejä ja piilosta.

Kakun virkaa toimitti synttärisankarin toiveesta jalkapallokenttä-mokkapalat.

On nuo päikky-ikäiset vaan niin hellyttävän aitoja ja viattomia,

kerrassaan suloisia pakkauksia!

Esikoinen täytti 12 vuotta, 

ja mukavaa on että hänkin halusi vielä kaveri-synttäreitä kotona pitää

- toki meininki oli aika eri kuin noilla 5-v lastenkutsuilla!

Juhlia oli kahdet - päiväpirskeet koulukavereille

ja elokuvailta naapurikavereille.

Kyllä ne on kivoja - muksut, kamut ja kemut!

Ja neitikin on jo niin omatoiminen että leipoi omiin juhliinsa kakut itse.

(Ja taisi minulle tuossa eräänä iltana huomauttaa 

että kuka täällä nyt on aikuinen ja kuka lapsi 

kun nuorimman kanssa vaan heittelin hernepusseja 

vaikka olisi pitänyt siivota kotia synttäreitä varten..) 

Pakkasista huolimatta me on nautittu talvesta

ja talvilajeista.

On pulkkailtu..

On lasketeltu..

Ja oli kuulkaa homma houkutella 5 v. rinteestä kahvilaan lämmittelemään

20 asteen pakkasessakaan

- siinä menee kuulemma aikaa hukkaan!

On myös luisteltu
jäähallin vapaavuoroilla, kentällä ja luonnonjäillä..

ja on hiihdetty...

 

Se ei kyllä ole isompien lasten lemppari,
itse taas tuntuu että hiihto koukuttaa vuosi vuodelta enemmän!

Ja aika paljon on retkeilty.

Nuorimmaisen päiväkodin elämys – ja seikkailupedagogiikkaa noudattava luontoryhmä

järjesti perheille mukavan iltajuhlan metsäpaikalla.

Samoin keskimmäisen partion kanssa pääsimme viettämään

mukavaa kokoperheen kota-iltaa läheiselle metsäpaikalle.

Kyllä talvi-iltoina tulen äärellä istuminen on parhautta,

ja silloin ne itse käristellyt makkaratkin vaan maistuu niin hyvälle!

Nyt on ollut kyllä mielettömän kauniita päiviä!

Minut ainakin luminen luonto lumoaa.

Koitettiinhan mekin noita kukanlehdistä tehtyjä lyhtyjä jäädyttää.

 

Ja hirmuisen sievähän niistä tuli.

 

Kynttilät ja takkatuli kuuluvat juuri nyt melkeimpä jokaiseen iltaan.

Vaikka talvilajit ihania onkin,
tänään kyllä poikien mäenlasku päättyi ikävästi.
Nuorimmainen "löysi" liukurin kanssa kiven
ihan omalla pihalla.
Siinä ei paljon auttanut vaikka isä seisoi vieressä,
se käy niin äkkiä, kikkailu ja kops..
No, nyt on tikkejä päässä ja ensi yönä herätellään poitsua aivotärähdyksen varalta.
Taas.

Ensi viikon olen työsuojelu kursseilla,
olisikohan pitänyt mielummin osallistua johonkin lasten turvallisuus koulutukseen..

No, näitä sattuu, eipä sille kai mitään voi!

Leppoisia talvipäiviä

Toivotteleepi Taina

Kynttilälyhty askarteluita ja makkarikuvia

Vimeinen leikkauksen jälkeinen saikkuviikko alkaa olla takana.

Syyskuussa tuntui aivan järkyttävän pitkältä ajalta,

mutta nyt huomaan ettei sairausloman pituus ollut tosiaankaan liioittelua.

Ottaahan tämä aikansa.

Lisää saikkua ja toipumisaikaa olisi saanut aika helposti

mutta enköhän jo palaile kiinnistavien projektien ääreen töissä.

Tänään lääkäri vielä varoitteli,

että koko loppuvuosi on syytä ottaa varovasti.

Ei sovi sitten laisinkaan mun luonteelle

mutta eipä tässä vaihtoehtoja taida olla.

Otetaan hissukseen ja päivä kerrallaan.

Maanantaina sentään palataan normaaliin arkeen

ja se tuntuu kyllä erittäin tervetulleelta.

Kuvailin tuossa meidän makkaria vaihteeksi.

Asumme rinnetalossa

ja aikuisten makkari on alakerran ikkunattomassa huoneessa.

Tämä on osoittautunut loistavaksi ratkaisuksi

koska huone on aina pimeä, hiljainen ja viileä.

Vaikka mies on ollut työreissussa ei ole kuitenkaan tarvinnut yksin tuolla nukkua
Koska lapsetkin tykkäävät tuosta makkarin rauhasta ja pehmeästä sängystä..
Lapset ovat vuoro öin olleet vieressä iskän paikalla
(meidän toinen aikuinen työreisussa-perinne)
ja äitinikin on välillä jäänyt yöksi meille.

Makkarin aarteena minulla on mummini vanha peilipöytä.

Tuolin kangas on vaihdettu,

muuten saa elämän jäljet ja kolhut olla näkyvissä.

Lasten kanssa maalailtiin viikolla lyhtyjä.

Askartelukaapin uumenista löytyi 

lasimaaleja, hilettä, kontaktimuovia ja pestyjä purkkeja.

Kontaktimuovista tehtiin sabluunoita "ikkunoille".

Hile tarttui hyvin lasimaalien märkään pintaan.

Näitä taidetaan kääriä pakettiin isänpäivänä..

Mies oli viikon reissussa ja äitini oli onneksi auttelemassa koko viikon.

Äiti on toiminnan nainen ja hänen avullaan siivottiin koko keittiö 

kaappi ja laatikko kerrallaan.

Pyyhittiin hyllyt, järjestettiin

ja hävitettiin vanhentumaan päässeet pakettien jämät ja muu tavara jota ei ole tullut käytettyä. 

(Eli käytännössä äiti teki ja minä välillä pötköttelin keittiön lattialla kommentoimassa

ja välillä osallistuin - muuhun kuin nostamis-hommiin.)

Koska lapset kokkailee ja leipoo paljon

keskenään ja kavereidensa kanssa

ja itsekin harrastan extempore-tyyppistä keittiöpuuhailua

tykkään että perus tarvikkeita on aina kotona.

Nyt on kaikki hyllyt järjestetty ja purkit päivitetty.

Tuli kyllä mukava fiilis kun sai tämän homman tehtyä
ja kaappien perille hiipinyt kaaos on taas hetkeksi kesytetty!

Neiti on aikaan askarrelut kaikkiin pienempiin purkkeihin kyltit

ja tänään hän sai kirjoittaa 

liitutaulutarralla tehtyihin uusiin kyltteihin tekstit.

Viimeisen saikkuviikon olen ottanut itseni huoltamisen kannalta.

Olen koittanut edistää leikkauksesta kuntoutumista kävelyillä käymisellä ja venyttelyllä.

Lisäksi olen käynyt kampaajalla, hammaslääkärissä, kosmetologilla ja luomia poistattamassa.

Luomien poiston seurauksena selässä on nyt yhdeksän päivää 20 tikkiä

niin että rauhallinen vauhti on taattu jälleen hetkeksi eteenpän..

Onhan tämä ollut taas melkoinen viikko.

Tänään tuli aamupäivällä päiväkodista puhelu

että nuorin (4 v 10 kk) oli tippunut pää edellä n. 2 m korkeasta kiipelytelineestä.

(Hoitaja oli seissyt vieressä mutta ymmärrettävästi ei ollut ehtinyt koppia ilmassa ottaa

- ei siis kritiikin sanaa pk:lle tässä).

No, ei muuta kuin terveyskeskukseen

jossa todettiin että ei vakavempia vammoja ole tullut

ruhjeilla ja lievällä päänsäryllä (aivotärähdyksellä?) selvittiin.

Illemmalla sama herra päätti vielä leikkiä robottia

eli kulki lähes polviin saakka yltävä pahvilaatikko päässä ympäri huushollia.

Koska laatikko oli tarpeellinen

en antanut siihen silmänreikiä leikata vaikka tätä lapset kyselivät.

Jotenkin herra onnistui tippumaan rappusista laatikkoineen päivineen.

Eli lisää itkua, kolhuja ja äidin huolta..

Taisin minä muutaman tikin selästä saada repäistyä auki pojan perään rynnätessä.

Tässä vaiheessa oma äiti otti juniorin mukaan mummolaan yöksi.

Että perus lapsiperhe meininkiä tänne

 - sattuu ja tapahtuu.

Ja välillä tapahtuu ja sitten sattuu..

Mutta lopulta säikähdyksillä on selvitty.

Omat vanhemmat on auttaneet arjen haasteiden yli

ja iskäkin saadaan isänpäiväksi työmatkalta kotiin.

Koululaiset kainalossa katselin Vain Elämää

ja hyvillä mielin käydään viikonloppuun.

Kivaa viikonloppua ja iloista isänpäivää sulekkin!

Toivoopi taina

Toipuilua, omppuruusuja, maalattuja syyslehtiä

Leikkaus on takana ja olo alkaa olla siedettävä.
Kiitos paljon teille tsemppauksista!

Viikko leikkauksen jälkeen tuli vielä takapakkia toipumiseen

mutta entistä ehommilla lääkkeilllä siitä selvittiin

ja nyt jo porskutellaan ihan ok tolkuissaan.

Toisinaan kunnollinen pysähtyminen tekee hyvääkin.

Kun kaikki suorittaminen, pärjääminen, ehtiminen ja muu ruuhkavuosihössötys karsitaan pois

on aikaa pysähtyä ihan oikeasti kuuntelemaan ja järjestelemään omia ajatuksiaan.

Minun toipumiseen kuuluu myös se etten SAA tehdä oikein mitään.

Siis nostaa, ponnistaa, juosta, touhuta.

Pientä liikuskelua vaan, sen verran ettei veritulppa iske.

Minulle on yllättävän vaikeaa se ettei voi kotona huseerata ja kokata

(tai voi jos joku muu nostelee kattilat ja muut "painavat")

ei tanssia ja urheilla

(en laske puolen tunnin rauhallisia kävelyitä urheiluksi)

tai tehdä kotona muutakaan järkevää.

Vaikka omasta mielestäni olen oppinut olemaan aika rento ja suurpiirteinen

ei muulla perheellä ole ihan sama käsitys riittävän siististä kodista

- ja se heille suotakoon.

En todellakaan ole luonnostani mikään sohvalla pötköttelijä tyyppi.

Ainakaan muutamaa tuntia enempää kerrallaan.

Olisi paljon kivempaa potea ja toipua niin

että saa tsemppata ja yrittää jaksaa vaikka hampaat irvessä.

Mutta hyvää elämänoppia tämäkin.
Leikkaus oli kertaluontoinen jos jaksan ottaa nyt iisisti.
Nyt todella muistaa taas arvostaa omaa ja lähimmäisten terveyttä
ja kunnioittaa ja tukea niitä joille terveys ei ole itsestäänselvyys.

Serkukset "vaarin huvipuistossa"

Toistakseksi olen pyrkinyt keskittymään hetkeen.
Lukenut runoja.

Miettinyt elämää.

Seuraillut luontoa.
Suunnitellut tulevaa.
Ollut kotona kun lapset tulee koulusta.

Kun pää alkaa olla vähemmän puuroa lääkkeistä ja olo vähemmän uupunut
ajattelin lukea pari hyvää kirjaa.
Ideoida vähän työhön liittyviäkin asioita. 

Pyrkiä olemaan läsnä. 

Kun on aikaa pysähtyä, huomaa arkista olotilaa vahvemmin

ne kaikki pienet, oikeasti merkitykselliset asiat ympärillään.

Lapset. Kuinka onnellinen olenkaan noista ihanista tenavista.

Ja siitä että niiden mielestä on kiva tulla koulun jälkeen kotiin kavereiden kanssa

leipomaan, puuhaamaan ja tekemään läksyjä

kun äiti on kotona.

Ja niiden kavereista.

Että olen saanut ja ehtinyt tutustunut noihin kaikkiin mahtaviin tyyppeihin joita täällä pyörii.

Oma ukko. Joka hoitaa lapset ja huushollin,

ja jaksaa passata sohvapottua päivästä toiseen.
Kantaa vastuun arjesta ja lepyttelee rouvaa jos pinna meinaa kiristyä.

Tuo kirjastosta kirjoja ja kauppareissulta ruusuja,
 uuden kännykän vanhan reistailevan tilalle,
Chisun uuden levyn kun tietää että kuluu lemppari laulajiin.

Ja käskee levätä.

Muutaman viikon päästä on hääpäivä.

Taisinpa sanoa ihan oikeassa kohdassa "tahdon" 12 vuotta sitten.

Kaikki seuraa ja apua tarjoavat frendit ja siskot.

Ei joudu eikä jouda himassa arkenakaan yksin masentumaan.

Yksi tuo lounasta ja toinen tulee kaivamaan kukkasipuleita pihaan.
Puhelin kilkattaa kuulumisten ja vointien kyselyitä.

Omat vanhemmat.

Joiden luokse voi kutsua itsensä ja perheensä milloin vaan,

jossa lapsille on omat hammasharjat että voivat jäädä mummolaan yöksi koska haluavat.

Ja käyvät kotonakin auttelemassa.

Ja nämä netti-ystävät kanssa.

Blogi-ladyt jotka kuskaavaat toipilaan ovelta ovelle naisten iltamiin,

välillä pötköttämään muualle sohvalle kotisohvan sijaan nauruterapiaa saamaan.

Jotka tuovat goodie bagejä päivän bloggari kierrokselta sohvapotulle iltamiin.

Kiitos Dammenberg ja Decoro! Piristitte bloggarin päivää ihanilla tuotteilla!

pyjamasankari maalaushommissa

Instagramia olen selaillut
ja toki muutama siellä näkynyt idea on pitänyt lasten avustuksella toteuttaa.

Syksyllä on aina mukava tehdä jotain pientä askartelua lehdistä.

Nämä maalatut lehdet ovat helppo ja hauska kausikoriste.

Kuivaa lehdet kirpapinon alla, maalaa molemmin puolin.

 Kotoa sattui löytymään harmaata ja vaalean violettia maalia.
Lehtien kaveriksi päätyi Tallinnasta ostettu keramiikka ruttupussi-ruukku ja pari talolyhtyä

ja niillä askartelukaapin päällinen sai syksyisen ilmeen.

Omenaruusut

Helppo ja hauska resepti on nyt tämän syksyn "some-hitti" omenaruusut.

Hyvä ohje mm. täällä.
Voitaikinaa, mikrossa 3 min. sitruunavedessä pehmitettyjä omenasiivuja,
aprikoosihilloa, kanelia
- rullaus ruusuiksi, muffinssipaperivuokiin muffinssipellille,
uunissa 180 asteessa 40 min.

Gluteenittomasta pakaste voitaikinasta ei ihan tullut priimaa 

(vaikea käsitellä, mutta vika saattoi olla tekijöissä 

kun lasten kanssa tätä säädettiin ja ehti ehkä lämmetä liikaa koko taikina..),

mutta on muuten todella hyvää!
Samaan vauhtiin muksut teki vielä openapiirakan.

 (Karkiton ja tipaton lokakuu on pitänyt mutta eihän lasten leipomusten maistamista lasketa..)

Loppun vielä hauska keskustelu meiltä.

Laitoin uuteen luuriin sormitunnistuksen näppäinlukon avaamiseen.

Neidin yökyläilemässä ollut kaveri totesi heti näppärästi,

että juu, meidän iskälläkin on,

lisäsin siihen salaa oman sormeni kanssa!

Turha visiin enää edes yrittää olla näitä diginatiiveja näppärämpi.
(Ja ko. iskällekkin oli asia kuulemma sittemmin kerrottu.)
 

Nyt ehtii aamuisin hipsiä hakemaan lehden
ja lukea sen rauhassa.
Nurmikko on ollut jo välillä kauniissa huurteessa.
Tulisipa kunnon talvi!

Leppoisia syyspäiviä
ja oikein mukavaa viikonlopun jatkoa

Toivottaapi Taina

Hääpäivää ja arjen hössötystä

Meillä oli viime viikonloppuna yhdestoista hääpäivä.

Lahjoja vaihdettiin ja syötiin hyvin.
Ilmassa kiitollisuutta ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Itse hääpäivä meni omalta osalta pojan Palloween turnauksessa Turussa 

huoltajan ja kannustajan hommissa, 

miehellä töissä ja kavereiden mökkibileissä piipahtaessa.

Vietin siis päivän tuon minun vähän nuoremman elämäni miehen kanssa. ;)

Oikein hyvä näinkin.

Viime vuonnahan meillä lähti tuo halloween-mopo aivan käsistä

oli koti koristeltu ja monet bileet (täällä) ja (täällä).

Tänä vuonna ei juuri kotia laitettu 

- lapsilla oli useammat halloween juhlat ja discot muualla,

ja katseltiin ikkunasta miehen kanssa kun muksut kirmasivat tänä vuonna naapurin pihassa 

halloween vehkeissään taskulamppujen kanssa hippaamassa.

Kaikenlaista säätöä on eloon taas mahtunut,

mm. yksi pihan futismaaliin itsensä kieputtanut rusakko

(joka onnellisesti saatiin lopulta vapautettua)

ja yksi parkkipirkon edestä suoritettu kirmaus

kampaajan kaapu hulmuten värit ja pyyhe päässä autoa ja kiekkoa siirtämään

(ei tullut sakkoa). ;)

Elämä on yhtä pyöritystä, ruuhkavuosia joita täälläkin olen monesti huokaillut.

Kaikkea ei vaan ehdi mitä haluaisi.

Blogi "ei välttämättömänä" (mutta mielenterveyttä ylläpitävänä) harrastuksena 

on se jolle sitä aikaa ei tuppaa enää jäämään.

Samoin kaikki sisustelu ja somistelu tahtoo jäädä

kun kotia koittaa vain raivailla asuttavaan ja siedettävään kuntoon.

Toisaalta yksi kohtaaminen viime viikolla valoi uskoa bloggailuun.

Vakuutti siitä että jatkan tätä, silloin kun se hyvältä tuntuu.

Pysähdyin vanhaan opiskelukaupunkiin syömään ja kauppaan 

12-tuntiseksi venyneen työpäivän lomassa

(ajelin kouluttamassa yhteistyökumppaneita joka on kyllä mukavaa puuhaa

ja oikein kivaa vaihtelua toimistopäiville).

Kaupan kassaneiti tuli juttelemaan, kertomaan että seuraa blogiani,

sanoi mukavia asioita, kannusti jatkamaan.

 Jotenkin tuo pieni kohtaaminen toi uskomattoman paljon hyvää mieltä,

luottamusta siihen että blogi palvelee kuitenkin sitä tarkoitusta jota toivon

- itse saan hyvää mieltä alleviivatessani arjen hyviä asioita,

ja jossain siellä on lukijoita jotka eivät ehkä kommentoi,

mutta saavat myös hyvää mieltä näistä jutuista ja kuvista.

Vähän arkisemmin ja pienimuotoisemmin, valtavirran ja blogi kliseiden ohi.

Hääpäivän kunniaksi syötiin pitkän kaavan mukaan perheen kesken.

Kynttilöiden koristeeksi kiepautin vaihteeksi rannerenkaat.

Keittiöön tempaisin tuollaisen syksyisen jutun,

kukkakoriin käpyjä ja juniorin syyslehti-arkartelu sekä valosarja.

Nythän on marraskuu ja talviset tunnelmat
joten viikonloppuna ajattelin laittaa loputkin kausivalot ja valosarjat kotiin.

Porraspäiden ruukkuihin sain vihdoin callunat istuteltua.

No nythän ne jo näyttävät tältä..

Niin, tämä oli Pirkanmaalla se päivä kun talvi yllätti taas autoilijat.
Itse nautin kovasti talven tulosta,
tulisi vaan kunnon hiihto- ja lastettelu kelit tänä talvena Etelä-Suomeenkin!

Oikein rentouttavaa ja tunnelmallista isänpäivän viikonloppua kaikille!

Terveisin Taina